1. Matka alkaa

Elämme kahdessa maailmassa: toinen on totta, toinen kuviteltua.

Se mitä todella tapahtuu, on totta ja todellista. Se mitä siitä ajattelemme, on mielemme kuva. Meille se on kuitenkin ainoa maailma, josta jotain tiedämme.

Pitkään elin luulossa, että kokemani maailma on totta. Se tuntui niin todelliselta ja oli ainoa maailma, josta mitään tiesin. Sitten heräsin. Oivalsin, että kaikki ajatukseni ja tunteeni tulevat omasta mielestäni.

Toinen näistä kahdesta maailmasta on valtava ja kokonainen, enemmän kuin koskaan voimme kokea tai kuvitella. Se kattaa kaiken, mitä on koskaan ollut ja tulee olemaan. Toinen maailma on ajattelun rajoittama, mielen aluetta, ja perustuu siihen, mitä näemme, tiedämme, uskomme ja toivomme olevan.

Kaikki elämämme ongelmat syntyvät, kun mielemme kuvitelmat törmäävät todelliseen maailmaan, siihen mitä on. Helposti syytämme maailmaa, mutta vika on päämme sisällä.

Mielen mahti on mahtava, hyvässä ja pahassa. Mieli tuottaa ilomme ja inhomme, antaa voimia ja vie ne, heittelee ja huvittaa, auttaa ja ahdistaa. Oma pää antaa meille ohjeita, mitä tehdä ja mitä ei. Se päättää, miltä meistä tuntuu, mitä pelkäämme ja ketä rakastamme.

Mielessä on jotakin pielessä. Kuvitelmat hallitsevat ja kutistavat meitä, tekevät elämästämme pientä ja puuduttavaa. Mutta on niillä vakavampikin seuraus.

Meistä ihmisistä on tullut uhka itsellemme. On käynnissä jonkinlainen katastrofien kilpajuoksu, koska tapamme elää tuottaa enemmän ongelmia kuin ehdimme ratkaista.

Tämä virhe on korjattava ennen kuin on myöhäistä. Kello tikittää uhkaavasti, ja toimeen tarttumisen sijasta tuhlaamme aikaa kiistelemällä siitä, kenen kuvitelmat ovat eniten oikeassa tai vähiten väärässä.

Ihmisenä olemisen tärkein tehtävä on vapauttaa aivot ja mieli tajunnan virran tyranniasta näkemään maailma sellaisena kuin se oikeasti on. Tämä kirja kertoo, miten sen voi tehdä, mutta ensin on hyvä ymmärtää, miksi meille kävi näin.

Outo lause yhdisti

Mielen tuolle puolen on maaginen matka todellisuuteen, josta emme tiedä mitään. Oppainamme ovat kaksi viisasta miestä, joita yhdisti palava halu ratkaista olemassaolon syvä mysteeri. Jiddu Krishnamurti ja David Bohm keskustelivat vuosina 1961-1986 ihmisenä olemisen keskeisistä kysymyksistä tavalla, joka hakee vertaistaan. He päätyivät todella ällistyttävään tulokseen.

Nämä dialogit ovat koskettaneet syvästi tuhansia ihmisiä. Monta vuotta toivoin ja odotin, että joku kirjoittaisi kirjan niistä. Kun kukaan ei ole sellaista tehnyt, päätin tehdä tämän itse, koska minusta on äärettömän tärkeätä ottaa todesta tässä esitetty vaihtoehto ja pikaisesti hylätä itsekeskeinen ja barbaarinen elämäntapamme.

David Bohm oli amerikkalainen huipputason tiedemies, teoreettisen fysiikan professori Lontoon yliopistosta, joka työskenteli Einsteinin kanssa ja jota Dalai-lama kutsuu tieteelliseksi gurukseen. Bohmin kiinnostus fyysikkona kohdistui universumin kokonaisuuden ymmärtämiseen, joka hänen mukaansa on mahdotonta, ellei ymmärrä tajuntaa ja mieltä.

