Paluu Pafokselle

On asioita, joita on mahdoton ymmärtää, jos niitä ei ole itse kokenut. Meillä on myös asioita, joita luulemme ymmärtävämme. Lisäksi on tapahtumia, jotka muuttavat elämämme suunnan.

Tuhansille meille viikko Pafoksella on ollut käänteentekevä kokemus. Eilen päättyi Esa Saarisen 50. Pafos-seminaari. Sain kunnian olla mukana tämän pedagogisen innovaation kehittelyssä seitsemän vuotta vuosina 1997-2003. Pitkän tauon jälkeen tein nyt paluun Pafokselle. Tiesin satavarmasti, että tapahtuu jotain sellaista, mitä en osaa etukäteen olettaa tapahtuvaksi.

Seminaarin perusrakenne oli entisellään, samoin perussanoma. Hotelli oli vaihtunut Amathuksesta Annabelleen, mutta tasosta ei ole tarvinnut tippaakaan tinkiä, pikemminkin päinvastoin.

Upeassa Athenaeum-salissa Esa viritteli meidät varmoin ottein ja asetti askelmerkit viikolle: olemme nolousvapaalla vyöhykkeellä tutustumassa omaan voimavarastoomme ilman suorituspaineita.

Ensimmäisestä päivästä meni pitkä tovi yli 150 ihmisen esittäytymiseen, mutta se oli tärkeä sen arvokkaimman - ryhmän hengen - muodostumiseksi. Kukaan ei olisi pystynyt ilman näitä persoonallisia "ääninäytteitä" kuvittelemaan, millainen joukko salissa oikeasti oli. Toteutui yksi Esan johtoajatuksista: meissä on enemmän kuin päälle näkyy.

Toisena päivänä Esa esitteli mielen kaksi erilaista ohjausjärjestelmää, joista käytetään myös nimitystä systeemi 1 ja systeemi 2. Kolmantena päivänä sukellettiin mielen kätkettyihin prosesseihin ja neljäntenä syvennyttiin systeemiälyyn isosti onnistumisen ehtona. Viimeisenä päivänä kohottiin ylärekisterin ylimpiin taajuuksiin ja kuljimme kunniakujaa noutamaan tulenkantodiplomin, jossa kiteytettiin seminaarin tavoitteet ja toteutusmuodot. 

Diplomin mukaan Pafos-viikon perimmäinen tarkoitus on "kohottautua kohti niitä ihania ytimiä, missä oma ihmisyytemme kohtaa toisten inhimillisyyden ja elämämme ainutkertaisen ihmeen". Päätösillallisella ja sen jatkoilla näki, että moni oli tässä onnistunut. Sekin oli selvää, että moni näkee itsensä nyt vähän toisin kuin oli siihen asti tehnyt. 

Seminaarin koettuaan ei ihmettele, miksi ihmiset tulevat useita kertoja Pafokselle kalibroimaan oman mielensä asetuksia.

Vaikutusten kannalta oleellista on, että haluaa ja uskaltaa heittäytyä tutkimaan oman mielensä mysteeriä. Kaikki eivät tätä halua tai uskalla tehdä. Tämän seurauksena mieli jää jumiin omiin oletuksiinsa ja alkaa polkea paikallaan. Elämästä tulee silkkaa suorittamista ja suoritus ja kun näin pääsee käymään, siitä saattaa kadota perimmäinen pointti.

Pafos-seminaarissa ketään ei pakoteta tai edes houkutella mihinkään, vaan jokainen määrittää itse oman suuntansa ja vauhtinsa. Esan elämänfilosofia ja toisten antama lempeä ja hyväntahtoinen tuki auttavat pääsemään omien ajatusten onkalosta. Eikä edes tahtoa tarvita, riittää kun ottaa jalan jarrulta ja siirtää sen kaasulle.

Esa on arvostettu filosofi, mutta edelleen räikeän aliarvostettu, sillä vasta reilut 5000 suomalaista on päässyt itse kokemaan Pafoksen erityismagiikan. Monet sanovat kyllä suunnittelevansa matkaa, mutta eivät ole saaneet mahtumaan sitä omalle agendalleen. He ovat Esan vekkulia ilmaisua lainaten jääneet Pafoksen suhteen "kynnykselle kykkimään". 

Elämä on pohjattoman mielenkiintoinen ilmiö. Siinä riittää sävyjä ja kerroksia, yhden jälkeen paljastuu toinen. Elämän nähdäkseen ei toki tarvitse matkustaa Pafokselle, mutta Esan ohjauksessa ja ihanien ihmisten kanssa elämästä oppiminen on älyttömän mukavaa.

Lähdin Pafokselle kirkastamaan ajatuksiani kymmenennen kirjani teemasta, oikein elämisestä. Oikein elämisen ehto on, että näkee elämän oikein. Moni kyllä kuvittelee näkevänsä, mutta katselee vain kapeata kaistaletta elämästä. Mielemme tekee meille tepposen kuvitellessaan omaksumamme näkemyksen olevan oikea.

Tulevassa kirjassani pohdin, miten maailma muuttuisi, jos oikeassa olemisen luulon sijasta haluaisimme kaikissa tilanteissa toimia juuri niin kuin oikein on. Se ei ole helppoa, koska omien tapojen ja näkemysten kyseenalaistaminen on todella työlästä. Hyvä alku on, että tajuaa olevansa systeemiolio ja syvästi kytkeytynyt ja kietoutunut toisiin.

Pafoksella saa kokemuksen vahvasta yhteydestä toisiin ja se heijastuu omaan arkeen. Yhteys toisiin saa meidät näkemään ja kokemaan itsemme toisin. Elämä ei ole egotrippi, vaan suoraa lähetystä, jossa jokaisella on oma paikkansa, tehtävänsä ja tarkoituksensa. Koettu yhteys toisiin antaa vastaukseen myös kysymykseen siitä, mikä on elämän tarkoitus. Kun elää oikein, tuo kysymys ei ollenkaan herää, silloin eläminen on tarkoitus.