Lumous vai lamaus?

Aamulla heräsin ajatukseen, että monella ihmisellä on mielessään ihan väärät asetukset. Liian moni suorittaa elämää ja mittaa sitä kaiken aikaa. Onko elämä suoritus? Onko se koe? Kenelle sitä suoritamme? Ja miksi?

Nyt on tullut muotiin monia hokemia, joissa on totta korkeintaan toinen puoli.
Meitä ängetään muotteihin, joiden mukaan pitää olla, syödä, puhua, elehtiä, katsoa ja kuunnella tietyllä tavalla "kelvatakseen". Ja sitten on niitä, jotka sanovat meidän kelpaavan sellaisena kuin olemme.

Molemmat ovat väärässä.

Ongelmamme ei ole se, mitä me olemme, teemme, ajattelemme tai sanomme. Eikä sekään, mitä emme ole, tee tai sano. Ongelmamme on, että olemme latistaneet elämän tekemällä siitä pelkästään päänsisäisen jutun. Yritämme erilaisin reunaehdoin puristaa elämän sellaiseksi, että pystymme ymmärtämään ja osaamme selittää sitä. Silloin kutistamme, mutta emme elämää, vaan itsemme. Ei ole niin isoa määritelmää, joka tekisi kunniaa elämän monimuotoisuudelle.

Lapset ovat energisiä ja onnellisia siksi, että he elävät hetkeä. Eivät eilistä, eivät huomista. He tekevät juuri sitä mitä tekevät. Ilman sen kummempaa syytä. Ihan vain siksi kun se on kivaa.

Me aikuiset olemme niin järkeviä, että kaikelle pitää olla syy ja selitys ja kaikki pitää osata vielä ilmaista, vieläpä fiksusti. Ja se mitä emme ymmärrä on joko väärin, hullua tai huuhaata. Tähän kapeaan muottiin me tungemme lapsiamme ja monet heistä oppivatkin ja heistä tulee vanhemmiten samanlaiseksi kuin me, tylsiä aikuisia, joille mikään ei ole tarpeeksi hyvää eikä kivaa.

Mitä enemmän olen asiaa pohtinut, sitä vakaammin olen sitä mieltä, että elämisessä oleellista on ihmeily, asioiden ahnas ja utelias tarkkailu, uuden etsiminen avoimin mielin. Sen vastakohta on omaan koloon jämähtäminen. Vaihtoehtomme ovat lumous ja lamaus, joista liian moni valitsee jälkimmäisen lisäten siihen toisten latistamisen.

Ihmekuurissa toisen viikon teemana on fokus. Rohkaisen ihmisiä etsimään intohimonsa kohteet ja unohtaman hikisen hokeman "no pain, no gain" ihan vain siksi, että jos elämistä suorittaa oma lehmä ojassa ja toisten lehmiä lypsäen, niin huonosti meidän kaikkien käy. Jos taas elää arkeaan ihmeillen, virittyy ihan toiselle taajuudelle ja löytää kaiken aikaa sellaista, mitä ei ennen nähnyt koska ei sitä edes katsonut.

Elämä on ihmeellistä, jos sitä ei rajaa oman mielensä mukaiseksi vaan pystyy menemään muihin maailmoihin. Kapeilla linsseillä katsoessa paljon jää elämänstä näkemättä ja kun tämän tajuaa, elämä muuttuu erilaiseksi, siihen tulee värejä ja sävyjä. 

Ihmeilyn seurauksena ihminen ei passivoidu, vaan alkaa paitsi nähdä toisin, myös toimia toisin. Hän alkaa paitsi havaita ihmeitä, myös tuottaa niitä.