Jiddu Krishnamurti on Intiassa syntynyt näkijä ja puhuja, joka löydettiin 11-vuotiaana ja jonka ennustettiin tuovan ihmiskunnalle vapauttavan viestin henkisiltä mestareilta. Sen piti mullistaa ihmisen ajattelu.

Sittemmin hän päättäväisesti kieltäytyi pelastajan roolista vedoten siihen, että totuus on elävää, eikä kukaan sitä voi toiselle opettaa. Silti hän käytti koko elämänsä yrittäen "vapauttaa ihmisiä henkisistä häkeistä".

Yksi Krishnamurtin outo lause johti miesten kohtaamiseen: "Tarkkailija on tarkkailtava."

Bohmille sanoissa huipentuu johtopäätös uuden fysiikan kumouksellisista havainnoista. Krishnamurti kuvaa lauseella omaa oivallustaan, joka muutti hänen näkemyksensä maailmasta ja ihmisistä. Hän näki yhtä kirkkaasti kuin me näemme sormemme, että jakautumat maailmassa ovat oman mielemme heijasteita. Ne johtuvat päähämme iskostuneista vääristä ohjelmista, ja ne pitää muuttaa. Ja pian!

Krishnamurtille maailman kaaos on mielemme tuotosta. On turha haaveilla paremmasta maailmasta, jos emme saa sotkua päässämme järjestykseen.

Miehet kohtasivat toukokuussa 1961 Lontoossa ja keskustelivat säännöllisesti 25 vuoden ajan Sveitsissä, Englannissa ja Amerikassa. Monet näistä dialogeista nauhoitettiin ja melkein kaikki on julkaistu kirjoina tai äänitallenteina.

Kumpikin halusi omassa työssään ymmärtää perusasiat, Bohm tieteen kentässä ja Krishnamurti henkisellä alueella. Heidän kohtaamisissaan kaksi oman aikamme huippuaivoa sukeltaa syvälle ihmismielen saloihin.

Pikainen tarve ihmisaivojen mutaatioon oli yksi Krishnamurtin keskeisistä oivalluksista, ja dialogeissa Bohmin kanssa hän pääsi kirkkaasti ilmaisemaan huikean näkemyksensä herkkiä vivahteita.

Tämä ainutlaatuinen asetelma tuotti ajatuksia, jotka eivät haasta vain peruskäsityksiämme siitä, keitä olemme ja miksi elämme, vaan osoittavat meille myös sen, mitä meidän pitää tehdä itsemme löytääksemme ja mitä ei.

Mielen mysteerin ratkaisemisessa ajatus on avuton

Dialogit kiteyttävät mahdollisen vastauksen ihmisen perusongelmiin. Ei ole aina helppo pysyä mukana menossa, mutta tarjolla on nostattava näkymä todellisen tuolle puolen.

Nokkelan järkeilyn ja sukkelan sanailun sijaan meidät viedään alueelle, jossa sanat menettävät merkityksensä. Niitä käytetään vain viittaamaan sanoilla saavuttamattomaan vapauden valtapiiriin.

Totutut ajatusmallit haastetaan ottamalla tutkiva ote ja esittämällä kysymys: entä jos? Meitä ei pyydetä kuuntelemaan tai lukemaan sanoja, vaan kysymään itseltämme. Vain henkisesti laiska odottaa saavansa valmiin vastauksen elämän suuriin kysymyksiin. Olemassaolon mysteeri ei paljastu ohjekirjoista.

Dialogien tarkoituksena ei ole vain jossitella tai jahdata totuutta, vaan hylätä kaikki kuvitelmat ja itsekkäät mielihalut ja kohdata elämän tosiasiat sellaisina kuin ne oikeasti ovat. Se on maaginen matka mielelle tuntemattomaan todellisuuteen.

