7 Joka päivä pitää syödä

Tiedetään varsin tarkkaan, kuka Suomessa päivittäistavarat myy. A C Nielsen jäljittää joka vuosi, kenen kassia ihmiset ovat kotiinsa kantaneet.

Päivittäistavarakaupan myymälärekisteri löytää jokaisen laillisen myyjän. Vuoden 2005 lopussa myymälöitä oli täsmälleen 4109, joista 3532 myy koko päivittäistavaravalikoimaa ja 532 vain osaa, esimerkiksi kauppahallissa.

Tilastokeskus päätyy samoihin lukuihin. Se tietää, että Suomessa on 4200 päivittäistavaroita myyvää toimipaikkaa ja niissä oli töissä 43 120 henkilöä eli 40 prosenttia kaupan työllistämistä 109 250 henkilöstä.

Tämän lisäksi ruokaa myytiin 1640 kioskista ja 1643:stä erikoiskaupasta, jollaiseksi katsotaan liha-, kala-, luontaistuote- ja karkkikauppojen, konditorioiden ja jätskikioskien lisäksi hieman huvittavasti myös Alko, vaikka harvalle sen ketjun tuotteet kai ihan päivittäiskäytössä ovat.

Suomen päivittäistavara on keskittynyttä. Neljä suurinta ketjua S-market, K-supermarket, Prisma ja K-citymarket myyvät 51,8 prosenttia ruuasta ja tuhat pienintä alle kymmenyksen.

Sen jälkeen kun Spar siirtyi S:lle ja Tradeka kihlasi Wihurin, markkinakakun on voinut jakaa kolmeen osaan. S haukkaa reilun kolmanneksen, K toisen ja loppupalan mutustelevat Tradeka, Lidl, Stockmann ruokaosastoillaan ja yli tuhat pientä yrittäjää.

Merkittävin muutos ruokakaupassa on, että S-ryhmä on nostanut kymmenessä vuodessa osuutensa 21,9 prosentista 35,9:än eli 14 prosenttiyksikköä. Se on maailmanluokassa mittava saavutus. Eikä tilastoa tarvitse kahdesti katsoa tajutakseen, mistä osuudet ovat peräisin: T-kauppoina 1995 esiintyneistä kaupoista on enää jäljellä vain muutama ja K-kauppiaat ovat toinen merkittävä menettäjä.

Ketjujen ässä

S-market on paitsi ruokakaupan, myös Suomen suurin ketju 2,3 miljardin euron myynnillään ja 372 myymälällään.

Virallisen ketjukuvauksen mukaan S-market on "nykyaikainen ja monipuolinen ruokakauppa, josta on helppo tehdä sekä päivittäiset että viikoittaiset ostokset. S-marketin toiminnan kulmakivinä ovat edullinen hintataso, monipuolinen ja laadukas tuotevalikoima sekä ostamisen helppous. S-marketin hintataso perustuu jatkuvasti edulliseen hinnoitteluun. Asiakasomistajilleen S-market tarjoaa lisäksi ostosten keskittämisestä palkitsevan bonusedun."

S-marketit ovat sopivan kokoisia suomalaisen taajaman ja suuren lähiön ykköskaupaksi. Myymälöiden keskimyynti on reilut 6 miljoonaa euroa. Myymälät ovat siistejä, poikkeuksetta hyvin hoidettuja ja selkeästi tavaroitettuja ja tiukasti konseptoituja. Valikoimat ovat kattavat ja taitavasti rajatut. Hinnat eivät ole halvat, mutta koskaan ei tunne joutuvansa maksamaan sikahintaa.

Suomen suurin ruokakauppaketju on turvallinen ja varma valinta. Yhtään huonosti hoidettua myymälää ei ketjusta taida löytyä. S-market on sopivan kokoinen suomalaisen taajaman ykköskaupaksi.

Vuonna 1990 S-marketin markkinaosuus oli vain 10 prosenttia ja ketju jäi selvästi K-hallien jalkoihin. Käänne tapahtui 1991 ja neljä vuotta myöhemmin 1995 S-marketista tuli Suomen suurin ketju. Kasvu jatkui ja joka vuosi ketjuun on tullut kymmenkunta toimipistettä lisää.

