O

Ohjat

Oman elämänsä ohjaksia ei pidä antaa toiselle, koska kaikista seurauksista jokainen kuitenkin vastaa itse.

Ohjeet

Vaikeuksissa käännymme toisten puoleen, mutta auttamisen sijaan heidän ohjeensa tekevät meidät avusta riippuvaisiksi ja avuttomiksi.

Ohjesäännöt

Pelolla johdetuissa kulttuureissa ihmiset tuijottavat ohjesääntöjä, ja tekevät mieluummin tyhmyyksiä kuin käyttävät aivojaan.

Oikeassa oleminen

Asiat olisivat paremmin, jos olisi vähemmän ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa oikeassa.

Oikein

On oleellisempaa toimia oikein kuin olla oikeassa.

Oikein toimimalla tulee sitä, mitä tilaa.

Tärkeintä - ja vaikeinta -on toimia niin kuin oikein on.

Oleellista ei ole saada mitä haluaa,
vaan ottaa oikein se,
mitä vastaan tulee.

Oikein ja hyvin

Hyvin tekeminen tekee hyvää.
Oikein tekeminen on aina oikein.

Oikein ja hyvin tekemällä syntyy oikein hyvää.

Oikein näkeminen

Elämän näkeminen oikein on kaiken tekemisen lähtökohta. Se kohottaa mielen ja energisoi aivot.

Kukaan ei näe itseään täysin oikein. Omakuvamme perustuu uskomuksiin, jotka joko vähättelevät tai liioittelevat sitä, mitä oikeasti olemme. Itsepetos on ohjelmoitu meihin ja aiheuttaa ongelmia. Meihin on pumpattu mielikuvia ja lätkäisty lappuja, joissa korostetaan jotakin puolta minuudesta, mutta olemme aina enemmän kuin huikeimmatkaan määritelmät meistä.

Oikein näkemisen ehtona on, että kykenee näkemään, miten oma mieli tulkitsee tapahtumia. Kun tunteet kaappaavat mielen, näemme kaiken niiden läpi, ja toimimme tunteiden värjäämässä todellisuudessa.

On tärkeätä nähdä oikein.
Jos näkee väärin, toimii väärin.

Oikein toimiminen

Ihmisellä on kyky toimia myös niin, että paha ei toteudu.

Oikein ymmärtäminen

Jos haluaa ymmärtää, miten asiat oikeasti ovat, voi oppia paljon kuuntelemalla eri mieltä olevia. Jos kaikki ajattelevat samoin, kukaan ei ajattele tarpeeksi.

Oikeus

Ihmisen oikeutta olla väärässä pitää puolustaa.

Elämä on oikeus ja ilo, ei velvoite, riesa saati taakka.

Ihmisillä on kyky, tahtoa ja valtaa,
mutta ei oikeutta tehdä pahaa toisille.

Kenelläkään ei ole oikeutta kutistaa toista,
ei suoraan eikä välillisesti.

Oivallus

Ajatellessamme oivallus ei toimi. Oivallukset tulevat silloin, kun ajattelu hellittää otettaan.

Oivallukset ovat ajattomia. Saatamme ilmaista sitä ajatuksen muodostamilla sanoilla, mutta oivaltamisessa sinänsä ei ole aikaa eikä ajatusta.

Oivalluksen ydin on nähdä, että tarkkailija ja tarkkailun kohde ovat yhtä. Tämä mullistaa näkemisen.

Puuhakas ja itseään täynnä oleva mieli ei kuule eikä toimi kunnolla. Oivallus vapauttaa aivot menneen taakasta: ne hiljenevät ja astuvat ajattomaan ja rajattomaan tilaan.

Oivalluskyky

Oivalluskyky vapauttaa energiaa, jota tuhlataan ajattelun kaoottiseen toimintaan.

Oivalluskyky ei toimi silloin, kun elämä perustuu faktojen sijasta fiktioon. Nationalismi, uskonnollinen fanaattisuus ja poliittiset ideologiat sumentavat aivot niin, että ne eivät toimi oikein.