Dialogeissa käsitellään vain isoja aiheita: elämää, totuutta, todellisuutta, ajattelun rajoja, aivoja ja mieltä, meditaatiota, oivalluskykyä, suoraa näkemistä, rakkautta ja pyhyyttä. Nyt ei mumista vanhoja mantroja, vaan sukelletaan niin syvälle kuin ihmisen on mahdollista mennä.

Miehet osoittavat, että meillä on kaksi tapaa katsoa maailmaa. Toinen on se tapa, mihin olemme tottuneet. Se on tietojemme ja kokemustemme värittämä näkemys. Toisessa maailma nähdään ilman mielen suodattimia.

Liian usein valitsemme tutun tavan siitä huolimatta, että sen mukana tulee meille monenmoista murhetta - itse asiassa kaikki murheet.

Milloin tahansa voisimme jättää kuvitelmien maailman ja kokea elämän lumon luissa ja ytimissä, mutta emme joko uskalla, kykene tai halua niin tehdä.

Noissa keskusteluissa tutkittiin monia uskonnoista ja tieteestä tuttuja teemoja, mutta keskustelijat eivät tyydy vatkaamaan vanhoja viisauksia, vaan loihtivat päivitetyn kartan todellisuudesta, joka ei perustu aikaan ja ajatteluun, vaan suoraan näkemiseen. Siihen halpaan he eivät kuitenkaan mene, että kuvailisivat sellaista, mitä ei voi eikä pidä kuvailla.

Suoran näkemisen ehtona on luopua instrumentista, joka tekee omia tulkintojaan todellisuudesta. Mielen mysteerin ratkaisemisessa ajatus on avuton. Se ei auta, vaan päinvastoin estää meitä näkemästä kaikkeutta yhtenä.

Mieletön mallimme maailmasta

Se mitä elämäksi kutsumme, on matkaamista ajassa ja tilassa. Me synnymme, kuolemme, ja elämää on se jokin siinä välissä. Sitä hallitsee ajattelu, jonka mukaan kaikessa on kyse henkilökohtaisesta hankkeesta: minun elämästäni.

Tiedämme toki, että elämää on oman mielemme ulottumattomissa, mutta kiihkein kiinnostuksemme kohdistuu siihen osaan kaikkeutta, jonka kanssa päivät pitkät painimme.

Olemme ennen kaikkea inhimillisiä olentoja. Liitelemme ja lamaannumme, muistelemme mukavia muistoja ja yritämme eroon ikävistä. Pyrimme, toivomme ja kaipaamme. Elämän täyttävät touhu ja tuntemukset. Nauramme ja itkemme, nautimme, kadumme, pelkäämme ja turhaudumme. Saamme ja annamme rakkautta, loukkaamme ja meitä loukataan.

Eikä meitä pidä tästä moittia. Tiedämme toki, että mielemme mallinnus maailmasta ei kaikilta osin kestä kriittistä tarkastelua. Emme me aina mahda mitään sille, että synnytämme paljon sellaista, mitä emme me eikä kukaan muukaan tahdo. Mielen musta aukko kiskoo meitä pois valosta ja ilosta pimeyteen.

Tiedämme mielestä paljon, mutta kovin viisaita emme silti ole. Tieto ei ole pystynyt poistamaan tyhmyyttä ja tietämättömyyttä maailmasta. Maailman menoa katsellessa emme näe paratiisia, vaan liian paljon ihan mieletöntä menoa.

Vakavat ihmiset ovat syystäkin huolissaan. He kysyvät: saisiko tämän päättömän sekoilun päättymään ennen kuin on myöhäistä?

Entäpä jos on ihan yksinkertainen tapa - ei helppo, vaan yksinkertainen.

Tämä kirja esittelee vaihtoehtoisen maailmamallin, joka perustuu mullistavaan näkemykseen ihmisistä ja maailmankaikkeudesta. Se lähtee siitä, että ihmismielessä pitää tapahtua mullistus, joka muuttaa suhteemme kaikkeen.

