Mikään ei ole hyvää eikä pahaa,
vain ajatteleminen sen siksi tekee.

William Shakespeare

Kirjoissaan ja seminaareissaan David Bohm haastoi meidät ajattelemaan ajattelua uudella tavalla. Hän esitti eri yhteyksissä 21 ominaisuutta ajatuksista ja ajattelusta. Hänen oivalluksensa auttavat paitsi ymmärtämään, mitä ajattelu on, myös näkemään ja kokemaan maailman toisin kuin olemme tottuneet tekemään.

1. Ajattelu on aineellinen prosessi. Voimme tarkkailla ja mitata ajattelun "tapahtumista" aivosoluissa, neurofysiologisina reflekseinä. Ajatukset ovat elimellinen osa tajuntaa, siksi mielen ja aineen välinen jako on harhaanjohtava.

Ajattelu on ehdollinen refleksi.

2. Ajattelu on ehdollinen refleksi. Ajattelu osallistuu refleksin tavoin, aktiivisesti ja automaattisesti, havainnoimiseen, merkityksen määrittelyyn ja arkisiin toimintoihin. Se ei suinkaan vain neutraalisti raportoi meille tapahtumia ulkoisessa maailmassa. Se tulkitsee kaikkea mielikuvien ja muistiin kerätyn tiedon pohjalta. Aivomme eivät tietoisesti valitse reaktioitaan, koska ne eivät millään ehdi tehdä niin.

3. Ajatukset ja tunteet toimivat yhdessä. Ajatuksilla on usein joko positiivinen tai negatiivinen tunnelataus, josta olemme vain osittain tietoisia. Tunteet ovat pääosin ajattelua. Ne syntyvät muistiimme tallentuneen aineiston tuotteena. Käytämme ajattelua tunteen tunnistamiseksi ja nimeämiseksi.

Ajatukset ovat yhteisiä.

4. Ajatukset ovat kollektiivisia. Ajatukset liikkuvat ihmisten välillä muodostaen systeemin, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ajatuksissamme ei ole mitään - tai todella vähän - alkuperäistä. Omaksumme joitakin ideoita ja torjumme toiset irrationaalisesti. Kokemamme yksilöllinen itse on henkilökohtainen valikoimamme kollektiivisia arvoja, merkityksiä ja tarkoitusperiä.

5. Ajatukset hallitsevat elämäämme. Kokoamme muistiin tietoa ja käsittelemme, sovellamme ja ilmaisemme sitä kaiken aikaa. Tajuntamme ilmenee sanoina, tietona, symboleina, käsitteinä, mielikuvina ja kokemuksina.

6. Ajattelu perustuu tapaan. Opimme taitoja, kuten puhuminen, kirjoittaminen, soittaminen tai autolla ajaminen, mutta opimme myös tulemaan toimeen ihmisten kanssa. Tästä kaikesta koostuu egomme, minuus. Reaktiomme ovat pääosin tiedostamattomia tapoja, meidän ei tarvitse ajatella tehdessämme jotakin, mitä osaamme.

7. Ajattelu jakaa ja pirstoo maailman. Teemme päätöksiä ja vedämme rajalinjoja, jotka voivat olla hyödyllisiä ja todenperäisiä, mutta ne voivat tuottaa ongelmia ja epätoivottuja tulemia. Meillä on myös tapana palvoa jakoja, joita pidämme arvossa ja joita kohtaan meillä on voimakkaita tunteita. Rakastamme kotimaatamme ja ihmisiä, joiden kanssa satumme elämään, enemmän kuin niitä, joihin emme samaistu.

8. Ajattelu abstrahoi ja yksinkertaistaa todellisuutta. Emme näytä huomaavan eroa ajatuksen ja todellisen asiantilan välillä. Ymmärrämme kyllä eron kartan ja maaston välillä, mutta emme eroa asian ja siitä luomamme mielikuvan välillä. Taistelemme ideoiden ja symboleiden puolesta ikään kuin ne olisivat totta. Kyse on isosta itsepetoksesta, faktavirheestä.

9. Ajattelu luo merkityksiä. Se arvioi, vertaa, tuomitsee, yliarvioi ja aliarvioi, "merkkaa" sattumanvaraisesti, mutta ei keksi syytä epäillä arvoarvostelmiaan. Ajatukset eivät heijasta todellista tarkasti, ne perustuvat ehdollistumiseemme ja omaksumiimme käsitteisiin.

