Yhtenä - Kun minästä kasvaa on kirja niille, jotka haluavat kehittää taitoaan toimia toisten kanssa. Se lähtee siitä, että pienillä muutoksilla ajatuksissa on valtava vaikutus tekemiseen ja tuloksiin. Jokainen ryhmä ja joukkue pystyy parempaan ja jokainen kohtaaminen on mahdollisuus tuottaa ihme.
Yhtenä toimiminen edellyttää, että jokainen ryhmän jäsen virittyy toimimaan toisten kanssa ja säätää egonsa oikealle tasolle. Yhteinen tahto toteutuu, kun kaikki sisäistävät tekemisen tarkoituksen ja haluavat käyttää osaamisensa koko kirjoa yhteiseksi hyväksi.
Hyvälle yhteistyölle on kaksi isoa estettä. Toinen syntyy, jos yhteistyöhön suostuu vain omilla ehdoillaan. Yhtä suuri este on, että ei pidä puoliaan, vaan alistuu toisten valtaan.
Hyvä tahto ei yksin riitä. Pitää muuttaa oletuksia siitä, mitä yhdessä tekeminen tarkoittaa. Kun minästä kasvaa me, mullistuvat käsitykset työstä ja sen tarkoituksesta, johtajuudesta, asiakkaista ja palvelusta, työystävistä - ja elämästä.
"Heikki Peltolan tekstin vetävä tyyli sekä hänen otteensa rento vauhdikkuus ja asiantuntevuus saavat tosiasiat lentoon. Oivallukset sinkoilevat maaleihinsa ilman tärkeilyn häivää. Tämä kirja on raikkaan rohkaiseva, realistisen optimistinen taisteluhuuto ja analyysi uudistushakuisesti virittyneen työelämän puolesta. Se on ihmisuskoisen työn vapauttavan ylevöittävä manifesti."
Filosofi Esa Saarinen
Sisältö
Esipuhe Esa Saarinen
Tärkeintä on tulla toimeen. Arki apeasta upeaksi. Katse korvien välistä nenien väliin. Noste on voima ihmisten välissä. Hohto antaa puhtia. Työ ja johtajuus on nähtävä toisin. Mieli antaa arvon. Edessä hyvä elämä.
Osa 1: MINÄ
1. Työ tekijänsä nostaa
Puolet saa tehdä työtä, joka
toinen joutuu sitä tekemään. Robotin rooli ei riitä. Valmiina onneen. Helppo
haukotuttaa, hankala herättää henkiin. Jokainen askel vie johonkin. Ihminen on
tehty työtä tekemään. Nopea nautinto tai itse tuotettu ilo.
2. Niin tekee kuin kokee
Olet hankkeesi! Ei vaikuta, jos
ei vaikutu. Miljoona muutosta minuutissa. MAHtavaa pitää haluta. Voiko laimeasta lumoutua? Seitsemän syytä syttyä. Ole realisti, veny mahdottomaan. Kuvittele kiitos, jota et kuule.
3. Syy nousta aamulla
Mika Häkkisen häkki. Tulos on vain
happea, ei koko elämä. Omalla vai samalla asialla? Monta miinaa mullassa. Roihuun
tarvitaan raapaisu. Ajopuusta arvopilotiksi.
4. Säädä egosi ovella
Paineen jakamista ja taakan
kantamista. Ole se millaisena tulet. Laakso nostaa huipun. Vastuu jää, vaikka
valtaa ei käytä. Lopeta vasta kun loput. Mitä tulee, kun tulet paikalle?
5. Päivitä pääsi, elvytä
elämäsi
Vanhentunut virusturva ei anna suojaa.
Vaihda elämänvalhettasi: aikaa on! Helpompi valittaa kuin valita. Elämä kääntyy
lupaa kysymättä. Pino pöydällä painona päässä. Voiko latausta oppia? Jos ei
syty, toivoa ei ole. Virus kiertää palomuurin.
6. Käytä valtaa joka Sinulla
on
Pelivara on mahdottoman ja
kielletyn välissä. Kuriton ei saa valtuuksia. Ego eksyy kahteen suuntaan.
Pullistelu on puutostauti. Kirottu kilpailu! Samassa vai omassa liemessä? Terve
mieli, terve ryhmä.
7. Latautuneesti tekemisen lahja
Jokaisen nuotin täytyy elää.
Kyllä on vastaus keinoa kyselevälle. Myönteisyys myrkyttää mielesi! Juuttuva ja
muuttuva mieli. Kun kaadut, nouse nopeasti. Oikeus olla omassa elementissään.
Kun musiikki vie mukanaan. Nähdä näkemättä, kuulla kuulematta.
OSA 2: KASVU
8. Kohta alkaa tapahtua
Nyt loppuu tyhjän nyhjääminen.
