Forum Humanum

Heikki Peltolan alustus Forum Humanumisssa 23.10.2024

Suora näkeminen ja ajatusaisti

Tämä ei ole sanatarkka versio puhutusta vaan etukäteen tehty luonnos.

Hyvät ystävät

Kiitos kutsusta tulla puhumaan Forum Humanumiin. Arvostin kovasti, että sain itse valita aiheeni. Päätin puhua kahdesta minulle tärkeästä teemasta: suora näkeminen ja ajatusaisti.

En varmaankaan ole ainoa tässä salissa, joka on huolissaan maailman tilasta ja viime aikojen uutisista. Ne tuntuvat raipan iskuilta avohaavaan, vaikka itsellä ei ole olisikaan mitään akuuttia hätää. Kolmessa kirjassani olen pohtinut ihmismielen tilaa ja ehdottanut ratkaisua. Sen aion esittää ja otsikosta voi päätellä, miltä suunnalta vastausta haen. Maailma ei olisi tällainen, jos näkisimme suoraan ja meillä olisi oikein toimiva ajatusaisti.

Esitän omia ajatuksiani ja siteeraan muutamaa minua viisaampaa. Osa ajatuksistani on erilaisia kuin omasi. En pyydä uskomaan mitä sanon, toivon vaan, että tutkimme hetken yhdessä, mitä suora näkeminen on ja miksi ajatusaisti on tarpeen elämässä.

Aloitan kysymyksellä, jonka Esa Saarinen esitti 90-luvulla:

Mitä tulee, kun Sinä tulet paikalle? Millaista energiaa tuot tullessasi johonkin tilaan tai porukkaan, mikä muuttuu, mistä puhut, miten reagoit muiden puheisiin? Millaisella agendalla tulet paikalle ja millaisia väreitä toisissa herätät? Tuletko itsevarmana ja kaiken tietävänä vai uteliaana ja mieli auki?

Olen valmistellut visuaalisen esityksen, jossa käytän kuvituskuvia ja videoita. Niitä on runsaasti ja ne vaihtuvat vauhdilla. Esitän muutamia kysymyksiä, joihin ei ole yhtä oikeaa vastausta ja monia väitteitä, joita en esitä totuuksina.

Osa teistä tuntee minut, monet eivät. Saanen lyhyesti kertoa, kuka olen ja mistä tulen. Synnyin joulukuussa 1952 Kiuruvedellä K-kauppiaan poikana, valmistuin Kauppakorkeasta kauppatieteiden maisteriksi 1976 ja armeijan jälkeen vietin 20 vuotta Keskossa ja K-kauppiasliitossa johtotehtävissä.

Lokakuussa 1997 Esa Saarinen pyysi minua kimppaan kanssaan ja perustimme yhteisen firman, jonka nimeksi tuli Nostetuotanto. Kun kysyin Esalta, mikä on yhtiömme tarkoitus, hän vastasi, että tarkoitus on tehdä suomalaiset onnellisiksi työssään. Vastasin, että meillä on paljon tehtävää...

Minusta tuli Suomen ainoa nostemestari, olen kirjoittanut 12 tietokirjaa suomeksi ja kolme englanniksi, kääntänyt kolme kirjaa suomeksi ja pitänyt kolmisen tuhatta luentoa yli tuhannella työpaikalla, monissa monta kertaa. Kuulijoita niissä on ollut noin 100 000.

Kirjoistani kolme liittyy tämän illan teemoihin, suoraan näkemiseen ja ajatusaistiin. Etsin vastausta erityisesti kolmeen kysymykseen, jotka minusta jokaisen tulisi itselleen asettaa.

1. Mikä on totta ja mikä vain mielemme luomaa kuvitelmaa?

2. Mikä on oikein ja suotavaa, mikä ei ole oikein, vaan väärin?

3. Mikä on mahdollista ja mikä ei ole? Mitä me pystyisimme olemaan?

Näihin kysymyksiin olen etsinyt vastausta 53 vuotta. Oma ns. "henkinen taipaleeni" alkoi pääsiäisenä, huhtikuussa 1971. Olin 18-vuotias, kun näin televisiossa opetusneuvos Yrjö Kallisen haastattelun. Sen otsikko oli "Elämmekö unessa?"

Kuusi vuotta myöhemmin vastasin: kyllä, ihmiskunta todellakin elää ajatustottumusten unessa. Keväällä 1977 törmäsin kahteen kirjaan, jotka muuttivat dramaattisesti ajatteluani ja ovat johtaneet siihen, että olen tänään täällä puhumassa suorasta näkemisestä enkä taseanalyysistä tai yritysjohtamisesta, joita opiskelin.

Löysin Krishnamurtin kirjan Ajattelun tuolle puolen Iisalmen kirjastosta ja ensin minua ihmetytti nimi. Mitä voi olla ajattelun tuolla puolen ja miksi ihmeessä sinne pitäisi päästä? Muutaman viikon lukemisen jälkeen kirja alkoi vaikuttaa ja aloin nähdä itseni ja maailman uudessa valossa. Tajusin, miten kapeassa ja ahtaassa kuviossa ajattelu meitä pitää. Maailmassa on valtavasti sellaista, mitä emme havaitse. Huomasin herkistyväni ensin omille ja sitten toistenkin ajatuksille.

Kirjan Oivalluskyky herää viimeisessä luvussa Krishnamurti keskustelee teoreettisen fysiikan professorin David Bohmin kanssa oivalluskyvystä ja ajattelusta. Bohm toteaa, että ajattelu pirstoo todellisuuden eikä sen avulla voi ymmärtää elämän kokonaisuutta. Ajatukset ovat osittumia, palasia, joista ei millään ilveellä saa muodostettua ehjää kokonaisuutta, sillä aina on jotain enemmän kuin minkä havaitsemme. Ajatukset ovat myös ehdollistuneita sen mukaan missä olemme sattuneet syntymään ja ketkä ovat maailmankuvaamme muovanneet.