Rajoitukset luovat konflikteja.

10. Rajoitukset luovat konflikteja. Ristiriitoja syntyy, kun pidämme maailmasta luomaamme mielikuvaa oikeana ja totena. Niitä syntyy myös silloin, kun haluamme joko saada jotakin sellaista, mitä meillä ei ole, tai olla jotakin muuta kuin koemme olevamme. Olemme niin tottuneet ristiriitoihin, että emme pidä mahdollisena mitään muuta tapaa elää.

11. Ajatukset luovat tunteen ajasta. Muistamme menneitä ja osaamme suunnitella tulevaa, mutta elää voi vain tässä ja nyt. Muistia ja mielikuvitusta yhdistelemällä luomme ajatuksen ajan liikkeestä, mutta itse asiassa koko prosessi tapahtuu päämme sisällä.

12. Ajatukset luovat todellisuutta. Ajattelu ei ainoastaan heijasta ja tulkitse, se myös luo todellisuutta. Monet asiat ovat artefakteja, ihmisen ajattelun luomuksia: kaupungit, tiet, talot, tehtaat, lentokoneet, tietokoneet, soittopelit, ja toki myös maatalous, tiede, yritykset, kansakunnat ja hallitukset. Ajattelu keksii käsitteitä siitä, miten maailma toimii, ja niistä muodostuu maailmankuvamme.

13. Ajatusten toistuminen luo rakenteen. Jähmeä rakenne toimii ja on koherentti tietyissä tilanteissa, mutta maailman muuttuessa senkin pitää muuttua. Rakenteet antavat turvan tunteen, mutta myös luovat jännitteitä ja ristiriitoja ja johtavat vihaan ja väkivaltaan.

14. Ajattelu on mekaanista. Se liikkuu jäyhässä uomassaan, toistaa itseään ja kuvittelee olevansa vapaampi kuin on. Sen kaavat muuttuvat, mutta vain rajoitteidensa puitteissa.

15. Käytämme mielikuvitusta hyvässä ja pahassa. Me luomme ongelmia, jotka ovat totta vain mielemme alueella. Useimmat toiveet ja pelot ovat ajattelun luomuksia ja johtavat joskus neuroottisiin tekoihin.

16. Ajattelu on altis itsepetokseen. Haluamme tuntea turvaa ja välttää epämiellyttäviä tunteita, ja pelkäämme menettävämme tai jäävämme paitsi jostakin. Ahdistumme, kun tahtomme ei toteudu. Psykologinen ehdollistuminen vaikeuttaa tosiasioiden kohtaamista.

17. Ajattelu voi olla irrationaalista ja epäloogista. Pystymme perustelemaan vaarallista, brutaalia ja moraalitonta käytöstä silloin, kun egomme on uhattuna tai haluaa toteuttaa neuroosejaan.

18. Ajatteluun liittyy penseyttä muutoksia kohtaan. Haluamme säilyttää saavutetut edut, ja vastustamme muutosta. Uuteen tilanteeseen sopeutuminen ottaa aina aikansa.

19. Emme aisti ajattelua. Ajattelun on todella vaikeata huomata omaa systeemiluonnettaan, koska ajatuksen proprioseptio puuttuu. Kehon proprioseptio kertoo meille, missä asennossa olemme ja miten liikumme, mutta ajatellessamme emme ole samalla tavalla suoraan tietoisia.

20. Emme tunnista ajattelun potentiaalia. Kaiken aikaa me tietoisesti tai tiedostamatta rajoitamme luovuuttamme jättämällä joitakin osia todellisuudesta tarkkailumme ulkopuolelle. Kaikki ajatukset ovat rajoittuneita, mutta emme tiedosta, kuinka rajoittunutta ajattelu pohjimmiltaan on. Suora tietoisuus rajoittuneisuudesta voi vapauttaa meidät siitä ja auttaa käyttämään luovuuttamme.

21. Ajatukset voivat olla koherentteja. Ajattelun tärkein ominaisuus on kyky toimia koherentisti silloin, kun syvä oivallus muuttaa aivosolut perusteellisella tavalla ja johtaa suoraan yhteyteen. Silloin ajattelua käytetään tekemiseen ja ilmaisemiseen, mutta sen ehdollistumat eivät rajoita tai ohjaa toimintaamme.

Kuka voittaa, kun kaikki häviävät?