Millainen lataus, sellainen tulos. Tunnista tarve, poista puute. Kenet haluamme
huoneeseen? Tarkoitus on voima eikä sana. Pomokratia on yksiäänistä
mielivaltaa. Hyvä tuottaa hyvää. Lataus leviää - ja latteus myös. Testaa tabut,
huomaa hype.
9. Sitä kuulee mitä luulee
"Kuse itte pääläriis!". Oletusten
orjuuttamana. Luota tai kyttää. Kapeus tuottaa keskivertoa. Ajatus on avuton.
Sanaa ei tajua kirjain kerrallaan. Mielen valtaa vai mielivaltaa?
10. Joukossa ryhmyys tiivistyy
Kolme ongelmaa, joissa ryhmä on
yhtä fiksumpi. Pinnan alla puhisee. Rooliodotusten ristivedossa. Rajat ovat
päässä. Eroja etsimällä päätyy eroon. Onnea ei saa onnistumalla. Ilma yhdistää ihmiset.
Likainen linssi ei näytä oikein.
11. Minä, sinä ja me-mieli
Samassa silmukassa. Oikotie ottaa
vastaan, valtatie valitsee. Tutka paljastaa teeskentelyn. Tunteiden tangossa kaikki
vievät. Tunteesi eivät ole sinun. Hyvää on enemmän. Mene minne syöttö tulee. Katalan
kolmikon yrmeä ydin. Vuorotellen niskan päällä. Matto vedetään kukon alta.
12. Kaikki päät käyttöön!
Kulttuuri on ihmisen ja systeemin
yhdistelmä. Mieli ei järjellä muutu. Vahvat ja tyhmät ryhmät. Kaikki tahtovat
samaa. Vähemmän minää, enemmän meitä. Mukavalle sallii enemmän. Ei tarvitse
pitää, mutta pitää välittää! Tunnetta vie vahvin.
13. Fiksu hoksaa enemmän
Järjestelmät mieluummin tuhoutuvat
kuin muuttuvat. Oma hyvä ei ole oma paras. Systeemin mahti mahtava. Tajuntaa
tonkimalla ei tajua. Maali ei ole maailman tärkein asia. Ohjelmoituna vai
oppimalla? Että muillakin olisi parempi olla.
14. Sitä näkee mitä katsoo
Kriisi haastaa vanhat värkit.
Mieli värjää ja kutistaa kohtaamisen. Aivojen välissä on toivomme. Malka omassa
silmässä ei näy peilissä. Puolinopeudella tuplateho. Apu löytyy itseltä.
OSA 3: ME
15. Kun tie kääntyy
Unessa elävien horros. Yhtä
vaille valmis. Mielen muotit. Sukellus sokeisiin pisteisiin. Syvämuutoksen
seitsemän vaihetta. Kolmen sekunnin kohtaamiset. Äly tukkii aivot.
16. Suora yhteys sytyttää
Jyrällä yli vai nöyränä kohti?
Onko turvallista olla eri mieltä? Järkevä, tunteva ja henkevä mieli. Arvon
mekin antaisimme. Reiluus on arvossa. Dialogi on vuorokuuntelua.
17. Totta se mikä toimii
Yhdessä oppimisen ylistys. Kaaviolla
kutistetut. Virhe paljastuu viiveellä. Aina ei auta isompi vasara. Kakun voi
saada ja syödä. Tapahtumien tarkastelusta mekanismien mieltämiseen. Ristivetoa
rakenteissa. Kun muu ei toimi, tarraa totuuteen.
18. Nostetta nopeasti, hohtoa
heti
Noste on yhdessä nousemista.
Kuuden hengen kertolasku. Sykkii tai tökkii. Jokainen uhka on mahdollisuus. Eri
mieltä samalla puolella. Hae voima lähteeltä.
19. Ihmiset ansaitsevat
parempaa
Mittaamalla tuhottu järjestelmä. Tuloksista
ei saa tinkiä. Kukoistuksen kierre. Malttia henkilökulttiin. Ihmisten kanssa
vai kantamana? Matkimalla ei tule hyvää vaan huono kopio. Itseään ei pääse
pakoon. Kun tieto estää tajuamasta. Jokainen tarvitsee tilansa.
20. Vain kauas katsoen pääsee perille
Lopulta hyvä voittaa. Evoluution vaihtoehdot.
Jos asiakkaat eivät syty, he eivät tule. Pikkujutusta paisuu hurja haloo. Veny
vielä sentti. Katveissa on kasvun siemen.
21. Nyt on hyvin
Muutos alkaa sieltä, missä joku
alkaa toimia toisin. Vielä yksi opetus. Sitä levität mitä olet. Viimeiset
sanat. Elämä kuluu, vaikka sitä ei elä. Kiitollisuus on kunnioituksen korkein
muoto. Mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa.
Kiitos!
Keskeiset käsitteet
Lähteet