23 Mestariminä ei elä odottelemalla elämää

Josef Kirschner katsoo, että on olemassa kolmenlaisia ihmisiä: kilttejä, välistävetäjiä ja vapaita.

Kiltit ovat ihmisiä, jotka odottavat avuttomina toisten ihmisten kertovan heille, mitä pitää tehdä, uskoa, ajatella, toivoa ja ostaa.

Välistävetäjät kertovat sen heille mielellään, koska he hyötyvät siitä. He eivät halua, että kiltit ottavat vastuun omasta elämästään, koska silloin he eivät tottele ja välistävetäjä menettää valtansa.

Vapaat ihmiset eivät kysele keneltäkään, vaan haluavat itse päättää, mitä tekevät ja mitä eivät. He eivät suostu elämään muiden odotusten mukaan, vaan etsivät oman totuutensa.

Välistävetäjät ja kiltit pelaavat manipulaatiopeliä, jossa holhotaan, kukistetaan, kilpaillaan, taistellaan, alistetaan ja alistutaan. Vapaat eivät halua toisia puolelleen eivätkä toimi toisia vastaan. He haluavat toimia pelien ulkopuolella.

Vapaa ihminen ei yksinkertaisesti suostu johdettavaksi. Hän tekee niin kuin parhaaksi näkee.

Vapaa ihminen on vaarallinen silloin, kun hän ei ymmärrä vastuutaan eikä yhteyttään toisiin ihmisiin. Jos ihminen tekee mitä tahtoo, mutta ei täysin ymmärrä mitä tekee, hän on uhka kaikille.

Vapaus ei saa olla itseisarvo. Vain vastuunsa tunteva voi olla vapaa. Jos kaikki saisivat vapaasti toteuttaa mielihalujaan, maailma olisi (yhtä) sekaisin (kuin se nyt on). Kun ihmiset toteuttavat itseään, lopputuloksena on kaaos, koska ihmisten sisällä on kaaos.

On eri asia olla itsekäs kuin pitää puolensa. Itsekkyys on sisään päin kääntynyttä, enemmän tai vähemmän neuroottista itseensä käpertymistä. Puolensa pitäminen sen sijaan tarkoittaa, että ihminen pitää kiinni oikeudestaan olla ihminen eikä suostu elämään toisten ehdoilla, alistumaan toisten saneluvaltaan.

Itsekkyys perustuu tunteeseen erillisyydestä, puolensa pitäminen taas haluun elää tasavertaisena toisten tasavertaisten kanssa. Puolensa pitäminen ei koskaan ilmene toisen alistamisena.

Ei tulla suureksi vaan elää suuresti

John Heider soveltaa kirjassaan "Johtamisen Tao" muinaisen Kiinan viisaan Lao Tzun esittämää elämänviisautta työhön ja johtamiseen. Vaikka ajatukset kumpuavat 2500 vuoden takaa, ne ovat edelleen kelpo ohjenuoria työn arjesta selviämiseen.

Viisas ihminen ja johtaja

• ei yritä saada mitään tapahtumaan väkisin eikä tarpeettomasti puutu asioihin.
• opettaa esimerkin avulla, ei luentoja pitämällä.
• ei jaa arvosanoja, koska se luo onnistumisen ja epäonnistumisen ilmapiirin.
• ei yritä tehdä vaikutusta toisiin eikä tulla erehtymättömäksi, rikkaaksi tai ihailluksi eikä julista omaa erinomaisuuttaan.
• lähtee siitä, että kaikki ovat tasavertaisia.
• kuuntelee, ei puhu paljon.
• ei laskelmoi eikä keinottele.
• ei tyrkytä omia mielipiteitään eikä rankaise eri mieltä olevia eikä moralisoi.
• elää yksinkertaisesti ja arvostaa tavanomaisuutta ja luonnollisuutta.
• kokee myötätuntoa kaikkea elollista kohtaan.

Tavoitteena ei tulisi olla, että tulet suureksi, vaan että elät suuresti. Suuresti eläminen ei tarkoita sitä, että tavoittelet henkilökohtaista suuruutta ja pyrit kaikin keinoin sitä kohti vaan sitä, että teet epäitsekkäästi sitä mistä sytyt ja minkä osaat. Tämä johtaa suuruuteen.