Kirjat sähköistivät minut. Kerran huomasin yhden kirjan lopussa, että "tietoja Krishnamurtin puhetilaisuuksista ja englanninkielisistä julkaisuista saa osoitteessa Eerikinkatu 26 A 9. Menin paikalle ja tapasin kirjojen suomentajat Mirjam Karpion ja Elsa Puolanteen. Kuulin, että Krishnamurti pitää puheita Sveitsissä ja sinne pääsee edullisilla Sveitsin Ystävien lennoilla. Lisäksi elokuussa oli viikon mittainen puhesarja Englannissa Brockwood Parkissa. Menin ensin Saaneniin Sveitsiin ja sitten Brockwoodiin, jossa tapasin myös David Bohmin.

Bohm tuli kuuntelemaan Krishnamurtia ensimmäisen kerran 1961 Lontooseen ja he myös tapasivat silloin. Bohm oli juuri aloittanut Lontoon yliopiston teoreettisen fysiikan professorina ja yksi lause Krishnamurtin kirjasta The First and Last Freedom oli saanut hänen mielenkiintonsa heräämään: "The Observer is the Observed", tarkkailija vaikuttaa siihen mitä hän tarkkailee. Bohm oli kuullut saman lauseen kvanttiteorian kehittäjältä Niels Bohrilta, mutta Krishnamurtille kyse oli hänen omasta havainnostaan. Miehet tapasivat 25 vuoden ajan ja keskustelivat yli sata kertaa.

Bohm oli usein nähty vieras Krishnamurtin puheissa ja molemmat miehet kuljeskelivat yleisön joukossa puhetilaisuuden jälkeen. Muutamat rohkaistuivat menemään heidän juttusilleenkin.

Syksyllä 1980 rohkaistuin pyytämään Bohmilta audienssia. Hän kysyi, mistä haluan puhua ja suostui kun sanoin haluavani keskustella tajunnan kollektiivisesta luonteesta ja hänen juuri ilmestyneestä kirjastaan Wholeness and the Implicate Order.

Se oli ikimuistoinen tunti, yksi elämäni hurjimmista kokemuksista. Kysyin Bohmilta, miten voi tietää, että tajunta ei ole yksilöllinen vaan kollektiivinen prosessi. Hän aloitti yksinpuhelun, joka kesti lähes tunnin ja lopetti sen sanomalla: Right? Vastasin vain: Yes, that's right.

Keskustelumme jälkeen pyysin saada ottaa hänestä muutaman kuvan juttua varten ja hän suostui. Seuraavana päivänä lounaalla hänen vaimonsa Sarel Bohm tuli luokseni ja sanoi, että "Dave said you had a lovely dialogue". Meinasin sanoa, että se oli kyllä professorin monologi, mutta sain kieleni kuriin ja vastasin: "I enjoyed every second of it."

Kirjoitin Suomen Kuvalehteen jutun Krishnamurtin puheista Saanenissa 1980 ja se julkaistiin lokakuussa 1980 otsikolla "Mielen mysteerin ratkaisemisessa ajatus on avuton".

Bohmin kirjasta kirjoittamani juttu julkaistiin Suomen Kuvalehdessä toukokuussa 1981 otsikolla "Mekaaninen maailmankaikkeus on mielen myytti". Kuvatekstissä todetaan, että "avaruuden tyhjyys on valtava energiameri, jossa aine kelluu".

Tavatessani Bohmin syyskuussa 1980 hän oli keväällä aloittanut Krishnamurtin kanssa viidentoista keskustelun sarjan, joista 13 keskustelua julkaistiin kirjana vuonna 1985 nimellä The Ending of Time ja 2013 täydennetty laitos, joka sisälsi kaksi aiemmin julkaisematonta keskustelua ja heidän kaksi vuonna 1983 käymää keskustelua ihmiskunnan tulevaisuudesta. Vuonna 2014 julkaistiin myös nauhoitteet vuonna 1975 käytyjen 12 keskustelujen sarjasta, joka oli tarkoitus julkaista kirjana, mutta jota ei koskaan julkaistu. Noin puolet oli kyllä julkaistu kirjoissa Truth and Actuality ja The Limits of Thought.

Ehdotin Basam Booksin johtajalle Batu Samaledhinille, että Ajan päättymisen uusi täydennetty laitos julkaistaisiin suomeksi ja hän suostui sillä ehdolla, että käännän sen.

Kerroin hänelle, että olin juuri kuunnellut 1975 käydyn keskustelun sarjan. Batu ehdotti, että tekisin kirjan kaikista Krishnamurtin ja Bohmin käymistä keskusteluista. Suostuin siihenkin ja nämä kaksi kirjaa ilmestyivät syksyllä 2015 suomeksi nimellä Mielen tuolle puolen ja 2020 englanniksi nimellä Insights into Immensity. Kirjan nimi mielen tuolle puolen tulee siitä, että toisessa keskustelussa vuonna 1980 Krishnamurti ja Bohm pohtivat kaiken perustaa, englanniksi the ground, ja Krishnamurti toteaa, että se on mielen tuolla puolen, myös kollektiivisen mielen.

Vuosi kirjan ilmestymisen jälkeen, syksyllä 2016 Paavo Pylkkänen pyysi minua mukaan tutkimusryhmään, joka osallistuisi Helsinki Challenge -kilpailuun. Sen aiheena oli sinä vuonna YK:n Agenda 2030 ja tarkoitus oli löytää keinoja maapallon ongelmien ratkaisemiseksi. Paavo ehdotti, että kahdeksan hengen ryhmällä tutkisimme, mikä rooli ajattelulla on toisaalta maailman ongelmien syntymisessä ja toisaalta niiden ratkaisemisessa. Paavo tuntee Bohmin ajattelun erinomaisen hyvin sillä hän teki yhteistyötä Bohmin kanssa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa.

