8 Kohta alkaa tapahtua

Olemme: toistemme armoilla. Joku käyttää valtaa meihin ja me muihin, tietoisesti tai tiedostamattamme. Minulla on tunne. että jotakin isoa on tapahtumassa. Vallan linnakkeet ovat murtumassa, koska niiden muureja nakerretaan monesta suunnasta.

Monet kiltit, alistamalla nitistetyt ihmiset eivät näe muuta vaihtoehtoa kuin antaa toisten edelleen päättää puolestaan. Fiksut eivät tähän suostu, vaan vaativat saada käyttää omia aivojaan. He eivät kuitenkaan nouse avoimeen kapinaan, vaan joko käyttävät vain osaa kyvyistään tai liittoutuvat samanhenkisten kanssa synnyttäen sellaisia alakulttuureita, joissa pääsevät toteuttamaan intohimoja, ja jossa ihmisellä on tilaa olla ihminen toiselle.

On paljon yrittäjiä ja palkollisia, joiden motiivina ei ole raha, vaan halu saada aikaan jotakin sellaista, jonka he kokevat merkitykselliseksi. He haluavat toteuttaa unelmiaan ja elää todeksi ihanteitaan. He tekevät työtään valtavalla tunteen palolla ja se näkyy sekä tuloksissa että työotteessa. Nämä ihmiset muuttavat maailmaa.

Työpaikoilla on tolkuttoman paljon ahdistusta, turhautumista ja turhaa pomotusta ja pompotusta. Ihmisiä yritetään innostaa työntekoon keinoilla, jotka eivät toimi. Ne perustuvat vanhoihin ja virheellisiin käsityksiin ihmisluonnosta. Tarvitaan uudenlaista ymmärrystä ja toisenlaista otetta omaan ja yhdessä tekemiseen.

Nyt ei todellakaan ole aika jatkaa tyhjän jauhamista. On korkea aika alkaa toimia toisin. Nostetta ja hohtoa ei synny käskemällä, vaan näkemällä syvälle olemisen ytimeen ja toimimalla niin kuin oma sydän sanoo.

Tämä on iso uhka niille vanhan vallan kasvateille, jotka haluavat toisten vain hiljaa toteuttavan heidän tahtoaan. Kun ihmiset eivät enää tottele, vaan haluavat kuulla perusteluja ja käyttää omia aivojaan, vallan käyttö muuttuu dramaattisesti.

Kun tuloksia ei enää saa komentoääntä korottamalla, kulmahuoneen kuningas joutuu jalkautumaan ihmisten pariin ja kuuntelemaan heitä ensin ymmärtääkseen, mitä ihmiset ajattelevat. Jos hän on fiksu ja tehokas, hän antaa ihmisten itse päättää asioista, joista heillä on paras tieto. Jos hän on tyhmä, hän koventaa keinoja saadakseen ihmiset toimimaan hänen tavallaan.

Kun valta karkaa, johtajan on alettava toimia toisin. Vaikka valtaa ei voi ottaa, sen voi toki aina ansaita. Parhaiten sen ansaitsee liittoutumalla ihmisten kanssa.

Millainen lataus, sellainen tulos

Työeetoksen muutos nostaa tarkoituksen tekemisen keskiöön. Ei enää palvota pelkästään sitä mitä saadaan aikaan eli tuloksia, yhä useammin kysytään miksi ja miten työ on tehty. Tämä johtaa myös tehokäsitysten muuttumiseen. Ei riitä, että saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti poskettoman paljon, työstä ja tuloksena pitää tulla hyvä mieli.

Kun ryhmä ihmisiä haluaa saada jotain aikaiseksi, yleensä syntyy sitä, mitä on tarkoitus tehdä. Sivutuotteena saattaa kuitenkin syntyä myös sellaista vahinkoa tai pahaa mieltä, jota kukaan ei halunnut tuottaa, mutta syntyi kuitenkin.

