13. Älä valita, välitä!

Mitä enemmän organisaatiossa on pelkoa, sitä enemmän puheet ja teot pomon edessä ja hänen selkänsä takana poikkeavat toisistaan. Pelkoa voi olla vaikea nähdä, toisissa tai edes itsessään. Siihen tottuu niin, että varautunutta ja varovaista käytöstä ei edes pidä ilmauksena pelosta.

Pelkoa voi vähentää vuoropuhelulla, jonka asetelma voi näyttää perinteiseltä kehityskeskustelulta mutta jonka tarkoitus ja sävy ovat tyystin toiset. Olen kutsunut pakollisia kehityskeskusteluja hiukan pilkallisesti kehityskuulusteluiksi. Ihanteeni on kehityskuuntelu. Siinä todella kysytään ja kuunnellaan, puhutaan todellisista tunteista, eikä kumpikaan vedä roolia. Molemmat asettuvat henkisesti samalle puolelle pöytää ja samalle tasolle.

Vielä tärkeämpää on elvyttää suhteensa työystäviin, tarkistaa, että heihin ei ole lätkinyt asiaankuulumattomia leimoja. Ihmisissä on aina vähintään kolme puolta, ja liian usein painotamme kohtuuttomasti yhtä niistä.

Mitähän tapahtuisi, jos työporukat saisivat vaikkapa kerran kuussa suljetulla lippuäänestyksellä erottaa joukostaan yhden? Moni alkaisi varmaan ajatella omaa käyttäytymistään uudella tavalla. Saattaisi myös syntyä entistä enemmän kyräileviä kuppikuntia.

Annetut äänet jakautuisivat takuulla monen ihmisen kesken. Ja se on täysin varmaa, että tällä menetelmällä työpaikkojen henkeä ei koskaan saisi kuntoon. Ryhmän yhteishenkeä ja työviihtyvyyttä ei rakenneta osoittamalla sopeutumattomille ovea, vaan suvaitsemalla paremmin ihmisten erilaisuutta. Ihmissuhteisiin liittyvät jännitteet ja tunnelataukset kuluttavat valtavasti ihmisten voimia työpaikoilla. Joskus tilanne tulehtuu niin, että ihmiset alkavat sananmukaisesti hyppiä seinille.

Kaikista työystävistä ei tarvitse pitää, mutta aikuisen ihmisen pitää pystyä tekemään yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa. Olisi paikallaan yhdessä sopia, että kukaan ei puhu kenestäkään työystävästään pahaa hänen selkänsä takana. Jäsentenväliset antipatiat ja erimielisyydet hoidetaan aina kahden kesken ja mielellään ennen kuin puhevälit ovat katkenneet. Ja jos ei tähän päästä sopimalla, esimiehen pitää yksipuolisesti ilmoittaa pahanpuhumiskiellon koskevan kaikkia.

Siitä tunnet sä ystävän

Kaikilla työpaikoilla ihmiset saavat osakseen vähemmän arvostusta kuin kokevat ansaitsevansa, mutta ihmiset arvostavat toisiaan enemmän kuin tulevat osoittaneeksi.

Kehitin tätä puutetta poistamaan yksinkertaisen menetelmän. Saadakseni piilokunnioituksen esiin pyydän työporukoita arvioimaan jokaista työystäväänsä ja kirjoittamaan paperille kolme tämän vahvinta ominaisuutta.

Olen toteuttanut tätä niin, että jokainen kirjoittaa ensin paperille oman nimensä ja antaa paperin vieressään istuvalle. Jokainen käyttää yhden minuutin pohtien kunkin työystävän vahvoja puolia ja kirjoittaa paperille hänen havaittuja mestaruuksiaan.

Korostin aina, että kirjoittaessa on oltava täysin rehellinen eikä saa esittää arviota henkilöstä, josta ei ole mitään hyvää sanottavaa. Ei siis saa kaunistella totuutta, olla muodollisen kohtelias tai kehua katteettomasti. Vain aito arvio kelpaa.