Erityisesti kahdessa kirjassaan Bohm oli tätä tematiikkaa käsitellyt Thought as a System ja Changing Consciousness. Bohmin mukaan ajattelu on ongelmiemme juurisyy eikä se pysty tai halua tutkia omaa osuuttaan ns. ulkoisten ongelmien aiheuttajana. Bohm toteaakin ykskantaan: "Me emme luo ajatuksia, vaan ajatukset luo meidät." Kuvittelemme olevamme jotain ja yleensä tämä kuvitelma itsestä hallitsee sitä miten toimimme. Usein kuvittelemme olevamme joko enemmän tai vähemmän kuin mitä oikeasti olemme. Toinen Bohmin radikaali näkemys on, että "Ajattelu ei auta vaan estää ratkaisun löytymisen" syistä, joita kohta käsittelen. Tämä on vastoin yleistä käsitystä ajattelusta. Mehän kuvittelemme, että on olemassa "minä", joka "suorittaa ajattelemista" ja valitsee mitä ajattelee.

Helsinki Challengeen osallistui tuona vuonna 110 ryhmää ja 11 pääsi jatkoon, mutta me emme, joten se hanke tyssäsi ennen kuin alkoikaan.

Olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä mitä saamme aikaan. Ajatus siitä, miten huippufyysikko Bohm ratkaisisi ihmiskunnan ongelmat oli minusta niin kiehtova ja kurantti, että jatkoin tutkimista yksin. Luin Bohmin kirjat uudelleen, kuuntelin hänen seminaarejaan ja kesäkuussa 2019 menin Lontoossa sijaitsevaan arkistoon, josta löysin supermielenkiintoisia asiakirjoja, mm. kirjan, joka jäi Bohmilta julkaisematta. Jouduin kuitenkin sitoutumaan siihen, että en käytä enkä näytä näitä tietoja kirjassani.

Tapasin Lontoossa valokuvaaja Mark Edwardsin, jonka kanssa Bohm tuon toisen kirjan kirjoitti 1990. Kuningas Charles muuten ensitöikseen aateloi Markin, joka kertoi minulle miten kirja aikanaan syntyi.

Lopuksi keräsin ympärilleni ryhmän tästä ongelmasta kiinnostuneita ihmisiä ja sparrasin näkemyksiäni heidän kanssaan. Kaksi vuotta etsin ratkaisua ja mielestäni löysin. Kerron sen kirjassani, joka julkaistiin helmikuussa 2020 suomeksi nimellä Yhtä ja kaikki – Näe ja ole maailma ja englanniksi Whole and One – Seeing and Being the World.

Kirjan takakannessa todetaan, että "Maailma on yhtä, mutta me ihmiset emme ole" ja luvataan "viedä lukija tutkimusmatkalle itseen ja sen tuolle puolen, maailmaan, jonne egoilla ei ole asiaa".

Tämän illan alustukseni pohjautuu tähän ja viime vuonna suomeksi ja englanniksi ilmestyneeseen kirjaani Oikein ja Hyvin – Elämä suorana, englanniksi Right Now – Living in What Is.

Kirjan takakannessa sanotaan, että "kirja esittää vaihtoehdon nykymenolle, jota hallitsee egoistinen ja aikaan ankkuroitu maailmankuva." Kirjan ensimmäisessä osassa pohditaan oikein näkemisen ehtoja, toisessa esitetään hyvin tekemisen teesit. Kolmas osa sisältää yli tuhat havaintoa elämän teemoista alkaen ajasta ja päätyen äärettömään.

Kirja alkaa minulle tunnusomaisella kiteytyksellä: Maailma toimii oikein, mutta me ihmiset emme. Aiheutamme enemmän ongelmia kuin ehdimme ratkaista. Ongelmien luonne on vuosien saatossa muuttunut, moni asia on nykyisin paremmin kuin koskaan mutta uhkapilviä on ihan riittävästi maailman yllä.

On neljä megaluokan ongelmaa, jotka vakavasti uhkaavat ihmiskuntaa: ilmasto saattaa olla jo syntyneelle jälkipolvellemme elinkelvoton, maailmassa on satoja miljoonia köyhiä ja muutamia sikarikkaita, väkivalta rehottaa kaduilla ja kodeissa. Maailmassa on tälläkin hetkellä käynnissä 55 aseellista konfliktia, joissa kuolee joka päivä tuhansia ihmisiä ilman omaa syytään. Talous horjuu ja erilaiset terveyshuolet piinaavat.

Merkittävä osa näistä ongelmista on ihmisten itse itselleen aiheuttamia. Tässä yhtälössä on jotain pielessä. Emmekö ole oppineet mitään, emmekö voisi jo keskittyä elämään ihmisiksi? Esitän, että pääsyy kaikkeen ihmisen luomaan pahaan on yksinkertaisesti se, että me emme näe maailmaa oikein. Emme näe, miten mieli luo (kaikki) ongelmamme.

Toinen puoli asiassa on että mieli voisi ratkaista ongelmat suorittamalla oman tehtävänsä oikein. Mielen tehtävä on auttaa meitä elämään hyvin eikä tehdä elämästä vaikeaa niin kuin nyt näyttää tekevän.

Mielen asetuksissa näyttää olevan virhe, jonka takia tuotamme sellaista mitä kukaan ei toivo eikä halua. En usko tämän johtuvan siitä, että olemme pohjimmiltaan pahoja. Uskon, että ihmisen itselleen aiheuttamat ongelmat olisivat ratkaistavissa kahdella ehdolla: Näkemällä maailman oikein ja tekemällä sitä mikä toimii.