Kirja Thought as a System vie meidät viikonloppuseminaariin, jonka Bohm piti Kaliforniassa joulukuussa 1990. Hän aloittaa sen pohtimalla, mitä ihmiskunnalle mahtaa tapahtua. Löydämmekö ajoissa ratkaisun maailman sotkuun?

Hän kokee koko sotkun lähteen olevan ajatuksissa. Kulttuurimme leuhkii ajatusten olevan ylväintä, mitä olemme saaneet aikaan, mutta sillä on nurja puoli, joka on viemässä meitä tuhoon.

Eräs ajattelun ilmeisistä virheistä on pirstominen. Se jakaa asiat, mutta kiistää tekevänsä niin. Olemme jakaneet maailman miljooniin osiin. Lätkimme itseemme ja toisiimme leimoja maan, uskonnon, sukupuolen, iän, vaurauden, ammatin ja taitojen pohjalta. Laitamme ihmisiä järjestykseen sekä tietoisesti että alitajuisesti.

Psykologiset osittumat johtavat harhaan.

Palaset ovat osin käytännön sanelemia, mutta myös psykologisia. Niiden avulla suunnistamme - usein harhaan. Tunnemme olevamme parempia kuin jotkut ihmiset ja huonompia kuin jotkut toiset. Molemmille löydämme perusteet. Ansaitsemme sekä henkisesti että aineellisesti eri määrän. Ylistys ja kunnia eivät totisesti jakaudu tasaisesti.

Tiedämme ja löydämme paikkamme ja statuksemme erilaisissa hierarkioissa, joskin se saattaa nopeastikin muuttua vaikkapa silloin, kun voitamme jossakin kisassa tai lotossa.

Ajatus on keksinyt kaikki rajat ja rajoitukset. Kansakunnat, uskontokunnat ja ideologiset kuppikunnat taistelevat keskenään, ja ihmiset ovat valmiita tappamaan toisiaan ajatusten tähden.

Rajat perustuvat eroihin ja yhtäläisyyksiin, mutta mielivaltaisia ovat ajatuksen aivoitukset. Kuvittelemme yhteyden sinne, missä sitä ei ole. Eivät kaikki suomalaiset ole samanlaisia! Yhtä kaikki kuvittelemme eroja, vaikka niitä ei ole. Emme me lopulta ole kovinkaan erilaisia kuin ruotsalaiset!

Surressamme, nauraessamme tai rakasta ikävöidessämme olemme samalla viivalla. Tunteet ovat tunteita, syviä tai pinnallisia, eivät ne kysele kansallisuutta, titteliä tai kielitaitoa.

Me siis sekä jaamme että yhdistämme väärin. Ajatus teeskentelee, että on olemassa tarkkoja rajoja ulkoisesti ja että kaikki sisällämme on yhtä ja samaa sisältöä. Tämän voi helposti todeta vääräksi yrittämällä vastata yksinkertaiseen kysymykseen: mistä ego alkaa ja mihin se päättyy?

Ajatukset ovat itseä nopeampia

Pirstominen on vain oire. Isompi riesa on ajatuksen aktiivisuus, sen osallistuminen. Ajattelu tekee kaikenlaista, mutta meillä on otsaa väittää, että ajatukset vain kuvaavat asioita sellaisina kuin ne ovat.

Oletamme myös, että ego päättää, mitä teemme. Ei päätä! Päinvastoin, itse on syntynyt siitä informaatiosta, jonka olemme keränneet maailmasta ja johon olemme samaistuneet.

"Informaatio ottaa vallan ja käyttää meitä", Bohm sanoo. "Ajatus ohjailee meitä, mutta antaa väärän vaikutelman, että me ohjaamme sitä."

Me emme luo ajatuksia, vaan ajatukset luovat meidät. Ego on ajattelun luomus. Monien mielestä on olemassa isompi tai syvempi minä, mutta ajatusta sekin vain on.

Bohmille ajatus on refleksi, joka reagoi omin päin sekä aisti-informaatioon että omiin kuvitelmiinsa. Ensimmäinen reaktiomme tuntemuksiin on egoa nopeampi. Jotakin nähdessämme tunnemme välittömästi jotakin. Sitten ego päättää, mitä tuntemukselle pitää tehdä.

Lause "minä ajattelen" paljastaa virheemme. Tuo ajattelua suorittava minä syntyi, kun samaistuimme joihinkin ajatuksiin.

Ajatukset, tunteet ja keho toimivat yhdessä.