Vahvuuksien luettelemisen lisäksi työystävälle voi antaa ystävän neuvon, hyvää tarkoittavan vihjeen käyttäytymisen ja osaamisen kehittämiseksi. Neuvossa ei saa olla avoimesti tai piilevästi toruvaa asennetta ("yritä hillitä puheripuliasi") eikä vihjailevaa viestiä ("tarkkaile alkoholinkäyttöäsi").

Kun paperi palaa kierrokselta, jokaisella on edessään työystäviltä saatu mestaruusdiplomi. Se sisältää sanatarkat arviot hänestä ja mahdolliset ystävän neuvot. Ennen kuin diplomi annetaan, vierustoveri lukee sen ääneen niin, että kaikki kuulevat arviot kaikista.

Joskus ihmiset voivat häkeltyä joutuessaan julkisen kehumisen kohteeksi, mutta diplomi vaikuttaa ihmisiin valtavasti. Moni ei oikein usko olevansa niin hyvä kuin toisten arviot antavat ymmärtää, mutta samalla tietää sisimmässään olevansa ihmisenä paljon parempi kuin kukaan tietää tai tajuaa.

Diplomin tekemistä on helppo perustella pedagogisesti. Jokaisen on hyvä osata nopeasti kiteyttää kenen tahansa hyviä puolia. Toki me janoamme myös kuulla, mitä hyvää muut meissä näkevät. Ei yhtään haittaa, että hyvä maineemme velvoittaa meitä kohtelemaan toisia kunnioittavasti. Se onkin tämän tehtävän yksi pointti.

Ilman arvoja olo on arvoton

Kun on liittoutunut pomonsa kanssa ja arvostaa työystäviään, on vielä käännettävä työkasken suurin kanto. Ovi mestaruuteen ei aukea, ellemme saa kunnon otetta itsestämme. Toiset ihmiset eivät ole syy kehnoihin suorituksiimme ja kompurointeihimme. Vasta tämän ymmärrettyään on valmis kantamaan vastuun itsestään.

Nykysuomen sanakirjan mukaan vastuu tarkoittaa "velvollisuutta vastata seurauksista, joita teolla saattaa olla itselle tai toiselle". Oletamme, että työpaikoilla vastuu on johdolla, mutta eipä olekaan. Vastoin yleistä luuloa vastuuta huonojen päätösten ja tekojen seurauksista joutuu kantamaan jokainen, joka voi kärsiä siitä, mitä tehdään tai jätetään tekemättä. Kun työpaikka menee alta, joutuu vastaamaan sellaisistakin tyhmistä päätöksistä, joita ei ole itse ollut tekemässä tai joihin ei ole voinut vaikuttaa muuten kuin purnaamalla.

Itsensä johtaminen on hyvä aloittaa omien arvojen puntaroimisella: mikä on minulle arvokasta, mitä intohimoisesti haluan, mihin en mistään hinnasta suostu? Mikä on Minun Juttuni, asia, jota haluan ajaa ja edustaa?

Vain keskenkasvuiset, ajattelemattomat ja itseensä tyytymättömät arvostavat pinnallisia asioita kuten tavaroita, rahaa ja mainetta. Sisäisesti tyhjä ihminen kuvittelee, että hän ei ole onnellinen, koska häneltä puuttuu jotain sellaista, mitä hän haluaa.

Kypsä ihminen ymmärtää, että onnen tavoittelu voi estää nauttimasta siitä, mitä elämässämme on, koska tavoittelussa huomiomme kiinnittyy siihen, mitä meiltä puuttuu.

Ei voi olla syvästi tyytyväinen elämäänsä, jos ei ole selvittänyt omia arvojaan tai elää niitä vastaan. Elämä ilman arvoja on arvotonta. Se voi olla siedettävää, mukavaa, jopa nautinnollista, mutta arvojen puutetta ei pääse pakoon.

Abraham Maslow havaitsi tutkiessaan ihmisiä, joiden hän katsoi edustavan tarvehierarkian korkeinta porrasta, että nämä hyväksyivät itsensä ja toiset, olivat omatoimisia, spontaaneja ja esteettisesti herkkiä, kokivat helposti ja usein syviä täyttymyksen hetkiä ja tunsivat olevansa itseään suuremmalla asialla. Heillä oli hyväntahtoinen huumorintaju eikä heitä kiehtonut sosiaalinen seurustelu ja tyhjänpäiväinen suunsoitto.