Mistä tietää että näkee oikein? Sitä ei voi tietää, sen näkee vasta kun jotain tapahtuu!

Mistä sitten tietää, että homma toimii? Sen kyllä tuntee!

Entä mistä tietää, että ei näe oikein? Aivojen väärät asetukset paljastuvat meille silloin, kun tapahtuu jotain sellaista mitä emme halua.

Onko mahdollista toimia oikein? Ehkä on. Pitää tunnistaa mielen viallinen mekanismi ja korjata se.

Mieli on linkkimme maailmaan. Se linkki on rikki, se pätkii pahasti, yhteys on välillä kokonaan poikki. Mieltämme hallitsee ajattelu, joka pirstoo ja pilkkoo maailman osiin. Tämä johtaa ristiriitoihin, joista monet näyttävät sovittamattomilta.

On vain yksi maailma, siinä ei oikeasti ole ajattelun luomia rajoja. Me olemme maailma, ihan kirjaimellisestikin silloin kun näemme maailman ilman mielemme luomia rajoja.

Erillisyys on mielen luoma kuvitelma. Kokemamme todellisuus on egon luomus. Katsomme maailmaa egon läpi ja näin syntyvä kuva on heijaste. Tätä ego ei kuitenkaan tajua vaan olettaa, että se tarkkailee ulkoista todellisuutta ja osaa arvioida näkemäänsä oikein. Se ei tajua, että sen uskomukset, oletukset ja kokemukset värittävät nähtyä.

Ego katselee itse luomaansa kuvaa ja pitää sitä oikeana. Vähän rumasti ja tylysti sanottuna: Ego elää itse luomassaan valheessa, mutta se kuvittelee elävänsä "reaalimaailmassa".

Oikein näkeminen alkaa itsensä näkemisestä oikein.

Oikein näkeminen on hyvin elämisen tärkein ehto. Se on maailman kohtaamista sellaisena kuin se oikeasti on. No mitä maailma ja elämä sitten oikeasti ovat? Oikein näkeminen on suoraa yhteyttä elämän ihmeeseen.

Elämä on ihme, koetpa sen sellaisena tai et. Jos elämää ei näe ihmeenä, sitä ei näe oikein. Jos ei näe ihmeitä, vika ei ole maailmassa, vaan mielessä.

Suora näkeminen on elämistä ihmeiden keskellä. Maailma on ihmeiden koti. Kaiken aikaa tapahtuu ihmeitä, joita emme havaitse kun mielemme on keskittynyt itseensä.

On kolme tapaa kohdata ihme:

Nähdä. Ihminen ehtii elämänsä aikana nähdä miljoona ihmettä. Ihmeitä jää näkemättä, koska emme osaa katsoa, huomaa niitä. Ihmeitä kävelee vastaamme kadulla, istuu vieressä, edessä ja takana, mutta emme huomaa niitä kun mieli pyörii jossain omissa kuvioissaan. Olemme turtia, mielemme on jumissa.

Toinen tapa kohdata ihme on tehdä niitä. Ihmeitä jää iso määrä tekemättä siksi, että emme käytä kykyjämme, ryhdy tuumasta toimeen, emme "usko, että ihmeitä ylipäätään voi tehdä". Pitäisi olla jokin syy tehdä ihme ja tämä edellyttää tunnevoimaa, jonka arkemme kuluttaa. Olemme apaattisessa tai lannistavassa seurassa tai tekeminen ei kiinnosta. Emme syty työstämme vaan raahaudumme 42 vuotta kitumaan työpaikalle…

Ihmeitä jää tekemättä myös koska olemme alimielisiä. Suhtaudumme nihkeästi ja vähättelevästi itseemme ja koko maailmaan. Elämästä on kadonnut hohto, meiltä puuttuu halu saada aikaan jotain hohdokasta ja kunnollista.

Jokainen teistä on varmaan ollut joskus mukana jossakin ihmeessä, kuviossa, jossa syntyi ällistyttävän paljon enemmän kuin ryhdyttiin tekemään, yhdessä tai yksin.

Kolmas tapa kohdata ihme: tajuta olevansa ihme, tai tarkemmin sanottuna: tajuaa olevansa erottamaton osa elämän ihmettä.

Äitini sanoi minulle kerran, että on ihme, että olen elossa. Alle vuoden ikäisenä olin Kuopion lastensairaalassa todella pahan ripulin takia ja vanhemmilleni oli sanottu että heidän lapsensa on "menetetty tapaus". Ei kannata käydä edes katsomassa, ettei häneen kiinny.

Ihminen ei koe olevansa ihme, jos hän kutistaa itsensä egoksi. Ego on aina mitätön ja sellaisena pysyy. Se on kuvitelma, joka perustuu ajatuksiin ajassa elävästä minästä. En sano egoa harhaksi, koska sehän synnyttää maailmaan monenlaista konkreettista.

Suora näkeminen on maailman näkemistä ilman egoa. Ego rajaa ja tulkitsee, sulkee jotain pois ja kommentoi sellaistakin mitä ei ymmärrä – ja mielellään juuri sellaista. Ego vähättelee ja liioittelee ymmärrystään, osaamistaan, toisia, omia tekojaan. Se on huono tuomari!

Suoran näkemisen tilassa ei ole eroa näkemisen ja tekemisen välillä, ne ovat symbioosissa, mutta useimmat eivät elä siinä, vaan kahdessa maailmassa, joita kutsun maailma yhdeksi ja maailma kahdeksi.