Oman mielemme piiri on vain pieni kaistale kaikkeutta. Ihan itse me olemme itsemme kutistaneet, ja ilman toisten apua voimme myös vapautua. Kaksi isoa kantoa tässä kaskessa kuitenkin on. Ensin on selvitettävä ajattelun todellinen rooli tässä näytelmässä. Tämä johtaa meidät kysymään sellaista, mitä olemme kaikin voimin vältelleet, emmekä millään haluaisi todeksi uskoa.

Minä on iso virhe

Rehelliselle tutkijalle paljastuu itsepetos, jota on tuhansia vuosia tungettu tajuntaamme ja joka ei sieltä niin vain lähde. Luulemme, että ajattelu on oiva keino löytää ratkaisuja, mutta ehkä se onkin ongelmien aiheuttaja, ei siis sankari, vaan koko tarinan konna.

Ajattelumme ei suostu olemaan vain todellisuuden tuppisuinen tulkitsija, vaan se ottaa oikeuden muokata maailmaa mieleisekseen, jättää siihen jälkiä. Tätä tehdessään se törmää monenlaisiin esteisiin eikä aina selviydy voittajana.

Toinen kanto on vielä tiukemmassa ja liittyy aikaan. Lähdemme siitä, että elämä tapahtuu ajassa. Miksi oletamme näin olevan? Siksi, että muistamme menneitä tapahtumia. Parempi perehtyminen osoittaa, että ajattelu on itse asiassa myös ajan tuote, sen syy ja seurausta siitä.

Mielen vapauttamiseksi pitää ymmärtää, mitä ajattelu ja aika yhdessä tekevät mielelle. Ne luovat mielikuvan ajassa elävästä minästä. Ajatteluaan tarkkailemalla voi aika helposti havaita, että tämä kuva syntyy mielessä, sen yhdessä osassa. Tämä minäksi kutsumamme kuvitteellinen olento torppaa meiltä pääsyn mielen toiselle puolen.

Maailman tila on ikävä todiste ihmisen taipumuksesta itsekeskeiseen ajatteluun ja toimimiseen. Emme näytä paljon oppineen virheistämme. Olemme kyllä tulleet taitaviksi löytämään syyn kaikkeen pahaan toisista tai olosuhteista, ja samalla kiistämään oman osuutemme asioiden tilasta.

Ihmismielen vapauttamisessa on haastetta kerrakseen. Emme ole vapaita, ja voi olla, että emme koskaan vapaudu. Monet eivät edes halua sitä. Jos hyvä haltija antaisi meille kolme toivomusta, harvat valitsisivat vapauden.

Vapaana eläminen ei tarkoita, että saa tehdä, mitä lystää. Se tarkoittaa, että näkee maailman juuri sellaisena kuin se on. Kun näin näkee, on vapaa tekemään hyvää.

Synnymme rakastamaan ja olemaan rakastettuja, kytkeytymään toisiin ihmisiin ja jakamaan maailman heidän kanssaan. Vauvalla on ihmisen mieli mutta ei minuuden tunnetta. Vauvat eivät ole itsekkäitä. He tarvitsevat toisia antamaan ruokaa ja hoivaa. "Kasvaessaan aikuisiksi" he alkavat kuvitella voivansa hallita elämää miten haluavat.

Tämä kirja tutkii, onko ihmisen mahdollista muuttua syvästi, nähdä kaikki tuorein silmin. En tarjoile pikaohjeita parempaan elämään, vaan vakavaa asiaa, jonka tarkoitus on luoda uudenlainen ihminen, sellainen joka kykenee katsomaan oman mielensä tuolle puolen.

Ajattelun tuolle puolen

Keväällä 1977 Krishnamurti tuli elämääni. Olin 24-vuotias, vastavalmistunut maisteri valmiina aloittamaan urani ja löytämään paikkani maailmassa.