Itseään toteuttava ihminen ei ole täynnä itseään, vaan hänen suurin mielenkiintonsa kohdistuu itsensä ulkopuolelle. Hän hankkii muiden arvostuksen olemalla reilu ja rehellinen, ja hänellä on kyky myötätuntoon.

Maslow katsoi, että halu alistaa toisia, ennakkoluuloisuus, krooninen ikävystyminen, kiinnostuksen puute ja merkityksettömyyden ja tarkoituksettomuuden tunteet ovat mielen sairauksia, vaikka niitä ei virallisesti luokitellakaan sairauksiksi.

Maslow kuvasi terveen mielen kykenevän "kohoamaan itsekkyyden yläpuolelle, unohtamaan ajan ja paikan ja uppoutuvan olemiseen". Tarpeet ovat Maslown mielestä vain eräänlaisia puutostiloja. Ne oirehtivat niin, että ihmisestä tuntuu kuin hän olisi jotenkin vajaa. Hän alkaa haluta sitä, mitä häneltä "puuttuu", ja haluaminen lakkaa vain lyhyeksi hetkeksi tultuaan tyydytetyksi.

Kun kaikki tarpeet on tyydytetty, ihminen kohoaa toiselle olemisen tasolle. Hänen toimintaansa ei enää ohjaa itsekkyys, vaan universaalit arvot, joita on seitsemäntoista: totuus, kauneus, oikeudenmukaisuus, hyvyys, kokonaisvaltaisuus, täydellisyys, ainutlaatuisuus, yksinkertaisuus, järjestys, eloisuus, riittävyyden tunne, välttämättömyys, täyttymys, runsaus, ponnistelemattomuus, leikkisyys ja kaksinaisuuden katoaminen.

Toisin kuin henkilökohtaisia tarpeita, universaaleja arvoja ei voi asettaa hierarkiaksi, sillä kaikki ne ovat yhtä tärkeitä.

Maslow'n luettelo voi tuntua yritykseltä kuvata yli-ihmistä. Hän arveli, että vain pari prosenttia ihmisistä täyttää itsensä toteuttamisen kriteerit, ja hekin vain osittain. Yli-ihmisiä hekään eivät ole, vaan ovat välillä ahdistuneita ja poissaolevia, häikäilemättömiä ja huumorinsa hävittäneitä.

Minusta luettelo rohkaisee olemaan tyytymättä latteaan olemiseen. Se auttaa tajuamaan, miten upeaa ja kohottavaa elämä voi olla.

Puolet ajasta menee puuhasteluun

Joskus pientäkin tehtävää tehdessä kohtaa mutkia ja kuoppia. Voimamme hupenevat monesta syystä. Jokaisen on tärkeätä tunnistaa asiat, jotka "kaatavat" oman sisäisen järjestelmän. Tässä asiassa yksilölliset erot ovat huomattavat.

Oman mielen mekanismeihin saa tuntuman kirjaamalla viikon ajan ylös asioita, jotka itseä innostavat, energisoivat, sytyttävät, sähköistävät, antavat voimia, lannistavat, sammuttavat innon, polttavat pinnan tai vievät voimat.

Itseään ei voi johtaa, jos ei tunnista, ymmärrä ja pysty hallitsemaan tunnetilojaan. Monet kokevat, että tunteet ovat kuin säätila: ne vaikuttavat meihin, mutta vaihtelevat aika lailla meistä riippumatta. Näin ei ole. Tunteilla on oma logiikkansa, joka on hyvä oppia tuntemaan.

Jotkut pelkäävät tunteitaan, toiset palvovat niitä. Jotkut ilmoittavat ylpeyttä äänessään olevansa tunneihmisiä, toiset yhtä ylpeinä säilyttävänsä järkensä ja harkintansa kaikissa tilanteissa.