Maailma 1 on TOTTA, se on sitä, mitä todella tapahtuu juuri nyt, täysin meidän tietämättä. Hurja touhotus on meneillään joka puolella maailmaa ja universumia eikä meillä ole mitään mahdollisuutta tietää siitä kaikesta yhtään mitään. Hyvä kun muistaa mitä teki eilen.

Maailma 2 on se mitä maailman menosta ajattelemme, kuvittelemme ja uskomme. Tästä muodostuu käsityksemme elämästä, meidän arvomme ja vakaumuksemme, mitä pidämme arvossa ja mitä emme. Tätä maailmaa me elämme, rakastamme ja pelkäämme. Sitä kehomme kuljettaa mukanaan minne meneekin.

Mielen luoma kuva maailmasta on uskomattoman vääristynyt, mutta sitä on vaikea tai melkein mahdotonta tajuta, koska meillä ei ole vertailukohtaa! Emme koskaan näe maailmaa toisten silmin.

Omakuvamme on altis itsepetokselle. Vaikka miten vakuuttelemme itsellemme jotain, yön pimeinä tunteina voi iskeä epäusko. Jokainen on varmaan joskus kokenut miten omakuva menee rikki kun jotain karmeata tapahtuu.

Omakuva on mielen luoma kuva, mutta emme pidä sitä heijasteena. Olemme ripustaneet koko elämämme sen varaan. Se on todellisuutemme, meidän ikioma maailmamme.

Elämme ajatusten unessa, ajatukset vaikuttavat siihen miten toimimme, mutta tämä ei tunnu unelta vaan elävältä elämältä, minun elämältä.

Bohm sanoo ihmisten elävän kolluusiossa, kollektiivisessa illuusiossa. Maailmankuvamme perustuu käsitteisiin, joille olemme yhdessä antaneet tietynlaisia merkityksiä, sanoille, jotka laukaisevat meissä jonkin reaktion, mutta joilla saattaa olla myös jokin vastine todellisuudessa. Kun joku sanoo, että tuossa on tuoli, me ymmärrämme mitä hän tarkoittaa.

Voiko tästä kollektiivisen harhan unesta herätä? Voiko ihminen tajuta omien ajatustensa olevan unta?

Haluammeko edes herätä tästä unesta? Mitä pitäisi tapahtua että haluamme? Ehkä jotain niin karmeata, että sitä ei voi paeta.

Suora näkeminen on elämistä faktoissa, mutta ego elää sanojen, ideoiden ja käsitteiden maailmassa. Ne kuvaavat jotain todellista tai kuviteltua, mutta eivät ole itse asia.

Egoismi myrkyttää mielen. Itseään täynnä oleva ihminen ei ole juurikaan kiinnostunut toisista ihmisistä. Hän haluaa käyttää toisia hyväkseen ja kadottaa yhteyden elämään.

Onko egosta siis päästävä eroon? Ei missään nimessä, sen pitää vain pysyä omalla tontillaan. Ego pitää paljastaa kun se alkaa vääristellä faktoja ja pakenee elämää.

On muutettava mielen asetuksia niin, että alamme kokea elämän ihmeenä emmekä sarjana suorituksia, mutta ego ei tähän suostu, eikä pystykään. Se vastustaa ajatusta, että joku yrittää muuttaa sitä ulkopuolelta eikä sillä ole keinoja muuttaa omia asetuksiaan, tehtävä on mahdoton.

Egon on annettava paljastua, paljastaa metkunsa. Ne paljastuvat kun egoa tarkastelee sen toimiessa. "Ahaa, nyt se tekee näin… mielenkiintoista…"

Suora näkeminen vapauttaa mielen egon vallasta, joka on mielivaltaa. Kun egoa vain tarkkailee, se väistyy itseään suuremman tieltä ja antaa faktojen puhua. Tällöin ihminen kytkeytyy maailmaan suoraan ilman välikäsiä ja vääristelyä.

Osa mielestä elää edelleen ajassa, kerää tietoja ja kokemuksia ja käyttää niitä hyväkseen. Tämä on ok ja välttämätöntä, muuten emme osaa kotiin, emme lukea, kirjoittaa emmekä puhua.

Osa tiedosta on kuitenkin väärää ja vaarallista, mutta ego ei aina erota mikä on mitä, koska ego ei erota tarua todesta. Se kuvittelee itsensä todelliseksi ja usein niin, että "korkeampi" minä ohjailee – ja pomottaa – alempaa minää.

On huomattava, että ego ei reagoi faktoihin, vaan omiin kuvitelmiinsa, tulkintoihinsa faktoista tai jopa kehon kemiaan. Se närkästyy kun kokee itseään loukatun ja voi innostua kun kuulee imartelua. Oleellista ei siis ole mitä sanotaan tai tapahtuu, vaan miten ego sen ottaa.

Ego elää kahden harhan kurimuksessa. Erillisyyden harha on ensimmäinen, kuvitelma siitä että maailma koostuu osista ja rajoista, minusta ja sinusta, meistä ja muista, ystävistä ja vihollisista, maasta ja taivaasta, elämästä ja kuolemasta, sodasta ja rauhasta, oikein ja väärin uskovista, kehosta ja mielestä, fiksuista ja tyhmistä…

Maailmankaikkeudessa kaikki on kuitenkin erottamattomasti yhteydessä kaikkeen. Kosmos ei ole kone vaan energian virta, joka ei hetkeksikään pysähdy. Ego ei ymmärrä, että sisäinen ja ulkoinen ovat yhtä ja samaa liikettä, ne vaikuttavat toisiinsa kaiken aikaa ja ajan yli.

Toinen harha on kuvitelma ajasta, joka lipuu menneestä tämän hetken kautta tulevaan. Mennyt on vain muisto, tuleva on vain toivetta, unta, kaikki aika sisältyy tähän ikuiseen nykyhetkeen, jossa mennyt ja tuleva ilmenevät ajatuksina.