Ajattelu tekee toisen virheen jakaessaan tunteet ja kehon. Nekään eivät ole oikeasti erillisiä.

On fyysinen syy sille, että keho, tunteet ja ajatukset vaikuttavat toisiinsa. Se on aivojen rakenteessa.

Aivojen uloimmassa osassa, aivokuoressa on älykeskus. Syvemmällä on tunnekeskus, ja niiden välillä kulkee sankka hermojen verkosto yhdistäen ne keskenään.

Älykeskus kertoo, onko jokin tunne sovelias vai ei. Ne ovat saman prosessin kaksi puolta, mutta kieli erottelee ne. Jakolinjaa ei oikeasti ole, mielemme johtaa meitä harhaan.

Tulee mitä ei tilattu

Englannin sanan thinking (ajatteleminen) tarkoittaa, että parhaillaan suoritamme ajattelemista. Sana thought (ajatus) on sen imperfekti.

Kuvittelemme ajatuksen haihtuvan sen jälkeen, kun lakkaamme ajattelemasta asiaa. Ei se katoa, vaan jää aivoihin asumaan, jättää muistiin jäljen. Siitä tulee thought, ajateltu.

Samalla tavalla sana feeling (tunne, tunteminen) vihjaa, että juuri nyt tuntuu joltakin. Kuitenkin useimmat tunteet ovat peräisin muistista. Bohm kutsuisi sellaisia sanalla felts.

Suurin osa tunteista on muistitunteita.

Pohdimme kavereiden kanssa Facebookissa, mikä olisi sopiva suomennos, ja päädyimme ehdottamaan muistitunnetta. Soitolla Kielitoimistoon varmistin, että sana sopii kuvaamaan asiaa, jolle ei ole ollut sopivaa sanaa.

Suurin osa tunteistamme on muistitunteita. Jonkin miellyttävän kokemuksen tai asian muisteleminen tuottaa ihan oikeata mielihyvää, ja traumaattisen kokemuksen palauttaminen mieleen aiheuttaa todellista tuskaa. Kehon ja mielen välillä on siis suora ja syvä yhteys.

Väärät jaot aiheuttavat enemmän hämmennystä ja ajattelun sekoilua kuin tajuamme. Siitä seuraa, että emme saa sitä, mitä tilaamme.

Ihmiset eivät keksineet kansakuntia saadakseen kärsiä ja taistella sodissa, mutta niin kuitenkin kävi. Emme edelleenkään näe luotisuoraa yhteyttä ajatuksen ja sotimisen välillä. Syytämme sodista heitä, vihollisiamme.

Oman ajattelumme osuutta ongelmien syntyyn emme näe varsinkaan silloin, kun tunteet ovat ottaneet ylivallan ja estävät järjenkäytön.

Ajattelulle ominaista on, että se tuottaa jotakin ja taistelee tekemisiään vastaan. Ajatellessamme jotakin emme tajua ajattelevamme. Huvittavaa on, että tätä ei voi tajuta ajattelemalla.

Tästä seuraa isompi ongelma, pysyvää inkoherenssia. Ikävät kokemukset jättävät muistiin pysyvän arven.

On toki myös yksinkertaista inkoherenssia. Sellaista syntyy siksi, että ihmisinä emme millään voi välttyä tekemästä virheitä, eksymästä polulta.

Oleellista on, kuinka nopeasti huomaa tekevänsä virheen, ja ketä siitä syyttää. Fiksu huomaa heti eikä sorru etsimään syyllisiä. Syyttely on hurskastelua.

Helpoissa tapauksissa korjaamme ajatuksemme saman tien. Kun huomaamme kulkevamme väärää tietä, reagoimme heti, mutta toisin on silloin, kun pelissä on kovemmat tunnepanokset ja meille erityisen merkittävä asia.

Tämä on tosi outoa. Luulisi, että itselle tärkeissä asioissa olisimme erityisen herkkiä korjaamaan kaikki virheet ja olemaan koherentteja. Asia on juuri päinvastoin: syvät vakaumukset ovat niin syvällä mielen sopukoissa, että mikään määrä todisteita ei saa meitä vaihtamaan niitä. Poikkeuksia toki on.

Ei meillä tietenkään ole aikomusta aiheuttaa harmeja itsellemme. Teemme virheitä tahtomattamme. Emme tajua, mitä kätketyt motiivit meille tekevät. Ellemme löydä syytä, emme pysty vikaa korjaamaan.