Syvät kysymykset olivat kiehtoneet minua ja kuvittelin voivani vaikuttaa siihen, millaista elämäni on. Uskoin ajattelun mahtiin ja minulla oli vahvoja näyttöjä tahdon ja mielikuvien merkityksestä oman persoonallisuuden rakentamisessa. Rakastin kirjoittamista ja lukemista ja molempia tein paljon.

Kirjastosta löysin Krishnamurtin kirjan Ajattelun tuolle puolen. Otsikko oli minusta hassu: väittääkö joku ihan vakavissaan, että ajattelun tuolla puolen on jotakin?

Mitä enemmän kirjaa luin, sitä enemmän sen oudot ajatukset alkoivat vaikuttaa tapaan, jolla näin maailman ja mitä siitä ajattelin. Erityisesti yksi lause kirjan toisessa luvussa myllersi pitkään mielessäni.

Puhuessaan itsetuntemuksesta Krishnamurti toteaa, että tarvitsemme valtavasti viattomuutta ja nöyryyttä ymmärtääksemme itsemme. Sitten hän toteaa: "Itsevarma ihminen on kuollut olento".

Kesti pitkään ennen kuin ymmärsin, mitä ihmettä hän tällä tarkoitti. Niin monet aiemmin lukemani oppaat olivat saaneet minut kuvittelemaan, että itsevarmuus on täyttymyksellisen elämän oleellinen edellytys.

Selitys löytyi seuraavasta kappaleesta, mutta en silloin sitä tajunnut. Krishnamurti sanoi, että emme ole vapaita katsomaan ja oppimaan, koska mieltämme on muokannut se kulttuuri, jossa olemme sattuneet elämään ja jonka ahtaassa henkisessä piirissä pyörimme.

Aloin lukea hänen muita kirjojaan. Mitä enemmän luin, sitä suuremmiksi hämmennys ja ihastus kasvoivat. Sain tietää, että kirjailija oli yhä elossa. Menin Saanenin alppikylään Sveitsiin kuuntelemaan häntä. Mitään vastaavaa en ollut nähnyt, kokenut enkä kuvitellut olevan olemassa. En löytänyt sanoja kuvaamaan, mitä ajattelussani alkoi tapahtua. Aukeni maailma, jonka en ollut tiennyt olevan olemassa.

Luin lisää ja kuuntelin nauhoja hänen puheistaan. Leijailin! Yritin puhua uudesta vakaumuksestani ystävilleni, mutta huomasin, että en pystynyt mitenkään kertomaan, mistä oli kyse.

Ajatteluni muuttumisen ohella jotakin ällistyttävää tapahtui jopa näölleni ja kuulolleni. Tuntui kuin en olisi ennen nähnyt enkä kuullut. En enää pystynyt syömään lihaa enkä kalaa - Krishnamurti kutsuu niitä "kuolleiksi eläimiksi" - enkä enää halunnut juoda alkoholia, koska tunsin sen sammuttavan mieleni. Juovuin mieluummin elämästä kuin tuhlasin sitä. En halunnut hukata yhtään sekuntia elämisen intensiivisestä äärettömyydestä!

Kirjan Oivalluskyky herää viimeisestä kappaleesta tulin tietoiseksi David Bohmista. Tuossa keskustelussa tuli uusi merkitys älykkyydelle. Oikein ymmärrettynä se on avaintekijä elämän ymmärtämisessä.

Seuraava henkinen havahtuminen tuli, kun katsoin videolta seitsemän keskustelun sarjan, jossa Krishnamurti, Bohm ja amerikkalainen psykiatri David Shainberg puhuvat kodikkaassa olohuoneessa mielikuvista ja elämän pirstoutumisesta. Viimeisessä osassa puhutaan siitä, mikä elämässä on pyhää. Tämä tärähti tajuntaani väkevästi.

Krishnamurti on ällistyttävän energinen, Bohm terävä ja kärsivällinen. Shainberg on "tavallinen" ihminen, joka yrittää oppia ymmärtämään.