Joskus saadaan aikaan sellaista, mistä ei osattu edes uneksia. Tuotetaan sellaista, mikä ylittää osapuolten odotukset ja saa heidät toteamaan: MAHtavaa!

Ryhmässä jyllää kaksi vastakkaista voimaa: toinen nostaa ja saa aikaan hyvää, toinen nujertaa, lamaannuttaa ja tuottaa sellaista, mitä kukaan ei halua syntyvän. Ja molemmat voimat jylläävät kaiken aikaa.

Monissa hankkeissa ihmiset pihtaavat ja käyttävät vain pientä siivua henkisestä voimastaan, koska ihmiset eivät koe tekemistä omakseen. Säästelemme itseämme, mutta usein myös kahlitsemme toisia. Samalla kutistamme itsemme ja toiset.

Olipa tehtävä mikä tahansa, sen tekemiseen liittyy aina toisia. Hyvin tekeminen edellyttää kykyä kytkeytyä toisiin ja jopa uskallusta heittäytyä toisten varaan toteuttamaan yhteistä tahtoa.

Lopputuloksen kannalta keskeinen voimatekijä on tekemisen lataus. Mitä vahvempi on ryhmän lataus, sitä parempia ovat saadut tulokset. Myönteinen lataus synnyttää hyviä tuloksia ja kielteinen huonoja.

Keskeiset tekijän latauksen syntymisessä ovat:

1. Tarkoitus, joka vastaa kysymyksiin mitä on tarkoitus tehdä ja miksi. Se voi olla lattea syy tai väkevä liikkeelle paneva voima. Siitä riippuu, miten mielekkääksi ihmiset kokevat tekemisen.

2. Ihmiset ja heidän välit toisiinsa. Mitä paremmin ihmiset tulevat toimeen ja kohtelevat toisiaan, sitä vahvempi lataus.

3. Systeemi sisältäen periaatteet, joilla toimitaan: arvot, työnjaon ja prosessit, säännöt ja mittarit.

Yhteinen tarkoitus luo perustan ihmisten välisille yhteyksille. Nimenomaan tarkoituksesta jokaisen jäsenen täytyy johtaa oma pelivaransa. Kun ihmiset arvostavat toisiaan, he haluavat kantaa oman kortensa yhteiseen kekoon.

Vahva lataus ja huikeita tuloksia syntyy, kun tarkoitus on kaikille kirkas, systeemi selvä ja ihmiset heittäytyvät yhteiseen tekemiseen. Kun lataus on heikko, ihmiset eivät syty, vaan turhautuneina sättivät toisiaan ja tuskastuneina tuhertavat toimiaan.

Jokainen ryhmän jäsen tuntee latauksen nahoissaan, mutta latauksen taso näkyy myös tuloksissa. Inspiroitunut ryhmä ihmisiä säteilee ympärilleen voimaa, jota jopa ryhmän kivettyneimmän kyynikon on vaikea väistellä ja vähätellä.

Tunnista tarve, poista puute

Latauksen kivijalka on tehtävän tarkoitus, siitä kaikki lähtee. Liian usein vain touhutaan miettimättä, mitä tavoitellaan ja mihin tyydytään. Käyttämällä hiukan enemmän aikaa ja päätä tarkoituksen pohtimiseen säästyisi paljolta turhalta touhotukselta.

Usein tyydytään tolkuttoman latteaan lataukseen vain siksi, että ennen tehtävään ryhtymistä tai sen aikana ei viitsitä yhtään pohtia, mitä puutetta ollaan poistamassa tai mitä todella tahdotaan saada aikaan. Vasta kun näihin on vastannut, voi ryhtyä pohtimaan keinoja.

Tarkoitus on siis vastaus kahteen kysymykseen. Varoituksen sana on paikallaan. Tarkoitus ei vastaa vain miksi jotakin tehdään, se antaa meille voiman tehdä jotakin. Tarkoitus ei ole samaa kuin syy. Se ei ole sanoja vaan syvä tunne ja vaikuttaa vasta kun sytyttää vastustamattoman hingun ryhtyä toimeen.