Perheiden iso ystävä

S-marketin tasaisen kasvun takana on selkeä strategia, fiksu ja kirkas ketjukonsepti ja tinkimätön toteutus. Samat syyt pätevät Prismaan, joka nousee ruokamyyjien listalla hopeatilalle ohitettuaan 2006 K-supermarketin.

Perheystävällisenä hypermarkettina itsensä esittelevän Prisman verkosto kasvoi 90-luvulla 22:sta 38:aan ja oli vuonna 2005 jo 47, mutta ei pysähdy siihenkään. Uusia on tulossa ainakin kymmenkunta.

S-ryhmän komea lippulaiva pystyi koko 90-luvun näyttämään kaksinumeroisia myynnin kasvuja, mutta 2002 kasvu alkoi hyytyä ja 2003 ruokakaupassa markkinaosuus hiukan aleni. Lieneekö samana vuonna aloittaneella Lidlillä osuutta asiaan. Edes Elannolta saadut eurot eivät nostaneet kehityslukuja totuttuihin lukemiin.

Prisma on ruokakauppana silti vahva. Sen myynnistä kaksi kolmasosaa tulee AC Nielsenin tilaston mukaan päivittäistavaroista. Hintojaan Prisman ei tarvitse hävetä, joissakin hintavertailuissa se on ollut jopa halvin. Ja monipuolisuus vetää silloin, kun tarvitsee muutakin kuin syötävää.

Myymälät ovat siistejä ja toimivat tehokkaasti, mutta niiden tolkuttoman iso koko ja kaavamaisuus saattaa saada ostoskierroksen joskus tuntumaan tuskastuttavalta varsinkin silloin, kun ostoslista on lyhyt.

Monella alueella Prisma on ykköskauppa. Viidestäkymmenestä suurimmasta päivittäistavarakaupasta Prismoja on Kaupan maailma -lehden tilaston mukaan 28 ja K-citymarketteja vain 15.

Kauppamammutit asettuvat usein vierekkäin. Kaksintaistelutilanteessa Prisma pärjää mm. Kuopiossa, Kouvolassa, Jyväskylässä, Tampereella, Lahdessa ja Joensuussa, CM taas Turussa ja Espoossa.

Prismasta ei nykyisin julkaista myymäläkohtaisia myynnin kehityksiä. Suurimmat yksiköt löytyvät Kouvolasta, Kuopiosta, Tampereelta ja Jyväskylästä. Kaikki ne myyvät yli 60 miljoonalla eurolla. Kymmenen pienintä jäävät alle puoleen tästä.

Iso perheiden ystävä

Citymarket oli hypermarkettien ykkönen 27 vuotta, mutta 1999 valtikka vaihtui. Vuoden 1993 K-ryhmän ketju-uudistuksen jälkeen uusperustanta loppui viideksi vuodeksi, mutta ei Prismalta. Se avasi kahdeksan uutta myymälää ja takoi vuodesta toiseen kaksinumeroista kehitystä.

Myynnin tavoittelulle ei ollut hyväksi sekään, että 2001 osa Citymarket-kauppiaista erosi ketjusta tyytymättömänä ketju-uudistuksen kakkosvaiheen ehtoihin.

Vaikka markkinaosuus ruokakaupassa on kasvanut, ketju ei voi röyhistellä rintaa myynnin kehityksillä. Kun verkosto kasvaa viidesosalla, olettaisi myynnin eteen kunnolla kaksinumeroisia kasvulukuja.

Ensimmäinen Citymarket avattiin Lahden Paavolassa 1971. Heti oli selvää, että käsissä oli menestystuote. Innoitusta haettiin Ranskasta, erityisesti Carrefourin hypermarketeista, mutta ne siirtyivät Suomeen Timo Karakkeen ja Matti Kotolan taitavasti "suomentamina". K-versiossa ruokamyynnistä vastaa K-kauppias ja kaikesta muusta Keskon tytäryhtiö K-yhtiöt.

Asiakkaille tulokas kelpasi, mutta media ja K-kauppiaat murjottivat melkein samasta syystä. Automarkettien nähtiin tuovan epätervettä hintakilpailua ja kiihdyttävän pienten kauppojen kuolemaa. Tuohtumisen tilassa unohtui, että kaupan kohtalosta päättävät aina viime kädessä asiakkaat.