Muutamaa vuotta myöhemmin tajusin Bohmin painoarvon tiedemiehenä ja ajattelijana. Vuonna 1980 julkaistussa kirjassaan Wholeness and the Implicate Order Bohm esittää, että aisteilla näkemämme maailma on vain ilmentynyt osa näkymätöntä, ilmentymätöntä järjestystä, joka on koko maailmankaikkeuden perusta. Ymmärtääksemme maailmankaikkeuden meidän on aloitettava kokonaisuudesta eikä osista. Kirja avasi kiehtovan näkökulman universumiin.

Miesten kohtaamisista maagisin on viidentoista dialogin sarja, joka käytiin vuonna 1980 Amerikassa ja Englannissa. Keskustelujen kuunteleminen oli silloin ja on edelleen mykistävä ja puhdistava kokemus.

Vielä kerran herrat päätyivät keskustelemaan kesä-kuussa 1983 Brockwood Parkissa, Englannissa. Teemana oli ihmiskunnan tulevaisuus.

Keskustelussa ei ennusteta lajimme tulevaisuutta, vaan tehdään paremminkin yhteenveto Krishnamurtin näkemyksestä ihmisen ongelman ratkaisemiseksi. Pitkä tutkimusmatka saatetaan loppuun, mutta uusille alueille ei enää mennä.

Vapaa kuulee kaiken

Krishnamurti Foundationin arkistoissa on dokumentti noin 150 istunnosta, joissa sekä Krishnamurti että Bohm olivat läsnä. Monissa niistä Bohm oli vain yksi monista osallistujista, mutta 52 julkaistussa dialogissa hänen panostaan voi pitää merkittävänä.

Tässä kirjassa keskityn tapaamisiin, joissa Bohmilla oli aktiivinen rooli ja joissa tutkittiin uusia alueita. Kerron aikajärjestyksessä, mistä tapaamisissa puhuttiin ja mitä sanottiin. Käytän aina, kun mahdollista on, keskuste-luissa käytettyjä ilmauksia, vaikka suurin osa ei olekaan sanatarkkaa siteeraamista.

Ensimmäiset kuusi keskustelua ovat vuodelta 1965, seuraavat kaksitoista vuodelta 1975. Näissä teemat vaihtelivat, mutta vuonna 1976 pidetyssä seitsemän keskustelun sarjassa on selkeä yksi iso teema, ihmisen muuttuminen. Syvimmälle mennään 1980 käydyissä viidessätoista dialogissa.

Neljä istuntoa vuodelta 1982 käsittelevät mielen olemusta ja viimeiset kaksi vuodelta 1983 ihmiskunnan tulevaisuutta. Näiden lisäksi kirjassa on mukana kuvaus tapaamisesta buddhistioppineiden kanssa 1978 ja kolme yksittäistä keskustelua vuosilta 1972, 1981 ja 1982.

Kiteytin tärkeimmät teemat kymmeneen oivallukseen.

Kerron jokaisen dialogin aiheista lyhyesti, mutta vain johtopäätökset, en kuvaile kaikkia välivaiheita.

Paras tapa nauttia näistä keskusteluista ei ole lukea kuvauksia, vaan kuunnella niitä hiljaisuudessa. Puolet keskusteluista on kuvatallennettu, joten niitä voi myös katsoa. Oma tutkinta syvenee, kun näkee keskustelijoiden läpitunkevan, joskin samalla mukavalla tavalla leppoisan läsnäolon. Kuuntelemiseen keskittymistä voi helpottaa, jos keskustelua seuraa ryhmässä.

Krishnamurti korosti usein kuuntelemisen taitoa.
Monet asiat voivat estää todellisen kuuntelemisen.
Kun kuuntelee ajatuksen osallistumatta, mielessä tapahtuu jotakin taianomaista.