Ajattelun pysähtyminen on oivalluskyvyn edellytys. Oivalluskyky voi toimia vain silloin, kun aivot ovat hiljaa, mutta ei ole mitään keinoa saada niitä hiljenemään.

Oivaltaminen putsaa saasteen ajattelusta samalla tavalla kuin bakteeri puhdistaa jokea.

Oleellinen

Mitä monimutkaisempi asia, sitä vaikeampi siitä on nähdä oleellinen.

Kaikki oleellinen tapahtuu nyt.

Jokaisen pitää itse määritellä,
mikä on oleellista,
ja mikä mahdollista.

Oleellisen oleellista on
1. tutkiskella mielessään, mikä on todella totta ja mikä vain kuviteltua,
2. pyrkiä toimimaan kaikissa tilanteissa niin kuin oikein on,
3. uskaltaa tehdä myös sellaista, mihin ei usko pystyvänsä.

Oleminen

Oleminen on taidoista aidoin.

Jos ei ole mitään tekemistä, voi keskittyä nauttimaan olemisesta.

Pienesti oleminen on suurta.

Mitä olet, sitä levität.
Ihminen voi antaa vain sellaista,
mitä hänellä itsellään on.

Oleminen on taidoista aidoin.

Jos ei ole mitään tekemistä,
voi keskittyä nauttimaan olemisesta.

Pienesti oleminen on suurta.

Kun osaa kesällä vain olla,
jaksaa taas talvella tehdä.

Oletukset

Aivomme on asetettu kätkemään omat oletuksensa. Kannattaa tietoisesti paljastaa niitä ja hakemalla hakea mahdollisimman tarkat sanat kuvaamaan omia oletuksia. Sana on nappi, joka voi avata ovia ymmärrykseen.

Erilaiset oletuksemme mahdollisesta estävät vuoropuhelun, koska niistä syntyy refleksirakennelma, jota puolustamme voimalla ja vimmalla. Emme kaihda taistella oikeana pitämiemme asioiden puolesta edes silloin, kun olemme väärässä!

Oletukset ovat ladattuja aseita ilman varmistinta. Oletuksemme ovat peräisin yhteisestä tajunnasta. Emme niitä itse keksi, vaan omaksumme kulttuurista, jossa elämme. Myös tunteet kulkevat ihmisiltä toisille. Jaamme ne. Kun yksi karjuu, toisetkin alkavat helposti korottaa ääntään.

Demokratian toteutumiseksi tarvitaan ajatteluprosessin syvällistä ymmärtämistä. On kuitenkin liian paljon oletuksia, joista emme suostu neuvottelemaan. Kansallisaate, usko, politiikka ja jopa tiede rakentuvat vahvojen oletusten varaan.

Väärät oletukset aiheuttavat eräänlaisen aivovamman. Tarvitsemme kulttuurin, joka ei vaurioita aivoja, eikä puolusta oletuksia silloin, kun faktat toista todistavat. Meidän on opittava keskustelemaan oletuksista vapaasti, ilman pelkoa kostosta.

Aina ei riitä, että vaihtaa ajatuksia. Joskus pitää muuttaa oletuksia, vääriä uskomuksiaan asioista. On vaihdettava rohtoja, jos nykyiset eivät tepsi.

Nykyinen maailmankuva perustuu oletuksiin, jotka ovat vääriä ja vaarallisia. Kaikki ihmisen luomat ongelmat ovat ratkaistavissa purkamalla mielemme rakentamat miinakentät.

Olosuhteet

Joskus ajatellaan, että olosuhteet ovat yksiselitteinen, annettu tekijä. Eivät ole. Eri ihmiset näkevät ja kokevat ne eri tavalla. Tässäkin pätee uuden fysiikan laki: se ei ratkaise, mitä katsotaan, vaan miten katsotaan. Toinen havaitsee mahdollisuuksia, toinen uhkia. Toista innostaa ja toista pelottaa, vaikka ulkoisesti tilanne on yksi ja sama.