Tarkoituksen pohtiminen alkaa tarpeen sisäistämisellä: mitä maailmasta puuttuu, jos emme tähän ryhdy? Ketkä kaikki hyötyvät siitä, mitä teemme ja miksi se on heille tärkeä asia? Mitä he meiltä odottavat? Tiedämmekö sen vai oletammeko vain?

Seuraavaksi pohditaan tahtotilaa ja kysytään, mitä haluamme kuulla ihmisten sanovat hankkeestamme? Mikä siinä sytyttää meidät ja heidät, miksi tahdomme tehdä tämän? Lopuksi pitää vielä konkretisoida tavoitteet: mitä uutta ja upeaa hanke tuottaa maailmaan.

Tarkoituksen pohtiminen tarkoittaa mielen virittymistä tehtävän tekemiseen ja on tärkeä osa oikean latauksen löytämistä. Tarkoitus paljastuu tahtona ja tavoitteina.

Kenet haluamme huoneeseen?

Yhteisöt ovat kadottaneet elinvoimansa ja menettäneet yhteyden siihen, mitä tekevät. Näin väittää Peter Block kirjassaan "Community – the Structure of Belonging". Tämä johtuu hänen mukaansa erityisesti siitä, että järjestelmät keskittyvät liikaa itseensä ja omien tavoitteidensa toteuttamiseen. Ne ovat itsekkäitä ja ylimielisiä, kyvyttömiä kuuntelemaan ja siksi kelvottomia reagoimaan oikein.

Terve yhteisö syntyy ihmisten halusta kuulua johonkin, olla osa jotakin sellaista, jonka kokee tärkeäksi. Ehtona yhteisötunteen syntymiseen on yksilön halu samaistua ryhmän muihin jäseniin, tunne siitä, että hän on samanmielisten seurassa. Tämän vastakohta on tunne, että emme kuulu tähän joukkoon.

Yhteisön rakentaminen alkaa siitä, keitä tahdomme mukaan - Blockin sanoin "kenet haluamme huoneeseen", ja millaista muutosta haluamme tuottaa.

Vastaus näihin kysymyksiin paljastaa, millaista yhteisöä olemme luomassa: avointa vai suljettua, tasa-arvoista ja kaikkia kunnioittavaa vai ylhäältä johdettua ja alistavaa.

Aitoa yhteisöä ei synny, jos ihmiset vain valjastetaan toteuttamaan jossakin muualla tehtyjä suunnitelmia. Jos halutaan elävä yhteisö, ihmisten on saatava vaikuttaa asioihin - ei vain siihen, miten asiat tehdään, vaan myös siihen, mitkä ovat tärkeitä asioita.

Kun vastaa kysymykseen, keitä halutaan mukaan tai kuuluu yhteisöön, huomaa, että yhteisön rajaaminen ei olekaan ihan helppo juttu. Rajaa vetäessään useimmat yhteisöt tekevätkin suuren virheen sulkemalla pois ihmisiä, joita niiden tulisi ehdottomasti kuulla ja kuunnella. Usein tähän joukkoon kuuluu myös yhteisön jäseniä. Liian tiukka rajaaminen käynnistää kierteen, joka johtaa kurjistumiseen ja elinvoiman ehtymiseen.

Tiukan rajan vetäminen johtuu usein siitä, että ryhmä nähdään mekaanisena eikä orgaanisena elimenä. Tämä johtaa siihen, että ryhmästä tulee itseriittoinen ja umpimielinen yhteisö ja se alkaa eristäytyä ympäristöstään.