Selvittämällä, millaisia tunteita sisällämme liikkuu ja miten erilaiset tunteet vaikuttavat meihin, meidän on tarkoitus oppia tulemaan paremmin toimeen tilanteissa, joilla on taipumus masentaa meitä ja viedä toimintatarmomme. Toisaalta tahdomme synnyttää olosuhteita, joissa pääsemme käyttämään kaikkia kykyjämme.

Erityisen iso ja salakavala voimanviejä on puuhastelu. Siihen tottuu ja se jää veriin niin, että sitä ei enää huomaa. Se ilmenee niin, että yksinkertaistakin tehtävää pyörittelee mielessään ennen kuin todella aloittaa sen tekemisen. Kun lopulta päättää ryhtyä työtä tekemään, menee pitkään ennen kuin saa kokoon kaikki tiedot voidakseen aloittaa tekemisen.

Työn tekeminen vie paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelemme.

Suurin osa työajastamme menee jahkailuun. On arvioitu, että 50-80 prosenttia työhön käyttämästämme ajasta on pelkkää puuhastelua, mielen joutokäyntiä, jossa ei synny mitään, tai ei ainakaan sitä, mitä on tarkoitus saada aikaiseksi.

Osa töistämme on jo alun alkaen turhia eikä niihin pitäisi edes vilkaista. Osa taas on mielestämme niin ikäviä tai vastenmielisiä, että lykkäämme niiden tekemistä kymmenen kertaa tai vielä useammin ennen kuin lopulta hampaat irvessä teemme ne.

Hassua on, että monet tarvitsevat puuhasteluunkin kumppanin tai useita. Suurin osa työpalavereista kuuluu tähän sarjaan. Niihin menee paljon aikaa ja vielä enemmän voimia. Joskus ei saada päätettyä paljon muuta kuin seuraavan palaverin ajankohta.

Jokaisella paperilla on oikea paikka

Työtilan järjestämisellä on valtava vaikutus sekä työtehoon että työiloon. Läjät pöydällä kuormittavat mieltämme ja hajottavat huomioitamme enemmän kuin ymmärrämme. Ne uuvuttavat meidät muistuttamalla tekemättömistä töistä ja saavat meidät tuntemaan loputonta syyllisyyttä.

Opin tämän kantapään kautta osallistuessani keväällä 1996 kurssille, jossa opetettiin Kerry Gleesonin kehittämä PEP-ohjelma. Nimitin sitä Paperit piiloon -kurssiksi. Kyse on arkistointijärjestelmästä, jossa työpaperit järjestetään riippukansioihin.

PEPin periaate selviää Gleesonin kirjasta Toimi heti - lopeta lykkääminen, mutta parhaiten sen sisäistää tekemällä. Työystäväni tilasivat konsultti Marianne Carlsonin ohjaamaan meitä. Parin tunnin luennon jälkeen järjestimme paperikasamme Mariannen ohjeiden mukaan. Puolessa päivässä läjät pöydältä olivat kadonneet ja pysyivät poissa. Samalla järjestimme mielemme.

Kun perjantaina olin keräämässä laukkuuni töitä kotona tehtäväksi, hätkähdin huomatessani, että mitään ei tarvitse ottaa mukaan, koska kaikki työt ehtii tehdä työaikana.

Kun työpöytäni oli lähes tyhjä, mikään ei muistuttanut tekemättömistä töistä. Olin merkinnyt kalenteriini, milloin teen ne. Näin raivasin työhuolet kuormittamasta mieltäni.

PEPin mukaan jokaisella tavaralla on oma paikkansa. Kun oppii laittamaan tavarat paikoilleen, säästää paljon aikaa ja hermojaan. Tutkimusten mukaan toimistotyöntekijältä menee viisi tuntia viikossa tavaroiden ja papereiden etsimiseen.

Kannattaa nähdä vähän vaivaa pitääkseen sotkut siedettävinä kolmesta syystä: kun mieli, tavarat ja paperit ovat järjestyksessä, saa enemmän aikaiseksi, mieli on tyyni ja elämä hymyilee aurinkoisemmin.

12 keinoa keventää työkuormaa

Kiteytän havaintoni ja kokemukseni työstä selviämiseksi kahdeksitoista ohjeeksi, joilla voi säätää omaa päätään ja keventää mielensä kuormaa.