K-citymarketin liikeidea on hyvä, mutta puhti siitä on välillä puuttunut. Vuonna 2005 joka toisessa myymälässä myynti laski. Ketjun myynnistä päivittäistavarakaupan osuus on 72 prosenttia ja sen markkinaosuus putosi 10 prosentista 0,2 prosenttia, vaikka verkostoon tuli kaksi pistettä lisää.

Ketjussa näkyy kauppiaiden vaikutus selvästi. Turun Länsikeskuksen Citymarket on loistavan ruokakaupan ansiosta ketjun suurin. Vesa Laakso Oy on 54,8 miljoonan euron myynniltään Suomen toiseksi suurin päivittäistavarakauppa Helsingin Stockmannin jälkeen. Ruokaosaamisen tasoa todistaa se, että päivittäistavaran osuus koko talon myynnistä on peräti 83,5 prosenttia.

Talojen väliset kokoerot ovat valtavat. Pienimmät, alle 20 miljoonaa euroa myyvät CM:t löytyvät pienistä kaupungeista kuten Iisalmesta, Hyvinkäältä, Varkaudesta, Kajaanista ja Kuusamosta.

Monet kauppiaat pitävät edelleen Citymarketin saamista onnenpotkuna, "kultahammaspaikkana", mutta näin ei enää automaattisesti ole. Suurin osa kauppiaista tekee edelleen hyvää tulosta, mutta eivät kaikki. Myös vuosikaudet erinomaisesti kannattanut käyttötavarakauppa painui kilpailun puristuksessa tappiolliseksi.

Tavallista parempi

K-supermarketit ovat 12 vuodessa kasvaneet 53 myymälän ketjusta kolminkertaiseksi, mutta samalla keskikoko on laskenut. Ketjun kasvupyrähdys sattui vuosille 2000 – 2003 , kun myymälämäärä nousi 89:stä 146:een. Uusia tuli nimenomaan isojen "kahden koon" K-markettien liittyessä "kolmen koon ketjuun".

Verkoston kasvun lakatessa myös myynnin kasvu tyssäsi ja vuosina 2004 ja 2005 myyntiluvun edessä oli miinus-merkki.

K-supermarketin keskikoko on 8,8 miljoonaa euroa, pari miljoonaa euroa pienempi kuin se keskimyynti vuonna 1994 ketjun käynnistyessä. Suunta on toinen kuin ketjun pääkilpailijalla S-marketilla, jolla samassa ajassa keskikoko on kasvanut puolella (57 %).

K-supermarkettien kymmenestä suurimmasta yksiköstä kahdeksan toimii pääkaupunkiseudun lähiössä: Jättijako Vantaan Tammistossa (29,7 m€), Super-Vexinä tunnetuksi tullut Mankkaa Espoon Mankkaalla (26,8 m€), Yliveto Tikkurilassa (25 m€), Kontumarket Kontulassa (20,9 m€), Seilori Kivenlahdessa (20,46 m€), Munkki Munkkiniemessä (19,7 m€), Musta Pekka Käpylässä (19,4 m€) ja Hertta Puotilassa (17,1 m€). Suurimmat suur-Helsingin ulkopuolista toimijaa ovat Löytis Nokialla (18,4 m€) ja Raisio-center Kaarinassa (16,7 m€).

Pienimmät yksiköt jäävät viiteen miljoonaan euroon ja allekin, mutta pieniä ovat paikkakunnatkin, joilla nämä toimivat. Lähes aina pahin kilpailija on S-market, mutta sen lisäksi kauppa saa joka päivä taistella sekä halpojen että isojen vetovoimaa vastaan.

K-supermarketit ovat kauppiaansa näköisiä. Myymälöitä ei ole kloonattu samalla muotilla eikä kannatakaan, vaikka painetta ja perusteita siihen suuntaan varmasti on.

Ketjun iskulause on hyvä. Tavallista parempi ruokakauppa kuvaa iskevästi sitä, mitä aiotaan olla ja mistä K-kaupat on aina tunnettu: kauppoina, joissa lihatiski on kunnia-asia ja hedelmät ja vihannekset sydämen asia.