Oma etu

Voimme pitää arvossa omaa etua tai yhteistä hyvää. Valinnasta riippuu, miten aikamme käytämme, ja mitä jahtaamme.

Miksi ihmeessä oman edun härskiä ajamista kutsutaan yhteisten asioiden hoitamiseksi?

Jos ihmiset oikeasti ajattelisivat ja toimisivat oman edun mukaisesti, he eivät toimisi niin itsekkäästi kuin nyt toimivat.

Oma hyvä

Oma hyvä ei ole oma paras.

Oma itsensä

Mitä muuta ihminen muka voi olla kuin oma itsensä?
Teeskentelijä, pettäjä ja valehtelija ovat omia itsejään.

Omakehu

Omakehu tuottaa päinvastaisen vaikutuksen kuin on tarkoitus.

Omaohjaus

Jokainen voi tehdä itselleen enemmän kuin tekee.

Oleellista ei ole mitä eikä miten, vaan miksi.
Kun on tarve, teot seuraavat.

Oma osa

Ihmisiä voi auttaa onnistumaan, mutta jokaisen on tehtävä oma osansa urakasta.

Omistaminen

Omistajuuden ylikorostaminen on yksi syy organisaatioiden henkisen tilan heikkouteen ja ihmisten uupumiseen. Jokainen ihminen joutuu arjessaan päättämään, kenen tahtoa tottelee, kenelle työtään tekee. Väärä vastaus tähän kysymykseen johtaa tuhoon. Pikkujutuista nousee nykyisin hurja haloo, ja tulee mieleen muutama mätäpaise, joka pystyi pilaamaan ison organisaation maineen.

Yrityksiä eivät omista he, jotka ovat sijoittaneet siihen rahansa, vaan he, jotka ovat antaneet aivonsa ja ajatteluvoimansa yrityksen käyttöön. He ovat tuo yritys.

Toista ei voi omistaa.

Ongelmat

Useimmat ihmisen ongelmista ovat yhteisiä, eivät henkilökohtaisia. Siksi ne pitää ratkaista yhteistuumin.

Ihmiset ovat taitavia ratkaisemaan ongelmia, jotka eivät heille kuulu.

Monimutkaisiin ongelmiin ei aina ole yksinkertaisia ratkaisuja - mutta joskus on.

Ihminen ei pysty ratkaisemaan ongelmia, joista hän ei halua päästä.

Kaikkiin yksilön ja yhteisön ongelmiin on ihan yksinkertainen ratkaisu. Meidän on päivitettävä päämme ja räjäytettävä mielenmallimme. Elämä on liian iso mahtuakseen pieneen mieleen. On uskallettava asettaa isoja kysymyksiä ja antaa elämän vastata. Se tietää kaiken. Kaiken.

Ihminen, joka elää ongelmia ratkoen, ei lyhytkestoisia hyviä hetkiä lukuun ottamatta ole koskaan onnellinen, koska hän on virittynyt väärin. Häntä ohjaa pelko ja puute.

Silmät ummistamalla ongelmat eivät katoa.

Suuri osa ihmisen ongelmista syntyy siitä, että elämä mielletään ongelmana, joka pitää ratkaista.

Ongelmista pääsee helpoiten, kun lakkaa luomasta niitä.

Jos tajuamme, että ajattelumme rajat eivät ole todellisia, olemme suoran näkemisen ja oivalluksen tilassa. Siinä elämä lakkaa olemasta ongelma.

Mielen ongelma on hyvä ratkaista ennen kuin on myöhäistä.

Nykyinen maailmankuva perustuu oletuksiin, jotka ovat vääriä ja vaarallisia. Kaikki ihmisen luomat ongelmat ovat ratkaistavissa purkamalla mielemme rakentamat miinakentät.

Vääriin ongelmiin ei ole oikeita vastauksia.

Useimmat ongelmat eivät näy peilissä, koska ne ovat tukan peitossa pään sisällä.