Oletko paikalla kun elämä on?

Meillä jokaisella on vankka käsitys siitä mitä olemme. Monien on vaikea ymmärtää, että omakuva on vain kuva, usein kutistettu käsitys siitä mitä oikeasti olemme.

Tuo kuva on muotoutunut elämämme aikana niistä sanoista, ajatuksista, teoista, tunteista ja tunnelmista, jotka olemme mieleemme varastoineet ja sen perusteella arvelemme, mitä tulevaisuus meille tuo ja mihin olemme matkalla.

Entä jos katsoisimmekin itseämme toisin? Entä jos emme määrittelisikään itseämme menneisyydestä, vaan tästä hetkestä käsin? Entä jos pysähtyisi ajan ja katsoisi mitä nyt on, ei sitä mitä tulee joskus olemaan? Entä jos mestaruuden ajattelisi olevan sitä mitä on juuri nyt? Ei tavoitetta, ei pyrkimistä, ei unelman toteutumisen odottelua, vaan sen tekemistä täysillä mitä tekee.

Ehdotan, että vastaamalla seuraaviin seitsemään kysymyksiin kiteytät oman mestaruutesi uudella tavalla.

Mestariminä

1. Minut tunnetaan nyt (= maineesi; mitä arvelet sinusta puhuttavan)

2. Minulle on erityisen tärkeää (= omat arvosi, mihin uskot, mihin et)

3. Haluan hallita erityisesti (= taitoja, joita tarvitset)

4. Minun pitää oppia (= taitoja, joita et vielä osaa)

5. Saan voimia (= latauskeinot, asioita jotka sinut sytyttää)

6. Vältän (= voimanviejiä, asioita jotka sinut sammuttaa)

7. Mestariminäni on (= hahmotelma itsestäsi sellaisena kuin tahdot olla)

Mestariminän mietiskely siis ei tarkoita vision tekemistä siitä, millainen Sinusta pitäisi vuosien päästä tulla, vaan sen maistelemista, millainen haluat nyt ja tästä eteenpäin olla. Eilinen meni jo, huomista ei vielä ole, elämäsi on nyt. Oletko paikalla vai odotatko vain?

Kun määrittelet mitä olet, varo naulaamasta itseäsi kiinni omiin käsityksiisi, kutistamasta itseäsi omilla uskomuksillasi. Olemme enemmän kuin isotkaan sanamme meistä pystyvät ilmaisemaan.

Mestaruus ei ole päätepiste

Mestari tarkoittaa sanakirjan mukaan erittäin taitavaa, etevää, kyvykästä, tehtävänsä suvereenisti hallitsevaa henkilöä. Ajattelemme helposti, että voidaksemme kutsua itseämme mestariksi, meidän on täytynyt konkreettisesti osoittaa pätevyytemme: suorittaa ammattitutkinto tai voittaa kilpailussa.

Itselleni mestaruus merkitsee enemmän asennetta tekemiseen ja olemiseen kuin saavutusta, paremminkin tapaa suhtautua asioihin ja tehdä ne mestarillisesti kuin voittoa kilpailusta tai diplomia loppututkinnon suorittamisesta.

Määritelmän mukaan mestari on suvereeni tekemisessään. Hän hallitsee työnsä taidot, mutta haluaa silti oppia, koska tietää, että kaiken voi aina tehdä paremmin.

Mestaruuteen ei kuulu kukkoilua omalla erinomaisuudella, se on työn tekemistä nöyrästi ja latautuneesti, rauhallisen päättäväisesti. Henkinen velttous ja kyynisyys ovat mestarille vieraita käsitteitä. Mestari ei lyö työssään läskiksi. Hän voi heittää huulta ja nauraa itselleen ja tekemilleen virheille, mutta koskaan hän ei vähättele työnsä arvoa.

Sinkoilu SEIS!

Mestaruuden ehdoton edellytys on oman työvälineen (= itsensä) tunteminen. Työn edellyttämät tekniset taidot on yleensä opittavissa, tehtävästä riippuen muutamasta minuutista kymmeniin vuosiin, mutta työn henkisten taitojen oppimiseen saa helposti menemään koko elämän.