Todellisuudessa elämä on suoraa lähetystä. Sitä voi nauhoittaa ja katsella uudelleen, mutta uusinnat ovat vain vanhan toistoa ja sen me osaamme ja monet sitä tarvitsevat.

Yksi takavuosien suosikkilauseista oli tämä Laurence J Peterin kirjasta lukemani sitaatti B Copelandilta: "Life is now in session. Are you present?" Elämällä on nyt istunto, oletko läsnä/paikalla?

Ego ei hahmota oikein omaa osuuttaan ongelmien syntymisessä. Se ei ymmärrä olevansa osapuoli useimmissa kiistoissa vaan yrittää siirtää vastuuta toisille. Aina kun otamme kantaa, asetumme jonkin puolelle jotakin vastaan.

Havahtuminen egon tekosille tapahtuu joko nyt tai ei koskaan. Egon joko näkee suoraan tai sitä ei näe, sen vain kuvittelee. Ego saa elinvoimansa ristiriidoista, peloista, toiveista ja tahdosta tehdä niille jotain.

Tilanne muuttuu dramaattisesti, jos tajuaa olevansa osa ongelmaa, jota yrittää ratkaista. Ottamalla kantaa meistä tulee kiistan osapuoli.

Ego ei pysty ratkaisemaan maailman kriisejä, mutta se voi lakata pönkittämästä niitä. Jos maailmalle haluaa tehdä jotain, se on nähtävä oikein.

On fiksua aloittaa omasta päästään. Nykyinen maailmankuvamme perustuu väärään oletukseen maailmankaikkeudesta erillisistä osista koostuvien osasten ulkoisena vuorovaikutuksena. Useimmat ajattelevat, että erilliset kehomme kuljettavat "omaa" mieltämme paikasta toiseen. Tosiasiassa edes kehomme ei ole erillinen vaan on niin sanotusti tuhkasta syntynyt ja tuhkaksi muuttuu, se on prosessi, jossa solutkin uudistuvat 50-70 miljardin solun päivävauhdilla, koko keho kahdessa – kolmessa kuukaudessa. Aivosolut voivat elää jopa 50 vuotta. Mielemme sisältää juttuja, joita emme suinkaan ole itse keksineet vaan muilta omaksuneet.

Yksilöllisyys on myytti. Olemme kyllä erilaisia, mutta emme erillisiä. Kaikki kohtaamamme ihmiset vaikuttavat meihin joko välittömästi tai välillisesti. Ja nekin, joita emme koskaan kohtaa ovat vaikuttaneet niihin joita kohtaamme.

On oleellista nähdä mikä meitä yhdistää, eikä saa liikaa korostaa sitä mikä erottaa. Eroja korostamalla korostamme omaa egoamme ja eristymme. Yhteys tekee meidät yhdeksi ja ehjäksi.

"Tyhjä" tila on täynnä energiaa ja informaatiota. Emme näe sitä, koska valo läpäisee sen. Tyhjyys ei siis suinkaan erota. vaan yhdistää ihmiset toisiinsa. David Bohm on laskenut, että yhdessä kuutiosenttimetrissä "tyhjää" tilaa on enemmän energiaa kuin koko tunnetun maailmankaikkeuden aineessa.

Ego ei tunnista tuota tyhjyyttä, se tarvitsee jonkin kohteen tai käsitteen. Ihminen voi kyllä tuntea sen, jos hän ei anna egon hallita itseään. Kun kohteesta tai käsitteestä tulee osa egoa, ne lakkaavat olemasta erillisiä.

Ajatus erillisyydestä perustuu atomistiseen maailmamalliin. Se paljastui sata vuotta sitten vääräksi. Maailma ei ole kone, jossa osat ovat ulkoisessa vuorovaikutuksessa. Se kyllä näyttää siltä, mutta kyse on luulosta, joka perustuu pinnalliseen ja väärään käsitykseen.

Elämä on energian ja informaation liikettä, jota ei voi täysin mitata tai osoittaa. Se on näkymätöntä eikä täysin näy edes mittalaitteissa. Fysiikassa on jo lakattu etsimättä todellisuutta, koska kvanttimaailmassa on aina arvaamattomuustekijä.

On vaikea löytää sanoja kuvaamaan todellisuutta, mutta nykykäsityksen mukaan kaiken näkyvän "välillä" tai yllä on näkymätön yhteys, joka ilmenee erillisiltä näyttävinä kohteina. Universumin liike on liikettä näkymättömästä näkyväksi ja toisinpäin. Ulkoinen yhteys kohteiden välillä on vain kolikon toinen puoli. Kaksi ihmistä on "sisäisessä suhteessa", jos he vaikuttavat toisiinsa niin, että toinen ei ole sama ilman toista. Näinhän kaikissa ihmissuhteissa on: me kietoudumme erottamattomasti ihmisiin ympärillämme. Emme ole sama ihminen ilman jotain rakasta ihmistä, emme tiedä miten paljon hän vaikuttaa meihin vaikka kuinka paljon tekisi matkoja omaan alitajuntaansa.

Pidämme mielen sisältöä sisäisenä ja henkilökohtaisena, mutta tosiasiassa kaikki mielen sisältö tulee ulkopuolelta. Me emme keksi mitään itse vaan omaksumme maailmankuvamme maailmasta saamamme informaation perusteella, mutta jäljet peittyvät nopeasti.

Olemme tietoisia vain pienestä osasta mielen sisältöä. Kollektiivinen tajunta ja asuinmaamme kulttuuri vaikuttavat salakavalasti uskomuksiimme ja pelkojemme kautta tekoihin. Mieli on valtava allas, josta ymmärrämme vasta pintaa. Ajattelun avulla mielen syvämysteeriä ei pysty ratkaisemaan, koska ajattelu on altista pintavaikutuksille.