Parhaat kauppiaat onnistuvat tuottamaan asiakkaille elämyksen, mutta näin isossa yksikössä pitää saada myös myyjät mukaan talkoisiin. Jos kauppias ei tässä onnistu, hän tarjoaa vain kallista tavaraa ja tympeyttä.

Monissa K-supermarketeissa huokuu sitä samaa kauppiashenkeä, jolla K-kaupat nousivat ykköseksi. Hyvän tarjoaminen halpojen puristuksessa on kuitenkin todellinen taitolaji. Iskuja satelee niin monelta suunnalta, että hyväkin kauppias saattaa joutua huomaamaan suojauksensa pettävän.

Ketjun pelastus ja samalla sen uhka ja kirous on kauppiastaidon taso. Se ratkaisee, miten ketjun käy. Kauppiasvetoiset ruokaketjut ovat maailmalla käymässä vähiin ja alkavat Suomessakin näyttää uhanalaiselta lajilta. Suojelua on kuitenkin turha odottaa miltään suunnalta.

Kauppias hoitaa homman

Viides mahti ruokamarkkinoilla on lukumäärältään suurin kauppiasvetoinen ketju K-market, joka on monta vuotta kerännyt tasaisen vajaan kymmenen prosentin markkinaosuuden.

K-market on "kaupunkilähiöiden ja maaseutukeskusten hyvän valikoiman ruokakauppa". Keskimyynti on alle 3 miljoonaa euroa, mutta suurimmat esittelevät kolme kertaa tätä suurempia lukuja.

Ketjun myynti on sen 12 vuoden olemassaolon aikana useammin laskenut kuin noussut. Kauppakuolema koskettaa tätä kokoluokkaa, mutta K-lähikauppa-ketjun lopettaminen 2001 nosti K-markettien määrää melkein sadalla. Myynti nousi silti hillitysti.

K-market on parhaimmillaan silloin kun se on kauppiaansa näköinen. Hyvä kauppias tekee hyvän tilin, mutta huonoa asiakas ei armahda tilanteessa, jossa asiakkaalla on vaihtoehto – ja usein on.

K-marketista tehtiin aluksi liialla valikoimien ja palvelun karsimisella liian kuiva kauppa. Jos asiakas halutaan käymään kolme tai viisi kertaa viikossa, myymälän ihmisistä pitää huokua tekemisen ilo ja hyllyjenkin pitää hymyillä. Kauppiaan tärkein tehtävä on synnyttää tuo henki.

Kauppa käy, kun tässä onnistuu. Markku Hautala Porvoossa tai Mikko Karmakka Kauniaisissa ovat onnistuneet, mutta eivät pelkän konseptikäsikirjan ohjein. He ovat panneet peliin myös sielunsa.

Alamäki ja syöksykierre

Ässän kirin alkaessa 1990 sittemmin Spareiksi muuttuneet T-kaupat kirjasivat 23,8 prosentin markkinaosuuden. Siitä on tultu melkein syöksykierteellä alas.

Sparien myyntitaulukko on yksiselitteinen. Kutistuva ketju menetti kymmenessä vuodessa kolmanneksen myynnistään. Alamäki alkoi samana vuonna kuin S:n nousu ja päättyi sen syleilyyn 2005. Olisi kuvitellut, että kansainvälinen ketju löytää ajoissa vastalääkkeet ja lasku saadaan pysäytettyä. Ei löytänyt, eikä saatu.

T-kaupoista Stockmann Sestoineen pelastautui ja muutamat omissa kiinteistöissä toimivat Spar-kauppiaat, mutta 2 miljardia euroa valui hitaasti, mutta herkeämättä toisten laareihin. Vuoto oli pieni ja sitä toki yritettiin tukkia, mutta usko ja rahat loppuivat.

Pyyhkiessään Sparin nimen Suomen kauppakartalta Kari Neilimo yllätti monet. Kesko olisi ollut monella tavalla luontevampi ostaja ja sen ketjuvalikoimaan olisi saattanut sopia myös yksi kansainvälinen ketjubrändi. Tämä olisi kuitenkin tarkoittanut sitä, että K olisi pysynyt kauppakukkulan kuninkaana.