Bohm näkee ajatuksen systeeminä, joka sisältää muistitunteet, aistituntemukset, kehon tilan ja koko yhteiskunnan jakamat ajatukset. On oleellista, että tätä prosessia ei pilko! Toisten ajatukset virtaavat meihin, ja toki toisinkin päin.

Ajatus on systeemi

Jaamme ajatukset ja tunteet toisten kanssa. Lähetämme ja vastaanotamme tunnesignaaleja tietoisesti ja tiedostamattomasti. Siksi on turhaa jakaa ajatukset minun ja sinun ajatuksiin tai tunteet minun ja sinun tunteisiin. Kaikki ne ovat kiinni toisissaan, osa isoa systeemiä. Osilla on todella vähän merkitystä erikseen.

Kun tämä systeemi ei toimi oikein, sitä on muutettava. Ajatuksilla on tietty rakenne ja ominaisuuksia, mutta vika on yleensä koko systeemissä. Jokin on mennyt pieleen. Vika ei ole tietyssä kohdassa, vaan koko systeemissä, tavallaan kaikkialla, mutta ei missään tietyssä kohdassa.

Usein lähestymme tätä ongelmaa samalla tavalla, mikä aiheutti koko pulman: pirstomalla sen osiin. Tällä konstilla ongelma ei ratkea. Systeemivikoja pitää lähestyä toisin. Niitä pitää katsoa kokonaisvaltaisemmin, orgaanisemmin, tunnustellen.

Tieteessä ja teknisissä kysymyksissä pystymme olemaan riittävän selkeitä ja tuottamaan koherentteja ajatuksia, mutta kun käytämme tieteen kriteerit täyttävää tietoa kansallisten, uskonnollisten tai poliittisten etujen ajamiseen, heitämme tieteen ytimen ulos ikkunasta. Emme huomaa perustelevamme hyvää tarkoitusta itsekeskeisillä, "saastuneilla" motiiveilla.

Aina pitää olla jonkinlainen systeemi, jos jotain ylipäätään yritetään saada aikaan, mutta jähmettyessään systeemi ottaa perusteettoman vallan ja jähmettää luovuuden. Kohdatessamme haasteita emme ole tietoisia, että systeemi aiheuttaa ne itse - silloinkin, kun se löytää syyn ja syyllisen toisaalta.

Tämä silmukka on tiukassa solmussa, mutta Bohm havaitsee ulospääsyn mahdollisuuden.

"Ehkä on olemassa syvempi ymmärrys tai oivalluskyky, jonka avulla voimme havaita systeemin inkoherenssin. Se on muistin tuolla puolen. Murtokohta on, että rikomme ajatuksen rakentaman kaavan."

Kaksi puolta tekee kolikon

Korjatessamme systeemiä, jonka osa olemme, saatamme kohdata epämiellyttäviä, tuskaisia ja pelottaviakin tuntemuksia. Jos otamme negatiiviset tunteet välttääksemme käyttöön positiivisen ajattelun, se voi auttaa, mutta ei ratkaise itse ongelmaa.

Myönteinen sisältää kielteisen.

Mielen luontainen mekanismi yrittää estää tukalien tuntemusten lamauttavaa vaikutusta. Aivomme säätelevät itseään niin, että näin ei tapahtuisi hätätilanteessa.

Myönteinen ja kielteinen eivät ole tässä yhteydessä toistensa vastakohtia, vaan saman systeemin kaksi puolta. Kaikessa myönteisessä on kielteinen osa sisään rakennettuna, mutta piilossa.

"Käytämme myönteistä ajattelua vain silloin, kun olemme ajatelleet kielteisesti ja haluamme päästä siitä eroon. Kielteiset ajatukset jäädytetään, jotta ne eivät häiritsisi. Inkoherenssia on edelleen. Niin kauan, kun pidämme mielikuvia todellisina, olemme ansassa, koska niitä ei voi täysin hallita."

Yhden sortin kaksinaisuus näkyy nautinnon ja tuskan mekanismissa. Aivojen keskellä on nautinto-tuskakeskus. Joka kerran, kun saamme jostakin nautintoa, tuskakeskus kompensoi sitä. Muistoissamme on aina sekoitus molempia.

Tämä prosessi voi tuntua monimutkaiselta, jos sitä yrittää kuvata. Pitäessämme jotain mukavana tai ikävänä meiltä jää huomaamatta, että kaikessa on ainakin kaksi puolta. Ei ole olemassa ikuista iloa, eikä tuskaa tauotta.