Ajattelu on ehdollinen refleksi. Kuvittelemme virheellisesti, että "valitsemme ajatuksemme", että voimme halutessamme ajatella positiivisesti tai tahtomalla muuttaa ajatuksen juoksua. Tämä on totta vain osittain. Ajatuksiaan voi manipuloida, mutta syvimmät ajatukset eivät ota ohjeita eivätkä tottele käskyjä. Jos olet joskus ollut todella tuohtunut tai raivostunut, verisesti loukattu, vihainen, masentunut, ihastunut tai palavasti rakastunut, tiedät miten vähän ns. järkipuhe tehoaa. Syvät tunteet tulevat lupaa kysymättä ja ne ottavat aina oman aikansa.

Ajattelu ei ole jotakin, jota minä ja sinä teemme, se paremminkin reagoi nopeasti ja automaattisesti havaintoihin ja tapahtumiin ehdollistumiensa mukaisesti. Metsuri ja biologi näkevät puun ja metsän eri tavalla.

Toiseksi, ajattelu on kollektiivinen prosessi, joka perustuu yhteisiin sääntöihin tai sopimuksiin. Tietyt sanat tarkoittavat tiettyjä asioita, mutta on selvää, että niillä on erilainen merkitys eri ihmisille. Ajatukset "virtaavat" ihmisten välillä ja reagoimme niihin kuka mitenkin.

Ajattelu on inkoherenttia, epäloogista, poukkoilevaa, joskus suorastaan älyvapaata. Ihminen pystyy todella helposti perustelemaan tyhmät, väärät ja julmat tekonsa.

Ymmärtääksemme ajattelua ja itseämme tarvitsemme suoran näkemisen lisäksi ajatusaistin (proprioception of thought).

Meillä on ainakin yhdeksän aistia. David Bohm ehdottaa joukon jatkoksi kymmenettä: ajatusaistia. Ajatusaistin avulla ajatus havaitsee omat liikkeensä ja korjaa niitä samalla tavalla kuin tasapainoaisti estää meitä kaatumasta.

Ajatusaistin avulla tunnistaisimme ajatusten olevan oman mielemme heijasteita ja tajuaisimme niiden syyn ja mahdolliset seuraukset. Ajatusaisti auttaisi meitä korjaamaan virheen jo ennen kuin teemme sen.

Suuri osa ihmisten ongelmista johtuu siitä, että emme tunnista sisäistä ohjelmaa, joka tuottaa meille tuskaa ja vaivaa.

Maailman muuttamiseksi tarvitsemme ajatusaistin, uuden agendan ja aitoa yhteistyötä. Uusi agenda lähtee elämän tarkoituksen määrittelemisestä uusiksi. Entä jos elämän tarkoitus olisi nähdä ja tehdä ihmeitä? Ehkä ei ole muuta tarkoitusta kuin elää näiden elämäksi kutsuttujen ihmeiden keskellä. Oma kokemukseni on, että se on ehdottomasti paras tapa elää.

Agendan toteuttamisen voisi aloittaa virittymällä ihmeiden taajuudelle. Mikä se on, mistä se löytyy? Sanoisin, että se löytyy silloin kun ego on vaiti ja antaa ihmeiden ilmetä.

Tarkennan vielä elämän tarkoitusta lisäämällä, että se on tehdä ihmeitä toisille ja toisten kanssa, ei yksin ja omaksi huviksi vaan yhdessä ja yksin tuumin.

Kaikki hyvä maailmassa tehdään toisille, vapaaehtoisesti ja ilman toivetta palkkiosta – vaikka palkkio tulee ihan välittömästi hävyttömän hyvänä olona.

Toiseksi: kaikki hyvä maailmassa tehdään yhdessä. Ihminen voi tehdä itsekseen ihan mukavia juttuja mutta onhan se nyt eri asia tehdä mitä tahansa toisten kanssa porukassa. Olen 27 vuotta tutkinut ilmiötä, jota kutsutaan nosteeksi. Fysiikassa noste on voima, jolla kappale nostaa toista. Noste saa laivan pysymään pinnalla ja lentokoneen ilmassa. Minä olen tutkinut nostetta, jota tapahtuu ihmisten välillä. Määrittelen nosteen voimaksi, jolla ihmiset nostavat toisiaan. Kaikki eivät ole tietoisia että heillä on käytössään tällainen ihmeuute.

Nostetta voi antaa ja saada, tutuilta ja tuntemattomilta. Parhaimmillaan se tuottaa ihmeen, pienen tai ison. Jotkut kohtaamiset jättävät elämänpituisen jäljen mieleen. Olen työyhteisöissä pitämissäni luennoissa ja työpajoissa pyytänyt ihmisiä kirjoittamaan paperille listan ihmisistä, joilta he saavat energiaa. Sitten pyydän kirjoittamaan listan ihmisiä, jotka vievät voimat. Joku kommentoi, että muutama ihminen löytyy molemmilta listoilta. (Aika monella tuolla kakkoslistalla oli myös oma pomo ja joillakin joku ihminen, jota he eivät ole koskaan tavanneet.)

Lienee selvää, kumpi lista on pitempi, mutta mitä tulisi tehdä niille, joilta saat voimaa? Entä niille, jotka vievät voimasi? Valitettavasti monen meistä pihtaavat palautteen antamista molemmilla listoilla oleville. Emme halua imarrella tai riidellä, mieluummin mutisemme hiljaa itseksemme. Arvostus on asia, jota kannattaa hiukan pohtia omakohtaisesti.