Sparin ostaminen ei ehkä ollut niin fiksu teko kuin näytti ja tuntui. Halpa keikka se ei missään nimessä ole ollut, mutta pääoman pulasta ei S ole pitkään aikaan kärsinyt. Osuuskuntana sen pitää joko investoida, tuhlata tai palauttaa jäsenille kaikki asiakkailta keräämänsä raha.

Viimeisenä toimintavuotenaan Spar keräsi 631 miljoonan myynnin. Se on paljon, mutta liian vähän. Jotkut yritysostoa uutisoineet toimittajat siirsivät S-ryhmän markkinaosuudeksi koko kerätyn markkinaosuuden, mutta ynnälasku johtaa harhaan. Markkinataloudessa asiakkaat valitsevat sen ostopaikan, joka sillä hetkellä sattuu oikealta tuntumaan. Näin toimivat kaikki lopetetun Sparin asiakkaat ja siksi vain osa Sparin rahoista tipahtaa ässän kassakoneisiin.

Yllättävän lähellä, erittäin elinvoimainen

Siwa on Tradekan kolmesta ketjusta suurin ja mainostaa itseään Suomen suurimpana lähikauppaketjuna. Sitä se onkin, jos mittarina käytetään myymälöiden määrää, joka on pyörinyt 450 molemmin puolin. Viiden miljoonan asukkaan maassa se on kunnioitusta herättävän korkea luku.

Siwan tarina alkaa Jyväskylästä 1981, kun tappiollisia E-lähimyymälöitä elvytettiin karsimalla valikoimia ja purkamalla palveluja. Haluttiin tarjota päivittäiset perustuotteet edulliseen hintaan. Tässä onnistuttiin erinomaisesti.

Valtakunnallisesti johdettu ketju Siwasta tuli seitsemän vuotta myöhemmin 1988, kun Ekan alueyksiköt lakkautettiin. Siwa on omalla tavallaan ketjutoiminnan edelläkävijä Suomessa, se starttasi monta vuotta ennen muita.

Valikoimia karsittiin järki päässä ja kohtuutta käyttäen, pelkäksi halpahalliksi ei haluttu. Lähipalvelut säilyivät, ja vaikka keskimyynti on vain 1,25 miljoonaa, palvelut on saatu pysymään ihmisten ulottuvilla.

Siwa harjoittaa suoraviivaista toimintaa, yhtään ei kruusailla. Perusjutut hoidetaan, mutta se riittää asiakkaallekin.

Oli aika, jolloin en ymmärtänyt Siwan syvintä olemusta. Nyt kun parituhatta lähikauppaa on lopetettu ja Siwa on sitkeästi ja elinvoimaisena jäljellä, olen valmis tunnustamaan tyhmyyteni.

Kaupunkilaisen ruokakauppa

Valintatalo oli väriläiskä Helsingin kauppatarjonnassa 70-luvulla. Helsingin Sanomien etusivulla houkuteltiin kuutena päivänä viikossa ihmiset ostoksille ja ostoaikaa oli iltakahdeksaan. Televisiossakin kerrottiin, että Valintatalon kassissa on talous vatupassissa.

Valintatalo otti käyttöön uuden kauppakäytännön. Se ei ollut perinteisesti palveleva, vaan cityihmisen cool korttelikauppa ennen kuin cityihmisen käsitettä oli olemassa. Valikoima oli suppea, mutta tarjouksia riitti joka päivälle.

Ketju levisi kuin entinen tauti Töölöön ja muihinkin kaupunginosiin. Pikkuhiljaa terä tylsyi ja Valintataloa alettiin yleisen iltaostoksen mukaan kutsua kaljakaupaksi.

Ekan ostettua Jorma Ihatsulta jo rapistuneen ketjun 1986 loppukin hohto ja erilaisuuden viehätys hävisivät yhdessä viikossa. Kun kovien kansallisten merkkituotteiden tilalle tuli E-liikkeen oman teollisuuden tuotteita kuten Winnerin purkkiruokia, moni kävi Valtsussa viimeisen kerran.

Siitä oli tullut kauppa kauppojen joukossa.

Nihkeä kehitys pakotti ketjun uudistumaan. Englantilaisilta suunnittelijoilta tilattiin isolla rahalla uusi ilme, joka kyllä huomattiin, mutta ei ehkä ihan niin kuin tarkoitus oli. Jotkut pitivät värisävyä "ryssänvihreänä".

