Me ja he

Maailma on nyt aikamoinen sekasotku. Eri puolilla on käynnissä on yli 50 aseellista selkkausta, joista muutamaa raportoidaan joka päivä uutisissa, meille ilmoitetaan kuolleiden ja haavoittuneiden määrä. Päällemme kaadetaan oikeita uutisia ja valheellista propagandaa ja usein on vaikea erottaa kumpi on kumpaa. Vallasta taistellaan keinoja kaihtamatta, vääristelemällä faktoja, vähättelemällä toisia, liioittelemalla omaa ymmärrystä, kiihottamalla ottamaan kantaa puolesta tai vastaan.

Jokaisessa kiistassa on kaksi puolta: me ja he – tai itseasiassa joku kanta ja joku toinen. Toinen on oikeassa ja toinen ei ole.

On tärkeätä tutkia ja tunnistaa se sisäinen mekanismi, joka johtaa tunteeseen oikeassa olemisesta. On helppo huomata ja korjata selvät virheet, mutta oman syvän vakaumuksen arviointiin meillä ei ole toimivaa instrumenttia. Järkiperusteet eivät silloin toimi, omatunto venyy ja intuitiokin voi olla väärä ja suorastaan vaarallinen.

Viime vuonna ilmestyneessä kirjassani ehdotin, että maailmankuvamme perustuu väärään oletukseen erillisyydestä. Toinen virhekäsityksemme on, että elämä toteutuu ajassa. Esitin, että elämä on suora lähetys, jossa jokainen teko muokkaa maailmaa ja piirtyy tallenteeseen eli osaksi historiaa. Mennyttä voi kyllä tutkia, mutta se on tuhkaa mielen syvissä ja usein tavoittamattomissa sopukoissa. 

Elämää on vain se, mitä ihan oikeasti tapahtuu minulle ja sinulle juuri nyt, ei se miten sitä tykönämme tulkitsemme. Oleellista on se, miten kohtelemme toisia ja suhtaudumme näkemäämme. Huonosta kohtelusta ja holtittomasta käytöksestä on tullut uusi normaali.  

Ihmisen suurin haaste on nähdä maailma oikein, sellaisena kuin se oikeasti on. Useimpien maailmankuva perustuu uskomuksiin, joita hänelle on syötetty. Juuri nämä uskomukset luovat ihmisen identiteetin, käsityksen itsestä. Omakuvan perusluonne on, että se on erottava, erilainen kuin muilla ihmisillä.

Jokaisella ihmisellä on oma historiansa ja identiteettinsä. Oleellista on, minkä merkityksen sille antaa. Jos ihminen pitää itseään parempana kuin toinen, hän ylentää itsensä. Jos hän pitää itseään huonompana kuin joku toinen, hän alentaa itsensä. Jos hän ottaa itsensä sellaisena on kuin, hän antaa toistenkin olla juuri sellaisia kuin he ovat.

Kutsun tätä suoraksi näkemiseksi. Se tarkoittaa kytkeytymistä maailmaan ilman egon tuottamaa vääristymää. Silloin katoaa raja minun ja sinun välillä ja toimimme reaaliajassa yhdessä. Silloin 'me' ja 'he' on historiaa. Emme enää määrity menneen ehdoilla vaan elämme tämän hetken todellisuudessa. 

Tuossa maagisessa hetkessä eteemme avautuu elämän ihme, josta fyysikko David Bohm käytti nimitystä piilojärjestys (implicate order). Se on todellisuus, jossa mielen ja aistien tuottamaa erillisen kokijan tunnetta ei ole. Ei ole myöskään erillisyyttä ihmisen ja universumin välillä. Yhteys toisiin ihmisiin poistaa meiltä käsitteen 'he' ja yhteys universumiin poistaa käsitteen 'me'.

Tätä todellisuutta ei voi kokea. Se toteutuu kun ihminen näkee itsensä oikein. Oikein näkeminen johtaa oikein toimimiseen. Emme toimi oikein, koska emme näe oikein. Toimimme itsekkäistä motiiveista,  joista osa verhoutuu vakaumuksen kaapuun.

Monet ihmiset elävät omassa kuplassaan näkemättä ihmeitä, joita elämä heidän eteensä syöttää. Elämä on heille taistelua ja kilpailua. Suora näkeminen puhkaisee tämän itsekkyyden kuplan.