Koko prosessia ymmärtää helpommin, jos tajuaa sen syntyvän reflekseistä. Reaktiot ovat automaattisia. Niitä ei voi hallita, koska ne eivät ole tahdonalaisia.

Tämä herättää kysymyksen: miten voi olla tietoinen ajatusten refleksiluonteesta? Ei ajattelemalla, vaan näkemällä koko prosessin sen toimiessa. Only in action, sanoisi englantilainen.

Korjaa tai katoa!

Refleksien tuottamat ajatukset palvelevat meitä silloin, kun ne eivät ole liian jähmeitä. Uudessa tilanteessa automaattisesti reagoiva ajatus voi olla varsinainen riesa. Sellaisen voi hylätä tai vaihtaa vain, jos sen huomaa. Usein emme huomaa, vaan hakkaamme päätä seinään.

Jäykille ajatuksille on neurokemiallinen syy. Tunnelatautuneessa ja usein toistuvassa ajatuksessa on valtava voima. Saamme energiaa tunteista, mutta toisaalta juuri ne tuottavat puolustusrefleksin.

Rituaalit vaikuttavat meihin ja ikävä kyllä myös sokaisevat meidät. Tämän voi havaita, kun seuraa itselle vieraan kulttuurin riittejä hämmennyksen, myötähäpeän tai kauhistuksen vallassa.

Oleellista on oivaltaa, ovatko refleksimme koherentteja eli tuottavatko ne haluamme tuloksen vai eivät. Usein kyllä, mutta eivät millään muotoa aina.

Refleksit ovat koherentteja silloin, kun ne muuttuvat ulkoisen maailman muuttuessa. Lajit, jotka eivät toimi koherentisti sisäisesti tai ympäristönsä kanssa, eivät ole elinkelpoisia.

Hälytyskellojen pitäisi soida tässä kohdassa. Ihmiskunta on todellisessa vaaratilanteessa, ja haaste on akuutti! Joko korjaamme vian egosysteemissämme tai Homo sapiensiksi ristimämme laji katoaa tältä planeetalta.

Sorrumme vaaralliseen viivyttelyyn vain siksi, että emme tajua olevamme sokaistuneita.

Inkoherenssi tuottaa konflikteja, mutta tämä koskee vain ihmisen mieltä. Universumi on aina koherentti. Siinä vallitsee järjestys, kaikki on kohdillaan, ongelmia ei ole. Kaikki ongelmat aiheuttaa mieli, joka antaa muistin mellastaa ja luoda kaaosta.

Koherenssia me kaikki tarvitsemme ja tahdomme. Sille ei ole yksiselitteisiä kriteerejä, mutta sen tuntee, kun kokee harmoniaa ja järjestystä, kauneutta, hyvyyttä, ja totuuden.

Koherenssia ei voi saada tahtomalla. Korkeintaan voi olla herkkä inkoherenssille itsessään ja ympäristössään. Sitä näkee paljon: konflikteissa, vastakkainasettelussa, hämmennyksessä, pyrkimisessä, pelossa, surussa.

Emme ole pahuuttamme pahoja.

Inkoherenssin näkeminen ja siihen oikein reagoiminen on elämämme suurin haaste. On hyvä aloittaa huomaamalla inkoherenttien tekojen olevan refleksejä. Me emme tahallaan tuota niitä. Emme ole pahuuttamme pahoja. Emme vain tajua, miten toimimme.

Tämän koko prosessin ja sen seurausten näkeminen herättää ison kysymyksen: Voiko refleksiä muuttaa?

Ei riitä, että huomaa refleksien vaikutukset. Sanallinen ja älyllinen ymmärrys on yhtä tyhjän kanssa.

Tarvitaan tarkkaavuutta. Jos tajuaa ajatusten olevan refleksejä, voi vähän paremmin ymmärtää systeemiä, joka pitää ajatuksiamme yllä.

Bohm korostaa, että on tärkeätä piirtää ilmiötä kuvaava kartta oikein. Nyt meillä on käytössä kartta, jonka mukaan ajatus, tunne ja kehon kemia ovat eri asioita. Tarvitsemme koherentimman kartan, uuden ajatuksen toiminnasta. Pohjimmiltaan se on uusi kartta itsestä.