On todella tärkeätä, että et odota saavasi arvostusta toisilta, mutta annat sitä toisille yhtään pihtailematta! Se on äärimmäisen voimaannuttavaa.

Sanoisin jopa että kukaan ei saa ansaitsemaansa arvostusta sillä toisten hyvät teot jäävät meiltä kaikilta helposti huomaamatta. Itse olen ottanut tavaksi ehkä Esa Saarisen esimerkin innoittamana lähettää rohkaisevia sanoja tuntemattomillekin ihmisille. Ehtona on, että kyse ei ole ns. kehusta tai laskelmoivasta eleestä vaan aidosta arvostuksesta toisen tekemistä kohtaan. Voisin todeta, että tulokset ovat ällistyttäviä.

Valmentaja Vince Lombardi on todennut, että valmentajan ei tarvitse pitää kaikista joukkueensa pelaajista, mutta hänen pitää rakastaa heitä kaikkia.

Kohottamalla toista kohoaa itsekin, mutta minulle ainakin on tärkeätä, että ei "tee hyvää" toisille vain siksi, että siitä tulee itselle hyvä olo vaan ihan vain siksi, että se on oikein.

Yhdessä voimme muuttaa maailmaa – ja meidän täytyy. Aloitetaan mielestä. Tunnista ja pura mielen miinat kysymällä itseltäsi kaksi kysymystä: Mitä elämässäni on liikaa ja toiseksi, mitä elämässäni on liian vähän. Tee mitä täytyy tehdä ottamatta lisäpaineita, anna mielesi täyttyä arjen ihmeillä.

Aloitimme Esa Saarisen kysymyksellä: Mitä tulee kun tulet paikalle? Upeinta on, jos tulee suoraa ihmeiden näkemistä ja toimiva ajatusaisti, joka korjaa automaattisesti ajattelumme virheet jo ennen kuin teemme ne.

Yksi suosikkitarinoistani luennoillani sijoittuu tammikuulle 1985. A&M:n studiolle kerääntyi todellinen supertähtien kimara, joka levytti Michael Jacksonin ja Lionel Richien säveltämän We are the world tarkoituksena kerätä rahaa Afrikan nälänhädän helpottamiseksi. Kapellimestari Quincy Jones pelkäsi, että illasta tulee vaikea jos tähdet rupeavat diivailemaan. Hän päätti laittaa studion ovelle lapun, jossa luki "Check your ego at the door". Myöhemmin hän kommentoi, että lappu oli turha, kaikki tähdet olivat otettuja ja liikuttuneita, että saivat auttaa afrikkalaisia ja olla omien idoliensa kohottavassa seurassa.

Kun astut huoneeseen, tulee siis joko ego tai suoraa näkemistä.

Yksi suosikkipuhujistani on amerikkalainen Tom Peters, jonka kirjoista olen ammentanut omiin luentoihini fiksuja kiteytyksiä. Ehdottomasti koskettavin on kuitenkin hänen kirjassaan The Pursuit of Wow kirjoittama ajatus ja voitte ehkä arvata, miksi se minua puhuttelee, ikävuosien myötä yhä rajummin:

"Jokainen päivä on ihme, jokainen tuulen henkäys, lumikuuro, jokainen hyvä uutinen on ihme. Nauti niistä, et ole täällä ikuisesti."

Kirjan Oikein ja hyvin lopussa on lyhyt runo, jonka 40 vuotta sitten kuulin ystävältäni ja jonka takia kirjani nimi on Oikein ja hyvin. Nämä Mika Waltarin säkeet kiteyttävät minusta upeasti sen mistä elämässä on pohjimmiltaan kyse: "Sade kastelee kattoa, tytär ja koira mattoa, mielenrauha on syvin, kaikki on oikein ja hyvin."

Nostan vielä kaksi minua sykähdyttävää pätkää Beatlesien tuotannosta. Ensimmäinen kappale on John Lennonin säveltämä Because. Se julkaistiin Abbey Roadilla, joka oli asiallinen yhtyeen viimeinen levy. Se on kaunis melodia, mutta ei millään tavalla ollut suosikkini. Vuonna 2006 se julkaistiin uudelleen niin, aloitusraitana Love-albumille niin, että korni tausta oli poistettu ja kuuluivat vain yhdeksänääninen kuoro, kolme Johnia, Paulia ja Georgea laulamassa. Ensin hätkäytti se, että nämä kundithan osaavat totisesti laulaa. Sitten kuulin sanat ja minua alkoi itkettää. Laulussa on neljä säettä, joista ensimmäisessä John sanoo syttyvänsä tajutessaan että maailma on pyöreä, toisessa hän sanoo tuulen lennättävän hänen mieltään, mutta viimeisessä säkeistössä hän sanoo itkevänsä siksi että taivas on niin ihanan sininen.

Johnin tunteneet sanoivat, että hän ei ollut aina mukava ihminen eikä hyvä isä pojalleen Julianille. Mutta nero hän oli, ja herkkä.

Toinen kappale on Beatlesien viimeiseksi levytetyn albumin Abbey Road viimeinen kappale, The End. Sen sanoissa kiteytyy suuri totuus: Saat rakkautta just saman määrän kuin sitä maailmalle annat.

Koko kirjatrilogia on luettavissa ja imuroitavissa kotisivultani heikkipeltola.com. Avasin sen seitsemän vuotta sitten ja kesällä meni 300 000 kävijän raja rikki, päivittäin kahdensadan molemmin puolin.

(Lopuksi oli tarkoitus vielä esittää muutama irtoajatus kirjan Oikein ja hyvin kolmososasta, jossa on 1348 ajatusta elämästä teeman mukaan aakkosjärjestyksessä alkaen ajasta ja päättyen äärettömään. Tämä jäi tekemättä, mutta valitut palat löytyvät esityksen kuvista.)