Työssä on nykyisin yhä vähemmän kyse teknisestä osaamisesta ja yhä enemmän mielen hallinnasta. Joka ei ymmärrä mieltään, ei hallitse työtään.

Käsite mielen hallinta tulkitaan helposti synonyymiksi mielen hillitsemiselle. Monet mielenhallintatekniikat koettavat hillitä mieltä, vaientaa, valjastaa, pakottaa se johonkin valettuun muottiin. Hillitseminen on henkistä väkivaltaa, jossa yksi mielen osa yrittää hallita toista osaa.

On kaksi tapaa lähestyä harhailevaa, sinne tänne sinkoilevaa mieltä. Ensimmäinen tapa on yrittää rauhoittaa sitä keskittymällä johonkin sellaiseen, joka vie huomion pois sinkoilusta. Toinen tapa on seurata sinkoilua, kuunnella sitä ja yrittää vain ymmärtää, ei rauhoitella eikä mitenkään rajata tai rajoittaa sen kulkua.

Ensimmäisellä tavalla mieli saattaa hetkeksi rauhoittua, mutta kohta sinkoilu jatkuu eikä sen syytä ole saatu selville. Jälkimmäinen tapa purkaa mielestä paineita. Sinkoilu päättyy luonnollisesti kun se on "saanut sanottavansa sanotuksi ja tullut kuulluksi".

Kun olet hermostunut, voit yrittää rauhoittaa itseäsi monenlaisilla keinoilla, hyvällä tai huonolla menestyksellä. Jos sen sijaan vain seuraat hermoiluasi kaikessa rauhassa, yrittämättä tehdä sille mitään, rauhoitut nopeasti tai ainakin alat ymmärtää miksi olet hermostunut.

Mielellä on aina syy siihen miten se toimii. Jos yritämme kovakouraisesti ohjailla mieltämme, syy ei selviä, koska se ei saa paljastua. Syyn selviäminen auttaa poistamaan sen.

Utelias ja altis uudelle

Mielen ymmärtäminen edellyttää kykyä tarkkailla mielen liikkeitä sellaisena kuin ne tulevat. Tämä on vaikeaa, koska olemme niin tottuneet ottamaan kantaa puolesta ja vastaan: tämä on oikein, tuo väärin, näin ei saa tehdä, noin ei saa sanoa…

On vaikea oppia mitään uutta niin kauan kun olettaa jo osaavansa. Uuden oppimisessa tunnetusti vaikeinta onkin luopua aikaisemmin opitusta.

Mestarin haaste on säilyttää tahtonsa oppia, olemaan utelias kaikelle uudelle, altistaa kyseenalaistamaan kaikki aikaisemmin opittu. Todellisille mestareille tämä ei ole vaikeata, sillä he ovat usein lähes tuskallisen tietoisia työnsä virheistä ja puutteista. Mestari ei kuitenkaan lannistu siitä mitä ei osaa, osaamattomuus on osa hänen käyttövoimaansa.

Virheistä versoo ihmeitä

Oppiminen edellyttää rohkeutta tehdä virheitä. Oikein tekemisen oppii tekemällä asiat väärin. Oikopolku löytyy (jos löytyy), kun on kokeillut väärät polut.

Monet meistä on opetettu pelkäämään ja välttelemään virheitä, koska vanhempiemme, opettajiemme, esimiestemme ja työystäviemme hyvää tarkoittavat huomautukset tekemistämme virheistä eivät ole tuntuneet hyvää tarkoittavilta neuvoilta vaan epäluottamuksen osoituksilta persoonaamme ja osaamistamme kohtaan.

On lähes hämmentävää, miten monet oman alansa mestarit korostavat tekemiään virheitä. Jokainen meistä tekee virheitä. On arvioitu, että huippujohtajien päätöksistä kolmasosa osui oikeaan, kaksi kolmesta oli vääriä tai hirveitä fiaskoja. Jos näin on huippuyksilöiden kohdalla, miksi me tavalliset taapertajat niin pelkäämme virheitä. Jo sana virhe sisältää "tuomion", näin ei saa tehdä, tuli tehtyä väärin.

Kodeissa, koulussa ja työpaikoilla elää elinvoimaisena kulttuuri, jossa jokainen virhe on epäonnistuminen ja huomautuksen tai pikku puhuttelun paikka. Huomiomme ei luontaisesti kiinnity siihen, minkä teimme oikein, vaan siihen, mitä emme osanneet.