Oikeus toimia oikein

Välttämättömyys (necessity) on eräs voimallisimmista mieleen liittyvistä käsitteistä. Sana tarkoittaa: ei voi olla toisin. Kun koemme jonkin olevan välttämätöntä, siitä ei pääse eikä halua eroon. Pidämme siitä kaikin keinoin kiinni. Se on tehtävä!

Sen vastakohta mahdollisuus (contingency), joka viittaa siihen, että asiat voivat olla toisinkin.

Molemmat käsitteet ohjaavat suorastaan salakavalasti mielen refleksejä. Jos ajattelee jonkin olevan mahdotonta, sitä ei edes yritä tehdä. Tämä tekee siitä mahdottoman. Toisaalta jos pitää mahdotonta mahdollisena, on vähän tyhmä.

Ihmisillä on erilaisia oletuksia sen suhteen, mikä on mahdollista ja mikä välttämätöntä. Siitä me taistelemme sisäisesti ja ulkoisesti.

Erilaiset oletuksemme mahdollisesta estävät vuoropuhelun, koska niistä syntyy refleksirakennelma, jota puolustamme voimalla ja vimmalla. Emme kaihda taistella oikeana pitämiemme asioiden puolesta edes silloin, kun olemme väärässä!

Käsitys välttämättömästä ei ole älyllinen. Se on voima, joka kattaa kaiken! Adrenaliiniryöppy vapautuu aina, kun meidän pitää puolustaa oikeina pitämiämme arvoja.

Itsesuojeluvaistoa pidetään yleisesti geeneissä periytyvänä lajiominaisuutena. Se heitetään kuitenkin syrjään heti, kun ehdottoman välttämättömyyden idea ottaa meidät otteeseensa isänmaan, uran, Jumalan tai omaisuuden nimissä.

Välttämättömyys on kuin vietti.

Oletukset välttämättömästä liikuttavat meitä. Ne toimivat vietin tavoin: yllyttävät, pakottavat tai johdattavat meitä. Joskus ne saavat aikaan hylkimistä. Jos emme pidä jostakin, välttelemme sitä vaistomaisesti.

Impulssit tuntuvat tulevan minästä. Emme havaitse niitä ohjaavaa systeemiä oikein. Kaikki aikomuksemme ovat peräisin omista ajatuksistamme.

On tärkeätä tajuta, että kyse on yhdestä ja samasta systeemistä. Ajatusten, tunteiden ja kehon välille pitäisi piirtää korkeintaan katkoviiva. Ne toimivat yhdessä, rinta rinnan. Kehomme reagoi ajatuksiimme ja tunteisiimme, ja yhtä lailla toisin päin. Kun yrittää antaa käskyjä keholleen, huomaa pian, että sillä on omakin tahto.

Seuraava kysymys on: onko refleksien takana jotakin ehdollistumatonta? Jos kaikki on ehdollista, meillä ei ole mitään keinoja saada mielen sotkua järjestykseen, vaan teemme samat virheet yhä uudelleen.

Bohm arvelee kykymme nähdä uusia asioita vihjaavan, että jotakin ehdollistumisesta vapaata on olemassa.

Oletimmepa kumman tahansa vastauksen olevan oikea, jäämme jumiin. On jätettävä mieleen tilaa kaikille vaihtoehdoille. Jos tarraa kaksin käsin kiinni siihen, mitä tietää, ei voi koskaan tietää, onko olemassa jotakin ihan muuta.

Ei ole mitään keinoa todistaa kumpaakaan. Eikä ole edes tarvetta moiseen. Riittää, kun pitää option auki molemmille.

Sana on nappi

Aivomme on asetettu kätkemään omat oletuksensa. Ne eivät voi tietää, mutta kannattaa Bohmin mukaan hakemalla hakea sanoja ilmaisemaan mielen metkuja.

Sana on nappi, joka voi avata ovia uuteen ymmärrykseen. Tarvitsemme mahdollisimman oikean kuvauksen siitä, mitä oikeasti ajattelemme.

Systeemin toiminnan ymmärtämiseksi on hyvä olla tarkkana sanoista, muuten ydin jää näkemättä. Voi nähdä, että ajatus on kaiken takana. Se on luonut koko sisäisen maailmamme.

Systeemiä seuratessa Bohm suosittelee pidättäytymistä reaktioista. Emme tee mitään muuta kuin seuraamme silmä kovana ajatuksemme liikettä. Ei reagoida mitenkään, vain tarkkaillaan, mitä mielessä tapahtuu. Havaintoja voi yrittää kuvata, mutta se ei ole oleellista.