Kauppa kävi hyvin kahtena vuonna (1996 – 1997), mutta syynä eivät olleet uudet värit, vaan velkojien vaatimus yhteistyöstä Elannon kanssa, Aarno Mäntysen sanoin "pakkokihlaus". Sen hedelmänä avattiin Elannon toiminta-alueelle 29 Valintataloa ja 58 Siwaa.

Kun kihlaus purkaantui 2003, myynti romahti melkein kolmanneksella. Myötäjäisinä Tradeka sai itselleen 10 Valintataloa ja 36 Siwaa, mutta osa Valintataloista päättyi HOK-Elannon käsissä S-marketeiksi ja Alepoiksi.

Tuorein vahvistus ketjuun tuli 2005, kun Wihurilta tulleet 28 Ruokavarastoa ja 11 Sestoa muutettiin Valintataloksi. Ne eivät kuitenkaan vielä oheisissa luvuissa näy.

Kookas, mutta ketterä

Tradekan kolmas ketju Euromarket vaikuttaa kovin vaisulta ja harmaalta. Myymälöitä on 10 vuotta ollut yhden tarkkuudella 20, mutta kertaheitolla tuli neljä lisää, kun kolme Etujättiä ja Mäntsälän Sesto muuttuivat Euromarketeiksi.

Myynti on junnannut paikallaan, mikä on merkinnyt vaatimattoman markkinaosuuden laskemista entisestään.

Euromarketin myynnin rakenne ja toimintatyyli on samanlainen kuin Prismalla ja Citymarketilla, mutta se ei ole edes pyrkinyt näiden haastajaksi, vaan jäänyt välisarjaan haluten olla "iso, mutta nopea". Suurimpien tavaratalojen listalta 2005 ensimmäinen Euromarket löytyy vasta sijalta 72. Porin ja Tampereen talot myyvät molemmat karvan päälle 30 miljoonaa euroa (30,22 m€ ja 30,05 m€). Sadan suuryksikön joukkoon mahtuvat myös Jyväskylän Palokan (27,1 m€), Lahden (26,1 m€) ja Turun (25,29 m€) yksiköt.

Halvat ja nopeat naapurit

S-ryhmän selkeän ketjurakenteen pikku kummajainen on kahden lähes samanlaisen alennusketjun ylläpitäminen. Sale ja Alepa onkin muutaman vuoden niputettu vuosikertomuksessa samalle riville. Maakunnissa toimiva Sale on ketjuista hiukan suurempi.

Sale ja Alepa ovat suppean valikoiman halpamyymälöitä, joille on oma vakiintunut paikkansa markkinoilla. Lidlin tulo samalle hintalohkolle ei ole kutistanut alan konkareita. Se, joka haluaa ostaa ruokansa halvalla, joutuu käymään sekä Lidlissä että Salessa/Alepassa. Toisen valikoimissa on pääosin omia tuotteita, toisella lähinnä tunnettuja merkkituotteita.

Sale on luonteva osa S-ryhmän kauppatarjoomaa ja se on hitaasti kasvanut ja pystynyt myös markkinaosuuttaan nostamaan.

Pajusen veljesten Ollin ja Jussin kauppiastaidon ja -vainun ansiosta Suomeen lanseerattu ja 1987 SOK:lle myyty Alepa jäi nimenä ja brändinä elämään. Pääkaupunkiseudulla toimiva ketju vahvistui 2004, kun Elannolta siirtyneistä Siwoista tehtiin Alepoja. Myynti pomppasi huikeat 57,5 prosenttia, kun verkostoon saatiin 27 kauppaa lisää.

Ihminen palvelee ihmistä

K-kauppojen ketju-uudistuksessa 1994 ei taidettu ihan tajuta, että määrällisesti suurin osa K-kaupoista on niin pieniä lähi- ja kyläkauppoja, että ne eivät yllä edes ketjuportaiden alimmalle askelmalle. Vilkaisu Keskon vuosikertomukseen olisi paljastanut, että nimikkeiden kyläkauppa tai pieni lähikauppa alla oli vielä yli 1300 kauppaa.