Block korostaa, että vahva yhteisö syntyy kahdesta asiasta: jäsenten yhteydestä toisiinsa ja ryhmän yhteydestä omaan ympäristöönsä. Ryhmän sisäinen henki on äärettömän tärkeä monessa suhteessa, mutta suhde ympäristöön on se, mistä yhteisön pitää johtaa tarkoituksensa ja siitä se saa oleellisen osan elinvoimastaan. Jos tämä yhteys on heikko, tarkoitus on vaisu ja yhteisöstä tulee joko sisäänlämpiävä tai tylsä ja hengetön.

Jim Collins korostaa kirjassaan "Hyvästä paras", että huipputuloksia ei synny sillä, että saadaan kasaan ryhmä ihmisiä, vaan että saadaan ryhmään oikeat ihmiset. Vanha iskulause "Ihmiset ovat yrityksen tärkein resurssi" on väärä. Ihmiset eivät ole tärkein resurssi, oikeat ihmiset ovat. Nero ja tuhat apuria –malli ei toimi, koska nerot eivät tarvitse vahvaa johtotiimiä vaan hyvän rivisotilaiden armeijan."

Tarkoitus on voima eikä sana

Kuudesta syystä yhteisöt ryhtyvät yleensä pohtimaan omaa tarkoitustaan ja olemassaoloaan, kirjoittaa Nikos Mourkogiannis kirjassaan "Purpose".

1. Yhteisöltä puuttuu puhti, ihmiset valittavat kaikesta eikä johto saa heitä syttymään mistään.
2. Toiminnalle tarvitaan uusi suunta tai halutaan palata juurille.
3. Strategian toteuttaminen tökkii tai siihen halutaan panostaa.
4. Maine on kärsinyt kolhun ja joudutaan rakentamaan uudelta pohjalta.
5. Avautuu uusi mahdollisuus, esimerkiksi johto vaihtuu tai kilpailija lopettaa.

• Rakenteellinen muutos, fuusio, pilkkominen tai uudelleen organisointi.

Mourkogiannis toteaa, että tarkoituksen pohtimisen käynnistää usein joko jonkinasteinen kriisi tai muutostarve, mutta tarkoituksen voi käynnistää myös positiivinen halu nostaa toiminta uudelle tasolle. Joitakin yhteisöjä inspiroi uuden löytäminen, toisia erinomaisuus, muutamia auttaminen tai sankaruus.

Tarkoitus perustuu hänen mukaansa aina tietoisesti tehdyille moraalisille valinnoille ja antaa virtaa yrityksen toiminnassa mukana oleville, sytyttää heidät.

"Tarkoitus on yhteisön moraalinen DNA, se mihin uskoo niin, ettei sitä tarvitse edes ajatella", hän muotoilee.

Yhteisöjen tarkoituksesta puhuttaessa käytetään mielellään komeilta kuulostavia termejä missio ja visio. Minkähän suomalaisyhtiön missiona mahtaa olla "luoda makuelämyksiä"? Entä "tyydyttää kilpailijoita paremmin ihmisten tiedon ja koulutuksen sekä helpomman ja onnellisemman elämän tarve"?

Hiukan huvittava on missio "tulla tärkeiksi asiakkaillemme". Nytkö ei ole? Lipsahdus lienee, kun viestintäyritys julistaa netissä missiokseen "luoda asiakkaille menetystä" ja arvelee vielä onnistuneensa tässä.

Määriteltyjä missioita ja visioita on paljon kritisoitu latteudesta ja uhoilusta. Kaikki hinkuvat alansa ykkösiksi ja maailman mahdeiksi. Johdon korskeat unelmat ovat kaukana henkilöstön ja asiakkaiden arjesta, ja tuntuu, että niiden ei ole tarkoituskaan kohdata.

Osa kritiikistä johtuu siitä, että missio ja visio ajatellaan vain lauseina tai sanoina, eikä niitä koeta moraalisen mielentilan tai tarkkaan harkitun tahtotilan kiteytyksenä. Kaikki ylevät sanat kuten rakkaus, totuus ja kauneus voivat tuntua korneilta, mutta ne viittaavat johonkin sellaiseen suureen, johon ihmiset haluavat uskoa ja jonka he kokevat tavoittelemisen arvoiseksi.