Sanat ilmentävät ajatuksia, antavat niille kommunikointikelpoisen ilmiasun. Usein ajatukset toimivat ilman että niitä ilmiannetaan. Silloin niistä ei ehkä olla tietoisiakaan. Sanomme, että "sanomattakin on selvää", mutta ei aina ole.

Pidättäytyminen toiminnasta tuo peliin uuden elementin: tarkkaavuuden. Se on yksi työkaluista, joita tarvitsemme päästäksemme eroon inkoherenteista ajatuksista.

Show jatkuu vain

Yksikään ajatus ei ole täydellinen. Ajatus pöydästä ei ole oikea pöytä. Sana tarkoittaa jotakin, mutta rajaa jotakin pois. Ajatus on yksinkertaistus ja abstraktio.

Verbillä "abstrahoida" (to abstract) on kaksi eri merkitystä. Yleensä sen ymmärretään tarkoittavan konkreettisen vastakohtaa, käsitteellistämistä, mutta Bohm tykkää sanan alkuperäisestä merkityksestä, joka viittaa pelkistämiseen. Kun poistaa jotakin, syntyy abstraktio.

Ajatukset vain esittävät kohdetta.

Ajatukset ovat aina abstrakteja molemmassa mielessä, koska ne vain kuvaavat kohdetta, ja aina karsittuna versiona.

Bohm korostaa ajatusten esittävän jotakin, joka joko on tai jota ei ole olemassa. Artisti tekee kuvan, joka esittää jotakin, mutta ei ole tuo kohde. Samalla tavalla jokainen ajatus vain kuvastaa kohdettaan.

Kaikki ajatuksemme ovat kytkeytyneitä reflekseihin, joista riippuu, miten toimimme kulloisessakin tilanteessa. Niin ajatus toimii. Se ottaa vastaan valtavasti informaatiota, jotka liittyvät toisiinsa muodostaen monimutkaisen systeemin, jossa on myös valtava potentiaali piilossa. Ajatus organisoi itsensä rakenteeksi, joka perustuu abstrakteihin symboleihin. Osa niistä on luonteeltaan yleisiä, osa yksityiskohtaisia. Symbolit edustavat jotain. Sanakin on symboli.

Ajatus luulee tietävänsä enemmän kuin tietää. Tämä on vaarallista ja johtaa aikamoiseen itsepetokseen. Tuntemattomalle ei jää tarpeeksi tilaa, ei luoville ratkaisuille eikä oppimiselle.

Sekä uskonnollisessa että poliittisessa ajattelussa toimitaan juuri näin. Jokin on oikein ja kaikki toisenlainen väärin. Samaa vikaa on tieteellisessä ajattelussa: oma teoria maailmasta on se paras.

Ajattelun tarkoituksena on luoda turvan tunne, mutta vakaumusten maailmassa kaikki on liikkeessä eikä kukaan ole turvassa. Ja aina on sellaista, mitä kukaan ei tiedä.

Käsityksillä on toki oma paikkansa, mutta jos tiedon rajat eivät ole selvät, tiedosta tulee totuuden korvike.

Ratkaisevaa siis on, onko käsitys todellisuudesta koherentti vai ei. Jos se ei ole, sitä on muutettava. Totuuden tulessa valhe palaa poroksi.

Koherentti käsitys ohjaa aivoja toimimaan oikein. Sellaisen käsityksen pitää antaa rauhassa rakentua.

Meiltä menee usein ohi, että havaintomme tulevat omista aivoistamme, esimerkiksi silloin, kun pidämme jotakin ihmistä vihollisena tai asiaa vaarallisena.

Pitää tajuta, että käsityksemme vaikuttaa havaintoon. Harha meidät valtaa, jos emme tätä näe.

Yksi ajattelun ongelmista on, että se ei suostu olemaan todellisuuden tuppisuinen todistaja. Itse haluaa muotoilla maailman omaksi kuvakseen, jättää siihen jäljen. Tätä tehdessään se väistämättä törmää rajoihin ja konflikteihin. Emme tajua, että koko riesa on ajattelun aikaansaannosta.

Eräs syy tähän on, että ajatuksemme ovat pääosin piilossa. Emme ole niistä tietoisia, emmekä tietoisiksi tule. Emme millään ilveellä ryhdy epäilemään maailmankuvaamme, koska se merkitsisi minuuden kyseenalaistamista.

Ja juuri se meidän pitää tehdä, jos haluamme olla maailma.