Joidenkin mielestä Krishnamurtin elämänkatsomus on kielteinen, syyttävä ja jopa syyllistävä. Heidän mielestään hänen sanansa masentavat ja niiden vaikutus on enemmän häiritsevä kuin helpottava. He katsovat, että Krishnamurtia on vaikea ymmärtää, ja ihmettelevät, miksi hän esittää kysymyksiä, mutta ei anna vastauksia.

Ymmärrän kritiikin, mutta olen eri mieltä. Minusta hänen näkemyksensä on kirkas ja sanomansa ydin yksinkertainen, myönteinen ja energisoiva.

Krishnamurti haluaa meidän vapautuvan ongelmistamme niin, että voimme ihmisinä elää sovussa ja rauhassa. Tämän voi tehdä päästämällä irti mentaalisesta moskasta, jota olemme mieliimme keränneet. Silloin olemme vapaita rakastamaan.

Ahdistavaksi asian voi tehdä se, että ei tämä ole helppoa. Saattaa myös tuntua, että vapautumisen ehtona meitä pyydetään luopumaan sellaisesta, mikä elämässä on mukavaa.

Aika ei meitä auta

On tärkeää alusta asti ymmärtää, että ongelmamme eivät suinkaan ole henkilökohtaisia. Me ihan kirjaimellisesti jaamme maailman ja sen ongelmat. Ellemme muutu, tuhoamme tämän kauniin planeetan. Oman onnen etsiminen on itsekäs toive. Vaikka siinä hetkittäin onnistuisikin, yhteiset ongelmat eivät silti ratkea.

Meidän on opittava elämään ja rakastamaan tavalla, joka ei ole itsekeskeistä ja eristävää. Se on mahdollista vain, jos tajunnassamme tapahtuu perusteellinen muutos ja ajattelu saadaan takaisin sille paikalle, jolle se kuuluu.

Haastava kohta Krishnamurtin sanomassa on se, että mielen mullistus ei tapahdu ajassa. Se joko tapahtuu nyt tai ei tapahdu ja sama vanha meno jatkuu. Joko olemme vapaita nyt tai emme ole. Näemme nyt tai emme näe.

On kaksi tapaa suhtautua tähän väitteeseen. Väärä tapa on etsiä yhtä konkreettista keinoa, joka tuottaisi muutoksen mielessä. Väärä se on siksi, että sellaista keinoa ei ole: etsiminen luo etsijän, joka estää tajunnan transformaation.

Ajan ymmärtäminen on avain, joka auttaa päättämään etsimisen. Kun näin tapahtuu, mieli ei enää liiku ajassa. Se on Krishnamurtin sanoin se mikä on. Ajattelu päättyy, mutta maailma toki jatkaa kulkuaan.

Tämä kirja onkin matka maailmaan, jonne egolla ei ole asiaa. Oppainamme on kaksi viisasta, mutta joka ikinen askel on otettava itse. Totuus ei ole sanoissa; se toteutuu silloin, kun näkee jotakin todella todellista.

Nähdäkseen sen on oltava vapaa. Kaikesta.

Olen kiitollinen ihmisille, jotka ovat tallanneet polun tänne asti äänittämällä, kirjoittamalla ja editoimalla näitä dialogeja. Minulla on ollut ilo henkilökohtaisesti tavata sekä Krishnamurti että Bohm ja tuntea heidän elinvoimansa erityisyys. Tällä kirjalla haluan tehdä kunniaa heille molemmille.

Kaikki nämä vuodet olen ihmetellyt, miksi emme edelleenkään ole pystyneet hylkäämään vanhoja, typerryttäviä uskomuksia ja itseen keskittyviä ajatuskaavoja, vaikka niiden aiheuttamat vahingot ovat silmiemme edessä.

On monia mahdollisia vastauksia, mutta kysymys on ja pysyy auki. Meidän täytyy nähdä, ja jonakin päivänä ehkä näemmekin,sumean, apean ja uneliaan ajattelumme tuolle puolen ja vapaudumme täysin tajunnan tyranniasta.