Tehtävälle määriteltyä missiota enemmän tarkoituksen kokeminen riippuu siitä, kenen tahtoa ihmiset haluavat olla ja kokevat olevansa toteuttamassa: omakohtaista ja syvästi sisäistettyä vai jotakin, mitä joku muu on heidän päähänsä tunkenut.

Pomokratia on yksiäänistä mielivaltaa

Latauksen syntymistä auttaa, mitä useampi ryhmän jäsen omatoimisesti pohtii ja sisäistää tekemisen tarkoituksen. Toiselta saatu tarkoitus johtaa tottelemiseen ja kuuliaiseen käytökseen. Sellainen tuo vain keskinkertaisia tuloksia.

Vanhaan johtamiseen ajatus omatoimisuudesta ei oikein istu. Se ei perustu tasavertaisuuden ajatukseen, vaan ylikorostaa organisaation "yläpäätä" ja vähättelee "alapäätä". Ylhäällä muka tiedetään paremmin, mitä ja miten alhaalla tulee tehdä ja ajatella.

Tällainen ei ole demokratiaa vaan pomokratiaa, jossa ihmisiä käsketään ja kytätään, mutta ei kuunnella eikä kunnioiteta. Pomot päättävät kaikesta. Päätökset valmistellaan pienessä piirissä, eikä niitä usein edes perustella ihmisille, viestitään vain. Toteutus kyllä ohjeistetaan tarkasti ja sitä valvotaan tiukasti.

Organisaation kolmesta osapuolesta - omistaja, henkilöstö ja asiakkaat - yksi on nostettu ylitse muiden. Ikävä kyllä ei sitä, joita varten organisaatio ihan oikeasti on olemassa: asiakkaat. Heitä henkilöstö palvelee, jotta omistaja saisi enemmän sitä, mitä haluaa.

Johtamisen käytännöt ovat latistavia valtion virastoissa, kansainvälisissä pörssiyhtiöissä ja pienissä putiikeissa.Liian monia johdetaan tyylillä, jonka seurauksena ei synny aitoa innostusta, vaan huonoa palvelua ja ankeaa ja ahdistavaa työarkea. Kun asiakkaat alistetaan vain keinoksi omien tavoitteiden toteuttamiseen, syntyy luonnoton jännite, joka ei tuota hyvää työtä, ei tuloksia eikä ihmisten ole hyvä olla.

Hyvä tuottaa hyvää

Valitessaan puolensa johto valitsee tyylinsä johtaa tilanteissa, joissa edut näyttävät olevan ristiriidassa ja ladut niin sanotusti menevät ristiin. Jos johtaja katsoo olevansa tai joutuu olemaan ensisijaisesti omistajien asialla, hän päättää toisin kuin silloin, kun hän haluaa etsiä tasapainoa kaikkien kolmen osapuolen intressien välillä.

Ei ole ollenkaan huono asia, että korostetaan tuloksentekoa ja että haetaan tehoja ja leikataan kustannuksia, koska jostakin raha toiminnan pyörittämiseksi on aina saatava. Jos kuitenkin taloudesta tulee ainoa arvo ja itseisarvo, jotakin on pahasti pielessä.

Omistajan on yhtä oikeutettua haluta sijoituksilleen kunnon korvaus kuin työntekijän on vaatia työstään palkkaa, mutta on tyhmää yrittää tehdä tulosta keinoilla, jotka vain heikentävät tuloksentekokykyä ja vaarantavat yrityksen tulevaisuuden. Näin käy, jos unohdetaan, kuka tuloksen tekee ja kenen avustuksella.

