Mitä tulee?

Moni huokaisi helpotuksesta kun koronan piinaama vuosi 2020 jäi historiaan. Saapa nähdä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan.

Vuoden vaihtuminen ei sinänsä muuta mitään. Se voi luoda mieleen illuusion jostakin uudesta, mutta entä jos se toisikin jotain täysin uutta ja ennen kokematonta, huikean hyvää, jotain syvästi totta ja mieltä mullistavaa?

Oma toiveeni on olla tietoinen elämästä sellaisena kuin se on. En halua pettää itseäni, en kaunistella tai kauhistella maailman menoa. Todellisuus kiehtoo minua valtavasti. Sellaisenaan. Se on aina mykistävää. 

Haluan ymmärtää, mitä maailmassa ihan oikeasti tapahtuu ja toimia niin kuin oikein on. En enää ajattele elämää aikajanana vaan ihmeenä, joka on kaiken aikaa läsnä kaikkialla. Koko ajan tapahtuu sellaista, mitä ei voi ymmärtää tai sanoilla selittää. Elämä on kiehtovinta mitä tiedän.

Aina ei ole helppo pitää elämää ihmeenä, mutta vika ei ole elämässä vaan kyvyttömyydessä nähdä näkyvän taakse. Vain pinnallinen ihminen kuvittelee ymmärtävänsä elämää, koska kätkössä on enemmän kuin ikinä ymmärrämme.

Silmillä näkee kovin vähän. Kysynkin jatkuvasti itseltäni: mitä EN näe? Katveiden kaivelu on yksi keinoni virittyä ihmeiden taajuudelle.

Tasan vuosi sitten painoon lähti kymmenes kirjani. Olin käyttänyt kolme vuotta pohtimalla, miten maailman käy - tai oikeammin: miten ihmisen käy? Tämä kysymys on kiehtonut minua pitkään. Nyt lähestyin asiaa YK:n Agenda 2030:n näkökulmasta. Meillä on 10 vuotta aikaa ratkaista agendalla mainitut 17 isoa globaalia ongelmaa. Mikään niistä ei ratkea ilman päättäväistä ja laajaa yhteisrintamaa.

Aluksi tuntui, että edessä on mahdoton tehtävä, liian iso urakka liian nopeasti toteutettavaksi. Kirjassani annoin kuitenkin ehdollisen vastauksen: hyvin käy, jos poistamme ongelmien juurisyyn. Meidän on pikaisesti päivitettävä mielen toimintamallimme ja tultava tietoisiksi tuhoa tuottavista mekanismeista.

Kirjaa kirjoittaessa tuntui, että vastausta etsitään väärältä suunnalta. Se löytyy lähempää kuin luulemmekaan. 

Maailma on mielemme luomus. Se mitä ajattelemme, määrittää todellisuutemme. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ymmärrä omaa ajatteluaan. Monet pitävät omia ajatuksiaan maailmasta oikeina eivätkä edes halua kyseenalaistaa omia uskomuksiaan. Meidät on ohjelmoitu uskomaan asioihin, jotka eivät ole totta. Populistinen paskapuhe leviää kaikkialla. Jos ihminen ei erota totta valheesta, häntä on helppo ohjailla.

Meitä ei opeteta ajattelemaan. Meitä manipuloidaan. Mieleemme tuputetaan uskomuksia, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua.

Ei kuitenkaan riitä, että vaihdamme ajatuksiamme asioista. On mentävä paljon syvemmälle. Meidän pitää kytkeytyä todellisuuteen uudella tavalla. Meidän on opittava erottamaan, mitkä ajatuksistamme ovat todella totta ja mitkä meihin pumpattua propagandaa. Monet elävät maailmassa, joka on totta vain heidän omissa kuvitelmissaan. Tästä seuraa, että ihmiset eivät koskaan todella kohtaa toisiaan. Eri vakaumuksiin uskovat puhuvat toistensa ohi.

Kirjassani totesin meidän elävän kahdessa maailmassa. Toinen niistä on totta ja toinen kuvitelmaa. Totta on se mitä oikeasti tapahtuu, mutta pidämme totena vain sitä mitä ajattelemme tapahtuvan. Tämä on kaikkien itseaiheutettujen ongelmiemme juurisyy.

Tähän on ratkaisu: suora näkeminen. Se edellyttää isoa muutosta mielen tavassa toimia. Nykyinen tapa on luonut kaoottisen maailman.

Tiesin kyllä, että kirjani perusajatus on hurja ja monille vieras: se, että me ihmiset olemme yhtä ja kohtalomme ovat toisiinsa kietoutuneita. Kehomme ja taipumuksemme ovat toki erilaisia, mutta psykologinen rakenteemme on sama. Pelkäämme ja suremme eri asioita ja eri tavalla, mutta kaikki pelkäävät ja surevat jotakin.

Kohtalonyhteyden syvä ymmärtäminen poistaa rajat ihmisten väliltä - tai ainakin lieventää niitä. Toisista ihmisistä tulee tärkeä, koska he ovat osa meitä, pinnallisista erilaisuuksista huolimatta olemme syvältä samanlaisia. Tämän oivallettuaan ihminen kytkeytyy maailmaan uudella tavalla. Yksilölliset erot menettävät merkitystään ja yhteiset tekijät nousevat pintaan. Se on lumoavaa.

Kirjassani kerroin, että fyysikko David Bohm menee vielä pitemmälle. Hän kuvaa meidän kaikkien olevan saman energian säteilyä. Tyhjältä näyttävä tila ihmisten välissä ei suinkaan ole tyhjä, se on täynnä energiaa, jonka voi aistia. Sitä ei voi nähdä, mutta sen voi tuntea. Kun ajattelet jotakin sinulle rakasta ihmistä, hän on osa sinua. Olette yhtä. Samoin käy kun ajattelet ketä tai mitä tahansa.

Erillisyyden tunne on iso virhe, mielen luoma harha. Kvanttifysiikassa erillisyyttä ei ole, vaan kaikki kytkeytyy saumattomasti kaikkeen, mutta me pidämme siitä sitkeästi kiinni, koska elämme kuvitelmien, emme faktojen maailmassa.

Toinen virheemme on kuvitelma ajasta. Mennyt ja tuleva ovat molemmat mielen liikettä. Muistot ja toiveet ilmestyvät tähän hetkeen, joka ei ole aikaa. Aika on vain ajatusta.

Suora näkeminen kytkee meidät todellisuuteen, joka ei ole kuvitelmaa.

Kirjoitettuna tämä tuntuu hassulta ja hämmentävältä. Tehtynä se tuntuu ilmiömäisen ihanalta ja kietoo meidät yhdeksi kaiken kanssa. Kun sanat loppuvat, alkaa elämän ihmeiden loputon tanssi. Siinä on syvää onnea ja paljastuu elämän tarkoitus. Mitään ei puutu eikä mitään ole liikaa. Kun mieli virittyy ihmeiden taajuudelle, kaikki loksahtaa oikealle paikalleen.

Sitä toivon, koska se on parasta mitä voi tapahtua.