Liian paljon ihmisten energiasta menee ongelmien ylläpitoon.

Syvien psykologisten ongelmien ratkaisemisessa ajattelu on avuton. On kahdenlaista ymmärrystä. Älyllinen ymmärtäminen herättää kysymyksiä ja todellinen ymmärrys "vastaa" niihin. Ajattelulla ei voi ymmärtää ajattelun rajoja, mutta voi ne silti ymmärtää.

Onnellisuus

Onnellisuus on huono tavoite, mutta se on hieno tapa olla perillä.

Onnellisuudelle ei ole yksiselitteistä, mitattavissa olevaa määritelmää. Onnen tunne voi perustua myös itsepetokseen. Ihminen voi sanoa olevansa onnellinen, vaikka on ihan riekaleina ja sekaisin. Eikä oma onni ole elämän tarkoitus. Onnen tavoittelu synnyttää mahdottoman yhtälön, koska onni - jos sellaista ylipäätään on - on reaaliaikainen tuntemus eikä tavoiteltava asia.

Onnellisuuden tavoittelu johtaa ihmisen ristiriitatilanteeseen tai itsepetokseen. Elämän mielekkyys ja inhimillinen kukoistus syntyy elämän faktojen syvällä tiedostamisella ja reagoimalla oikein siihen, mitä tapahtuu. Syviä faktoja ovat esimerkiksi suru ja hätä, jota miljardit ihmiset kokevat joka ikinen päivä. Oman onnen tavoittelun pohjalla on yleensä itsekkyys, ei syvä ymmärrys elämän moninaisuudesta.

Onnellisuuden ongelma on, että se määrittyy helposti yksilöllisenä kokemuksena, mutta elämän kokemiseen vaikuttaa oleellisesti kaikkien muiden tekemiset ja se, mitä ylipäätään maailma ja todellisuus tuottavat. Ihmisen perusongelma on, että yritämme hallita sellaista, joihin meillä ei ole valtuuksia. Pitää siis tavoitella sitä, että ymmärtää paikkansa universumissa oikein. Sille olisi hyvä saada jonkinlainen mittari.

Onnen ovi

Onnen ovelle ei kannata jäädä odottelemaan, että joku potkaisee sen auki.

Onnen tavoittelu

Oman onnen tavoittelu tuo korkeintaan hetkellisen hurman. Narsistinen nautinto on huumetta, joka ruokkii, mutta ei ravitse. Kerta kerralta sitä tarvitsee isomman annoksen, ja lopulta elämä on yhtä krapulaa. Itsekkyys voi auttaa ihmistä pääsemään sinne, minne hän haluaa mennä, mutta elämä ei ole toivekonsertti, jossa saa kuulla haluamansa laulun. Eikä kaikkea haluamaansa voi saada kukaan. Ei vaan voi.

Onnettomuus

Suuri syy onnettomana olemisessa on se, että meillä ihmisillä on vääristynyt käsitys siitä, millaista elämän pitää olla. Elämä on kuin on: vähän väliä erilaista.

Onni

Jos ihminen on onnellinen, hänen ei tarvitse haluta sitä.

Oman onnen etsiminen on itsekäs toive. Vaikka siinä hetkittäin onnistuisikin, yhteiset ongelmat eivät silti ratkea.

Elämä muuttuu, kun ei odota onnea, vaan tuottaa sitä.

Onnellisuuden tutkimus on paljastanut, että ihmiset etsivät onnea vääristä paikoista. Yleisimmät oletukset onnesta ovat vääriä. Onni on, kun elämää ei oleta.

Onnen saa osaamalla.

Jos onnea voisi ostaa, moni ehkä odottaisi niin kauan, että se tulee alennusmyyntiin.

Onneen on oikopolku. Sille löytää tarraamalla kiinni elämään, tekemiseen ja ihmisenä olemiseen ilman reunaehtoja. Onnen toteutumisen ehto on asioiden näkeminen oikein.

