Kaapatut mielet

Olin eilen mukana taiteilija Manuela Boscon uudessa podcastissa Luvattu maa. Keskustelimme puolitosta tuntia ihmisenä olemisesta maailmasta, joka on pahasti rikki. Meillä oli intensiivinen ja inspiroiva keskustelu, joka julkaistaan lokakuussa osoitteessa podimo.fi.

Olin etukäteen miettinyt yhden oivallukseni, jonka halusin sanoa ääneen - ja sanoinkin. Maailman ahdistava tilanne on kaapannut mielemme ja sokaisee monet meistä estäen havaitsemasta ihmeitä, joita kaiken aikaa suorastaan tuputetaan eteemme.

Myllerryksen aikoina on äärimmäisen tärkeätä säilyttää oma mieli kirkkaana. Pahalle ei saa antaa valtaa, eikä sen saa antaa asettua mieleemme asumaan. Paha pitää nähdä ja se saa vaikuttaa, mutta sen ei pidä antaa myrkyttää mieltämme ja estää meitä toimimasta niin kuin oikein on. 

Kaiken pahan keskellä kaikki hyvä on edelleen olemassa. Sen voi ja se pitää nähdä.

Tämä ajatus tuli mieleeni katsoessani Yleltä torstaina dokumenttia bluesin jättiläisestä Buddy Guysta. Se alkaa pysäyttävällä ajatuksella:

"The first music that touched my heart, came from the birds. They caught my ear while I was working in the (cotton) fields.. When they sang, the world was filled with beautiful sound. I closed my eyes so that everything disappeared - but the sound of the beautiful bird."

Näin nuoren Buddy Guyn pellolla lumoutuneena, olosuhteista vapautuneena. Hän oli tempautunut toiseen maailmaan, joka oli yhtä totta kuin se toinen: loputon raadanta elannon eteen. Buddysta tuli maailmantähti, koska hänellä oli intohimo!

Huolten kuormittama täysi mieli ei kuule linnun laulua eikä lasten kikatusta. Onnea tavoitteleva ihminen ei huomaa onnea, joka häntä ympäröi, koska hän on kadottanut suoran yhteyden maailmaan. Omat ajatukset ottavat meistä vallan ja turruttavat uneen, josta voi toki herätä. 

Pohdimme Manuelan kanssa myös egon olemusta. Mitä se on, mistä se saa voimansa ja miksi se hyytyy? Hyviä arvauksia on esitetty, mutta kyse on "liukkaasta" kohteesta, joka menee menojaan käskyjä kuuntelematta. 

Oman käsitykseni mukaan ego on käsite, jonka olemme ihan itse luoneet ja jota ylläpidämme ajatuksin. Ego kulkee mukanamme pitkin päivää ja touhuaa yöllä unissamme. Se värjää elämämme, antaa meille arvontunteemme - tai ottaa pois. 

Egon on muistin luomus. Suora yhteys faktoihin kytkee sen maagisesti pois päältä. Yhteyden hetkinä maailma lakkaa olemasta omaa tulkintaamme. Tähän tilaan pääsee kun seuraa tosiasioita sellaisenaan, ottamatta kantaa puoleen tai toiseen. Tutkii ja oppii, antaa maailman kertoa. 

Se on hieno tila, jossa pienet lapset ovat. Siksi he ovat niin täynnä elämän energiaa, touhuavat aamusta iltaan. Siksi luomisen tilassa olevalla ihmisellä ikä ei paina eikä pinnakaan pala. Lapsi kasvaa aikuiseksi ja luova ihminen alkaa toistaa itseään. Mieli kutistuu ja muuttuu jähmeäksi egoksi, joka yrittää pitää puoliaan muita egoja vastaan. 

Egomme juuret ovat yhteisessä tajunnassa, ihmiskunnan pitkässä perinnössä. Se on fakta, josta emme pääse koskaan eroon. Nykymaailma kuitenkin pönkittää egoismia, ja maksamme tästä virheestä kallista hintaa yksilöinä ja yhteiskuntana. Egokeskeinen ajattelu on myrkkyä ihmisten yhteistyölle. 

Mitä egolle oikein pitäisi ja voi tehdä? Sen pitää antaa paljastaa itsensä. Ego pitää huomata aina kun se toimii. Tämä on hurja haaste, ja edellyttää alttiutta herkistyä maailmalle "kaikkine karvoineen", mutta se on ennen kaikkea vapauttava kokemus. Se on hyvän huomaamista tässä ja nyt.

Voi miten paljon hyvää maailmassa juuri nyt tapahtuukaan ja miten vähän olemme siitä tietoisia! Käpertyessämme oman kaapatun mielemme kiemuroihin menetämme jotain oleellista elämän syvästä ytimestä. Se on ihan oikeasti ihme ja ansaitsee olla ihmettelymme kohteena. 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan: elämän ihmeen kokeminen mykistää egon, jota voi käyttää mutta joka ei enää onnistu kaappaamaan mieltä. Ikävä kyllä useimmat ihmiset tekevät kaikkensa pönkittääkseen egoaan ja kieltäytyvät astumasta ovesta, joka on auki. Tämä on suuri tragedia, joka pitää meitä otteessaan - kunnes hellittää.