32. Keltainen kumous

Liisa Jorosella on Unelma. Hän haluaa, että keltainen siivooja johtaa itse itseään; näkee mitä pitää tehdä ja tekee sen keneltäkään kysymättä. Hymyillen.

Jorosen unelma ei ole pelkkä päiväuni. Sitä eletään todeksi SOL Palveluissa. Siivooja vastaa jo itsenäisesti kohteesta tai kahdesta, neuvottelee asiakkaan kanssa, myy työtään, maksaa jopa omat palkkansa, pienemmistä hallintorutiineista puhumattakaan.

Mihin enää tarvitaan esimiehiä? Vaikkapa palvelemaan siivoojia, että he voisivat tehdä työnsä niin hyvin kuin haluavat!

Keltaiset SOLilaiset ovat onnistuneet siinä, mistä tuhannet harmaapukuiset herrat turhaan haaveilevat. Heidän kädessään on kolmen kortin värisuora, jossa aurinkoisen innostuneet ihmiset palvelevat todistetusti tyytyväisiä asiakkaita ja tulosta tulee niin että ranteita pakottaa.

SOL on osoittanut, että työelämän voi muuttaa isosti, nopeasti ja perusteellisesti.

SOLin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Liisa Joronen ja toimitusjohtaja Anu Eronen on parivaljakko, jonka työtodistuksella pääsee kovassakin seurassa priimukseksi. Jorosta saa kutsuja maailmalle kertomaan ihastuksesta häikäistyneille ihmisille SOLin ihmeestä, mutta Suomessa hänen keltainen erilaisuutensa häikäisee liikaa. Se raivostuttaa niitä johtajia, jotka eivät tahdo saada edes itseään innostuneeksi, saati penseitä alaisiaan.

Insinöörioppiin uskovan mieli ei muutu, vaikka SOLin näyttö on vahva. SOLin kaapissa oli kaksi Laatupalkintoa jo silloin kun muissa yrityksissä ei oltu vielä ehditty vielä edes osallistumisohjeita läpi lukea. Kuudessa vuodessa myynti on kasvanut 200 miljoonasta yli 300:an, josta tulosta jää 30 miljoonaa. Tuhannesta asiakkaasta 92,1 % antoi tehdystä työstä arvosanan erinomainen tai hyvä, vain muutama ilmoitti olevansa tyytymätön tai pettynyt.

SOL on 3600 aktiivisen ihmisen yritys, joista jokaisen on tiedettävä, miten kehittää itseään. Lupaus taitojen jalostamisesta kirjataan (keltaiseen) Kehityspassiin.

Ilopuntarilla tarkkaillaan työtyytyväisyyttä kerran vuodessa. Jos työ ei maistu, vikaa voi alkajaisiksi etsiä vaikkapa peilin avulla.

Rahat JA henki

Astun SOL Cityyn ja jään sananmukaisesti suu auki katsomaan ensinäkymää. Vaikka olen lukenut tästä paikasta ja nähnyt hienoja värikuvia kymmenistä kulmista, tuntuu, että pitäisi hieroa silmiä varmistaakseen, että edessä ei ole taulu eikä näyttelytila, vaan todellinen toimisto, kapulakielellä ilmaistuna ison suomalaisyrityksen pääkonttori.

Ymmärrän nyt, miksi satoja ryhmiä, tuhansia ihmisiä on tullut tänne pällistelemään tätä näkyä. Ymmärrän, miksi kymmenet toimittajat ovat niin innoissaan kirjoittaneet tästä.

Ymmärrän senkin, että perinteistä johtamista elämällään ja esimerkillään ylläpitävät tuhahtavat tai puhisevat. Eihän työn tekeminen saa olla hauskaa! Niissä yrityksissä, joissa parin yucca-palmun tilaaminen käytävälle ja pikkujoulut kerran vuodessa (jos tulos sallii) ovat konkreettisimmat toimenpiteet ihmisten työviihtyvyyden edistämiseksi, SOL City on vieras toisesta avaruudesta. Se näyttää omituiselta, sen kieltä ei ymmärrä, se on vähän pelottava.

SOLin johtamisen kolme kulmakiveä ovat vapaus tehdä, tasavertaisuus ja iloinen työn tekeminen. Vaikka aseella uhaten pitäisi valita rahojen ja hengen välillä, SOL ei ottaisi toista ja jättäisi toista. Rahaa halutaan, mutta ei ilman henkeä. Kaikessa mennään hiukan tai paljon yli sen, mikä on tavallista tavallisissa yrityksissä.

Vapautta on joskus enemmän kuin työntekijät haluaisivat. Saat itse määrätä työaikasi ja vahtia itsesi perään. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että ihmisten työviikko on pidentynyt. Innokkaimmat ovat aina töissä.

Tasavertaisuutta on toteutettu nostamalla siivoojien arvostusta. Ei ole eikä tule organisaatiokaaviota, jossa yhtiön tärkeimmät ihmiset, siivoojat laitettaisiin alimpaan laatikkoon. Päinvastoin, heille on monta vuotta mietitty ammattinimikettä, joka arvostavammin ilmaisisi SOLin ihmisten tekemän työn arvon ja arvokkuuden. Siivoojien oma suosikki on ehkä hieman yllättäen: siivooja. Valinnallaan he viestittävät, että tärkeintä ei ole nimike vaan se, että itse arvostaa työtään.

Iloinen työn tekeminen on helpompi sanoa kuin toteuttaa. Suomalaisessa sielunmaisemassa aurinkoiset ilmeet ja työ eivät millään tahdo mahtua samaan lauseeseen. Mörököllien ja tuppisuiden maassa totisuutta ei tarvitse puolustella, mutta SOL on vuodesta toiseen ollut syytettynä keltaisista väreistään ja iloisista ilmeistään.

Kun Liisa Joronen hymyilee Fakta-lehden kannessa (lokakuu 1998), päätoimittaja Timo Holtari aloittaa pääkirjoituksensa puolustelemalla:

"Joko taas Joronen? Näen otsien rypistyvän tiukkojen pipojen alla. Kuulen vihreiden hameiden kateellista kahinaa. Jotkut ovat aidosti kyllästyneet heidän jatkuvuuteensa."

Kaunaisia kuuntelematta SOL jatkaa valitsemallaan tiellä, iloisesti omalla tyylillään. Muut tulevat perässä, hitaammin, mutta silti hikoillen, arkisissa harmaissaan ja harmissaan, huulet mutrussa, vaikeuksiaan valittaen.