Oleellista on, miten huolehditaan toiminnan kahdesta muusta keskeisestä osa-alueesta: henkilöstöstä ja asiakkaista. Tulokset eivät saa tarkoittaa vain tekemisen taloudellisia seurauksia, vaan niiden pitää sisältää henkinen ulottuvuus: miltä lopputulos tuntuu ja mitä se merkitsee ihmisille. Tämän arvioivat ihmiset, jotka työn tekevät tai joille se tehdään. Tulokset ovat hyviä vasta sitten, kun ihmisistä myös tuntuu hyvältä.

Tämä on todistettu. Kirjassaan "Leading with Purpose" Richard R Ellsworth kertoo tutkimuksesta, jossa kohteena oli 23 yritystä, joissa tarkoitus oli selvästi kirkastettu ja kerrottu. Yritykset valittiin 202 amerikkalaisesta yrityksestä. Parhaiten menestyivät myös talouden mittareilla yritykset, jotka keskittyivät hyvän asiakaspalvelun tuottamiseen. Niiden tuotto oli 10 vuoden aikana kasvanut 36 prosenttia enemmän kuin saman alan keskikehitys oli.

Hiukan yllättäen tutkimus osoitti ja varoitti, että liika tasapainottelu eturyhmien välillä voi johtaa siihen, että kenenkään edut eivät tule erityisen hyvin huomioiduksi. Kun yrittää olla kaikille mieliksi, kaikki jäävät tyytymättömiä.

Kun yritys johtaa tarkoituksensa itsensä ulkopuolelta, asiakkaistaan, tulos muuttuu tavoitteesta keinoksi. Käynnistetään hyvän kierre, jossa onnistuminen johtaa isompaan onnistumiseen. Kitumiskierre käynnistyy, jos tuloksen takia leikataan siitä, mikä on asiakkaille tärkeätä. Tämä kierre päättyy huonosti. Ensin lähtevät asiakkaat, sitten kutistuu tulos ja lopulta loppuu koko riemu.

Lataus leviää – ja latteus myös

Mihin asioihin sitten pitäisi kiinnittää huomio ja mitä pitää toiminnassa muuttaa, jos latausta haluaa lisätä?

Vastaus on yksinkertainen: pitää kysyä ihmisiltä. Pitää selvittää, mitä ihmiset todella kokevat, pitävät arvossa, miten näkevät itsensä ja ryhmän tilanteen, mitä tahtovat, mihin uskovat ja mitä toivovat, mikä heitä estää ja kahlitsee ja mihin he ovat valmiita?

Kysymiseen on kaksi hyvää syytä: vain ihmiset tietävät vastauksen ja kysyminen on nopein keino saada heidät sitoutumaan tekemiseen. On vain yksi mutta: latausta pitää etsiä ja houkutella esiin, koska joskus se piileskelee syvällä ihmisten mielissä ja ihmisten välissä eikä tottele komentoa.

Ihmiset saavat voimaa tehtävän tarkoituksesta ja toisistaan, mutta ratkaiseva merkitys on sillä, miten valmiita ihmiset ovat käyttämään kykyjään yhteiseksi hyväksi. Ei riitä, että tarkoitus on määritetty, ei sekään, että ihmiset tulevat toimeen keskenään. Ryhmän jäsenten on ymmärrettävä, mitä ollaan tekemässä ja miksi.

Vahvaa yksilölatausta kuvattaessa käytetään ilmaisuja olla liekeissä, hurmiossa tai tohkeissaan, uppoutua tekemiseen. Toisessa ääripäässä on tuskastunut ja väkinäinen tekeminen tai välinpitämätön asenne. Lataus voi myös olla lattea, kielteinen tai avoimen aggressiivinen.

Voimakas ja joskus nopea vaihtelu hetken ja tilanteen mukaan kuuluu latauksen luonteeseen. Kyse ei ole staattisesta ilmiöstä. Ennen kaikkea: lataus on kollektiivinen voimakenttä, joka vaikuttaa yksilöön ja johon yksilö vaikuttaa.