· Säästä itseäsi. Älä tee mitään sellaista, mitä ei kannata tehdä. Poista tehtävien töiden listalta kaikki sellaiset työt, jotka eivät kohenna kenenkään elämää, mutta älä kuitenkaan kaikkia sellaisia, joiden tekemisestä nautit.

· Järjestä asiat ja paperit niin, että löydät kaiken mahdollisimman nopeasti ja hermojasi repimättä. Jokaisella tavaralla on oikea paikka. Se on siellä, mistä sitä tarvittaessa etsit.

· Työskentele keskittyneesti ja intohimoisesti. Kun teet jotain, älä tee mitään muuta. Anna itsellesi työrauha. Puhelimeenkaan ei tarvitse vastata aina. Opi sanomaan ystävällisen päättäväisesti: Ei nyt! (Sano tämä myös itsellesi.)

· Pidä taukoja. Kun lepäät, lepää todella. Opettele pitämään minuutin lomia. Älyttömässä työpaineessa, kun mielessä pyörii kaoottisesti kuusitoista tekemätöntä työtä, istu mukavaan tuoliin, sulje silmäsi ja hymyile. Kuvittele itsesi kävelemässä vaikka ilta-auringossa meren rannalla. Anna merituulen puhaltaa minuutin ajan mieleesi. Tai kuvittele istuvasi puiston penkillä ja kuuntele tuulta puiden lehdissä ja muita luonnon ääniä. Kun palaat minuutin lomaltasi, työkaaos tuntuu ihan erilaiselta ja tiedät, mitä seuraavasti pitää tehdä.

· Lopeta ennen kuin väsyt. Usko nyt, että jokainen yli kahdeksan tunnin päivä alentaa tämän päivän JA huomisen työtehoa.

· Älä tavoittele täydellisyyttä, kukaan (muu kuin korkeintaan sinä itse) ei sitä sinulta edellytä. Älä myöskään edellytä toisten loputtomasti venyvän omien neuroosiesi takia.

· Käy lounaalla. Älä suorita syömistä vaan NAUTI siitä, yritä ainakin.

· Kun kaikki kaatuu päälle, pidä minuutin loma. Istu mukavalle tuolille (ei työtuolillesi!), pane silmät kiinni. Älä tee mitään, älä edes ajattele. Seuraa hengitystäsi. Voit laskea uloshengityksiä. Lopeta, kun olet virkeä.

· Toimi heti, lopeta lykkääminen. Älä pyörittele asioita edestakaisin, vaan opettele päättämään, mitä teet kullekin asialle. Kun joku asia pitää tehdä, tee se saman tien (se vie vähemmän aikaa kuin kuvittelet!) tai isomman urakan kohdalla PÄÄTÄ, MILLOIN teet sen. Tekemättömät työt rasittavat mieltä enemmän kuin työn tekeminen.

· Tee aamulla virkeänä (tai jos olet aamu-uninen, ennen kuin olet vielä kunnolla herännyt) pois ikävät ja vastenmieliset työt.

· Illalla ennen kotiinlähtöä kirjoita paperille kolme asiaa, jotka pitää huomenna tehdä. Aina kun näin teet, nuo asiat tulevat tehdyksi, usein jo ennen kymmentä aamulla. Loppupäivän voi ottaa vähän rennommin...

· Naura itsellesi, hihittele mokillesi, hymyile totisuudellesi tai tirsku ilman mitään syytä.

Mikään näistä ei muuten toimi, jos niitä ei toteuta. Kaikkia omia ohjeitani olen kokeillut ja hyväksi havainnut, mutta myös unohtanut ja sortunut amatöörimäiseen puuhasteluun, suoranaiseen sekoiluun ja alkeellisiin typeryyksiin. Silloin erityisesti tulee mieleen tuo viimeinen kohta. Jos mikään muu ei auta, otan käteen hupikirjan tai lueskelen lasten ajatuksia elämästä. Yksi kestosuosikeistani on: "Kaikkein eniten vaarissa pidän siitä, että hän on oma itsensä, eikä yritä olla joku normaali ihminen."