Onni on oikein olemista.

Kell' onni on,
sen jakamalla tuplatkoon.

Onnea on innostua ilman syytä.

Onni on kävellä aurinkoisessa syysmetsässä neljä tuntia ilman ainoatakaan hirvikärpästä.

Itsestä huolehtiminen ja toisista välittäminen eivät ole vaihtoehtoja. Aika moni – liian moni – menee ego edellä ja kuvittelee sillä tavalla onnensa löytävänsä. Voi yrittää. Onni on yhteistä, ei jonkin omaa.

Ihminen pystyy kävelemään onnensa ohi – sitä edes huomaamatta.

Istun kalliolla ja katson kun sumu hälvenee.
Ei ole tarvetta vaihtaa kanavaa.

"Jokainen on oman onnensa seppä" on nykyisen tietämyksen valossa vain 40-prosenttisesti totta, koska jokainen meistä on myös olosuhteidensa luomus. Ihminen voi olla toisenkin ihmisen onnen seppä, koska jokainen voi tuottaa onnen tunteita toiselle ihmiselle. Näin tehdessään omakin onni lisääntyy. Joka toiselle onnea takoo, saa sitä itsekin.

Onni tulee onnistumisesta.
Onnistuminen tulee tekemisestä,
tekeminen halusta tehdä.
Halu tehdä hyvin on onnea.
Hyvin tekeminen on onnellistumista.
MOT.

Onni on toiset.

Väylä toiseen on oikotie onneen.

Onni on sillä, joka ei halua enempää kuin tarvitsee.

Onni on löytää rinnalleen ihminen, jonka kanssa voi jakaa arjen ja juhlat, kesät ja talvet, pyöräretket, konsertit, illat, yöt ja aamut.

Ihmisellä on taito kävellä onnensa ohi ja moni on kehittynyt todella taitavaksi sen käytössä.

Onni on uusi sänky.

Yksi tärkeimmistä tutkimustuloksista mielen alueella on,
että onni ei tule sille, joka yrittää päästä elämässä helpolla,
vaan sille, joka haluaa tehdä hyvää toisille.

Onni on sitä, että saa kävellä aurinkoisessa syysmetsässä neljä tuntia ilman ainoatakaan hirvikärpästä.

Onnistuminen

Aina ei voi onnistua. Eikä pidä.
Aina voi oppia. Ja pitää.

Onnistuminen alkaa sanasta onni.
Menestys alkaa sanasta me.

Ei ole fiksua antaa kolhujen määritellä omaa onnen ja onnistumisen strategiaansa. Kaiken aikaa on tarjolla tuhat tapaa kohota, nähdä ja tehdä ihmeitä arkensa keskellä.

Oppiminen

Mitä ei halua osata,
sitä ei osaa – eikä opi.

Elämä opettaa eri tavalla niitä, jotka haluavat oppia kuin niitä, jotka eivät halua.

Hiljaa olemalla oppii eniten.

Oikein tekemistä voi oppia tekemällä asiat väärin.

Ihminen ei opi mitään kuuntelemalla vain juttuja, joihin uskoo.

Todistetusti ihminen oppii eri asioita olemalla pois työpaikalta kuin olemalla töissä. Esimerkiksi sen, mikä työssä on oleellista.

Joka päivä oppii jotakin uutta. Aina ei haluaisi.

Onko muka olemassa jotakin, mistä ei voi oppia?

Maailmalla kokee sellaista, mitä kotona ei koskaan.

Oppiminen on mieltenvälinen tapahtuma.

Optimismi

Optimismi on yhtä realistista kuin pessimismi, mutta fiksumpaa.

Osaaminen

Jokainen osaa, jos tahtoo oppia.

Perusosaaminen on hyvä hankkia ennen kuin sitä tarvitsee. Kun on vaikeata, ei ole aikaa eikä voimia lähteä paikkaamaan puuttuvia taitojaan.

Ote

Jos tanssii kaikkien pillien tahdissa, menettää otteen itsestään.