Poikkeuksen muodostavat pikkulapset. Heitä ihaillaan ja helposti ylistetään jokaisesta pikku edistysaskeleesta. Ilmankos he oppivat…

Koulussa opettajan katse löytää ja hänen punakynänsä merkitsee virheet. Työpaikalla etsitään ja helposti löydetään asiat, joita ei ole hoidettu tai jotka on tehty ohjeiden vastaisesti.

Virheet tulevat usein kalliiksi. Virheet ovat usein hinta sille, että asiat opitaan tekemään oikein. Virheitä voi välttää, mutta ei koskaan kokonaan.

Yrityksen menestys riippuu siellä omaksutusta tavasta suhtautua virheisiin. Virheitä pelkäävä ja välttelevä työkulttuuri tuhoaa ihmisten yritteliäisyyden.

Työn tarkoitus ei ole välttää virheitä vaan tehdä ihmeitä, synnyttää ällistyttäviä asioita, saada asiakkaat haukkomaan henkeään. Mitä enemmän pelkäämme ja välttelemme virheitä, sitä epätodennäköisemmin uskallamme tavoitella ihmeitä.

Mestarit aukovat uusia uria. He astuvat, usein muiden puolesta, harhaan. Mutta he ovat uudessa maastossa ensimmäisinä, voittajina. Muut tulevat perässä, jos uskaltavat.

Arki = juhlaa

Mestarin arki ei aina ole juhlaa, se on pääosin arkista puurtamista, onnistumista, taantumista, ja taas puurtamista.

Elämän saa kyllä kulumaan onnea odotellessa tai menneitä muistellessa, mutta en kutsuisi sellaista elämiseksi, paremminkin elinajan kuluttamiseksi.

Jos ihminen ei rakasta työtään, työ tuhoaa hänet. Jos työtä tekee vain siksi, mitä työn avulla saa, elämä on pinnallista ja onttoa, monta kerrosta elämää jää näkemättä ja kokematta. Jos palkkapäivä on työn kohokohta, ihminen on kutistanut itsestään orjan.

En usko mestaruuden työssä olevan mahdollista, jos ei rakastaa sitä mitä tekee. Rakkaus työhön näkyy monella tavalla. Se saa meidät ponkaisemaan työaamuina innoissamme vuoteesta. Se saa meidät säteilemään ja kiinnostumaan uusista asioista. Se saa meidät tuntemaan, että elämä töissä on ihanaa.

Kuriton on onneton

Mestaruus edellyttää myös henkistä ryhtiä. Se ilmenee monella tavalla: haluna tehdä erinomaista työtä, tehdä mitä lupaamme, olla sanansa mittaisia, noudattaa vapaaehtoisesti yhdessä sovittuja asioita.

Mestari on sisäistänyt kurin merkityksen. Kurinalaisuus voi syntyä ulkoisen pakon tai sisäisen ymmärryksen seurauksena. Kuriin pakotettu joko alistuu tai ei, mutta molemmissa tapauksissa hän kärsii. Kurin sisäistänyt säilyttää vapautensa, sillä hän toimii niin kuin parhaaksi näkee.

Mestaruus on tila, jossa ihminen on vapaa tekemään erinomaisen hyvää työtä. Mestarin suorituspaineet tulevat sisältä, hän on itse asettanut riman itselleen. Hän haluaa olla hyvä, mutta ei itsekkäistä syistä, vaan siksi, että sisäistää työnsä tarkoituksen ja merkityksen.

Mestari ymmärtää, että hän ei toimi yksin. Hän on valmis tekemään muille enemmän kuin muut hänelle. Hän kyllä hyväksyy yhteisesti sovitut säännöt, mutta ei silti lähde huutokauppaan omasta elämästään, vaan haluaa itse ohjata sitä omalla vakaumuksellaan.

Mestariminä on kurinalainen ihminen. Hän haluaa olla selkeä toimissaan ja tinkimättömän tietoinen itsestään ja tehtävästään ihmisten maailmassa. Toteuttaessaan itseään Mestariminä toteuttaa sitä tehtävää, jolla on.