Ryhmälatausta voi kuvata sanoilla voimaannuttava, innostava, nostattava, vahva, väkevä, välittävä, lämmin, riehakas, sulautunut, hurmoshenki. Lataus voi toki olla myös aneeminen, turhauttava, jännitteinen tai latentti.

Jokainen esiintyvä ihminen tietää latauksen merkityksen. Eikä tarvitse olla lavalla esiintyäkseen. Kauan sitten esiintymistaidon kurssilla tarttui mieleeni kouluttajan lause, että jokainen esiintyy aina, kun joku katsoo.

Luentoja pitäessä on oppinut, että omaan lataukseen vaikuttaa valmistautumisen lisäksi enemmän kuin yleisesti ymmärretään se, miten intensiivisesti ihmiset kuuntelevat. Vastaanottavaiselle väelle on ilo puhua ja kiitokseksi he saavat paremman puheen.

Vastuuta ei kuitenkaan ole viisasta siirtää toisille. Kun tekemisen tarkoitus on itselle selvä, voimaa sen toteuttamiseksi löytyy. Silloin tietää, mitä pitää tehdä ja tekee sen. Kun tahtoa on tarpeeksi, keksii keinotkin.

Testaa tabut, huomaa hype

Sanotaan, että toimintakulttuurin tunnistaa parhaiten, kun yrittää muuttaa totuttua tapaa tehdä asioita. Silloin törmää pyhiin lehmiin, tabuihin ja monenlaiseen hypeen. Monille asioille on joskus ollut hyvä syy, mutta kukaan ei välttämättä enää muista sitä. Asiat tehdään kaavamaisesti eikä vaivata päätä tarkoitusta pohtimalla.

Sama pätee pelivaraan. Rajat huomaa parhaiten, kun kaikki ei suju niin kuin toivoo tai luulee. Oleellista on tajuta, törmääkö toisten asettamaan alarajaan vai itse asettamaansa ylärajaan. Aina ei suinkaan ole selvää, toimiiko vastoin ehdottomia sääntöjä vai uhmaako totuttuja tapoja.

Pelisääntöjen tarkoituksena on luoda yhteinen käsitys siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei, mutta helposti asetetaan ja omaksutaan sääntöjä, jotka estävät toimimasta fiksusti. Aletaan pelata pelejä, jotka eivät johda yhteistyön ja tulosten paranemiseen, vaan heikentymiseen.

Toimiessamme yhteisössä imemme ja omaksumme sen arvoja ja tapoja. Lopulta emme erota, mikä on omaa ja mikä lainattua. Oletukset vaikuttavat kahteen suuntaan: ne vaikuttavat sekä siihen, mitä näemme että siihen miten toimimme.

Kun oletukset ja todellisuus kohtaavat, joko opimme tai petämme itseämme. Monilla on hyvin kehittynyt paskapuheen paikantaja, mutta se toimii vain toiseen suuntaan. Erotamme valheet ja puolitotuudet toisten puheesta, mutta omalle sisäiselle höpötyksellemme olemme lähes immuuneja. Hyväksymme itsepetoksen, uskomme omaan puppuumme, koska tulkitsemme asiat "oma lehmä ojassa".

Silloin kun teot ja sanat ovat ristiriitaisia, reagoimme tekoihin. Se mitä meille tehdään on merkittävämpää kuin se mitä sanotaan. Vakuuttelut eivät vakuuta, jos tulokset puhuvat toista.

Yhteisöjen ilmaistut arvot ovat usein arvovalheita ja paljastavat syvän kuilun tekojen ja tarkoituksen välillä. Vain toinen on totta. Kun ihmisten välillä ei ole luottamusta, vilpittömimmissäkin teoissa nähdään taka-ajatuksia ja epäillään motiiveja.

Kaiken yhteistyön edellytys on ihmisten halu ymmärtää toisia. Ei riitä, että ymmärtää sanoja ja tekoja, pitää ainakin yrittää ymmärtää myös oletuksia, joiden mukaan ihminen olettaa maailman ja toisten toimivan.