Lipsahdus oikaistiin kauppiaiden toiveiden mukaisesti perustamalla K-extra-ketju, joka oli vuonna 1996 K-ketjuista suurin. Siihen kuului 465 kauppaa ja myyntiä ne saivat kasaan 1,8 miljardia markkaa.

Ketju kutistui kauppiaiden ikääntyessä 30 – 40 myymälällä vuodessa. Ketjutuksen kakkosvaihe 2001 oli monelle K-extralle liian iso kynnys ylitettäväksi ja verkostosta katosi 80 kauppaa.

K-lähikauppojen lakkauttaminen 2003 nosti K-extrojen määrää 94:llä ja myyntikin nousi 50,8 prosenttia, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi. Ketjuehtojen tiukentaminen 2005 pudotti 346 K-extran määrän 211:en ja myynti rojahti 135 miljoonaa alemmaksi. Ketjun markkinaosuus laski samalla 1,2 prosenttiyksikköä, mikä johti koko K-kauppojen historian synkimpään markkinaosuuden menetykseen.

K-extra ilmoittaa olevansa kauppa, jolla on persoonallisuus. Se lupaa huomioida asiakkaan henkilökohtaisesti.

Herkkuja joka päivälle

Myytyään Sesto-ketjun Wihurille vuonna 1999 Stockmann luopui miljardin markan myynnistä ja 1,7 prosentin osuudesta ruokakaupassa. Sestot muodostivat 10 prosenttia Stockmannin myynnistä, mutta vain 2 prosenttia yhtiön tuloksesta. Muuta syytä myyntiin ei tarvittu.

Jäljelle jäivät tavaratalojen Herkku-nimiset elintarvikeosastot, joista yksi on ylitse kaikkien muiden: Aleksin Stockmannin Herkku on Suomen suurin ruuan myyjä (KM-lehden arvio myynnistä 64 m€) ja se myy yli 9 miljoonaa euroa enemmän kuin hopeatilalla oleva Turun Länsikeskuksen Citymarket.

Seitsemän Stockmannia myyvät ruokaa 160 miljoonalla eurolla.

Sadan suurimman ruokakaupan lista on aika yksitoikkoista luettavaa. Prismojen ja Citymarketien seasta löytyy vain kuuden ketjun yksiköitä: kahdeksan edellä jo luetellun K-supermarkettia, seitsemän S-markettia (Helsingin Sokos, Porvoo, Tuusula, Columbus Vuosaaressa, Korso, Plaza Salossa ja Tampereen Sokos), neljä Stockaa (Aleksi, Tapiola, Tampere ja Itäkeskus), neljä Euromarketia (Pori, Tampere, Jyväskylä ja Lahti) ja neljä Minimania (Kokkolan, Jyväskylän, Vaasan ja Nurmon). Ainoa ketjuun kuulumaton listalla on Veljekset Keskinen, jonka 163,2 miljoonan euron myynnistä ruuan osuus on 39 miljoonaa euroa.

Lidl taaplaa tyylillään

Lidlin tulo Suomeen kirjaimellisesti herätti suomalaisen ruokakaupan. Tapa ei ehkä ollut miellyttävä, mutta havahtuminen oli välttämätön.

Lidl on ensimmäinen todella kansainvälisen tason toimija Suomen ruokakaupassa. Se tuo kisaan uuden tavan toimia. Ehdoton ketjukuri, tiukka fokus, spartalainen toteutus, outo ja arveluttava, vähän pelottavakin tiedottamattomuus ovat yhdistelmä, joka jättää ihmisten mielikuvitukselle tilaa.

Lidl opetti kuluttajille uuden hintatason. Tämä pakotti kaikki kilpailijat tarkistamaan omia hintalappujaan, kun liian kallis alkoi jäädä hyllyyn. Oikeastaan koko oma kaupantekotapa piti tarkistaa. Miksi meille tullaan, mistä asiakas meille maksaa? Mihin meillä on varaa panostaa ja mistä pitää supistaa, kun kate kutistuu?

Lidl aloitti Suomessa elokuussa 2000 ja avasi ensimmäisen myymälän elokuussa 2002. Tappiota on tullut yli 58 miljoonaa euroa, mutta sadan myymälän verkoston rakentaminen ei ole ilmaista puuhaa.