16 Suora yhteys sytyttää

Yhteistyössä jokainen joutuu joustamaan ja luovimaan linjaansa. Yhteistä tahtoa etsiessä ihmiset tunnustelevat toistensa tarkoitusperiä, tekevät johtopäätöksiä ja joko pitävät puoliaan tai antavat periksi.

Toista ihmistä voi lähestyä joko tarkoitushakuisesti tai avoimen uteliaasti. Senge käyttää edellisestä termiä jyräävä "juristityyli" (advocate mode) ja jälkimmäisestä kyselevä, tutkijan tyyli (inquiry mode). Ensimmäinen on yksisuuntaista viestintää, jossa toista taivutellaan omalle kannalle, toinen aktiivista toiselta oppimista.

Länsimaissa arvostetaan ihmisiä, joilla on selkeä kanta asioihin ja jotka pystyvät niin sanotusti myymään kantansa toisille. Kenelle tahansa, mutta erityisesti johtavassa asemassa oleville ja poliitikoille katsotaan olevan eduksi, jos pystyy taivuttelemaan toisen oman mielipiteensä taakse.

Jyräävällä tyylillä voi onnistua silloin, kun vastapuoli on pelokas tai epävarma. Kyselytyyli sopii tilanteisiin, joissa halutaan löytää yhteinen hyvä ratkaisu.

Jos lähtee liikkeelle varmana kannastaan, joutuu joko väittelyyn tai antamaan periksi. Jos taas aloittaa kuuntelemalla, tajuaa pian, miten on fiksua toimia. Kuunteleva tyyli kunnioittaa toisen näkökantaa ja kohtelee häntä osapuolena. Syntyy kahden tasavertaisen ihmisen aito, avoin ja suora yhteys, jossa ei yritetä hallita tai alistaa toista.

Jyrääjä kuvittelee voittaneensa, jos saa toisen taipumaan oman tahtonsa taakse. Ilo voi olla ennenaikainen, sillä yksipuolinen tahdon toteuttaminen voi johtaa tyhmyyksiin ja vaikeuksiin.

Onko turvallista olla eri mieltä?

Työpaikoilla on käynnissä monenlaista vehkeilyä ja salailua. Suoruus on hieno periaate, mutta soveltuu huonosti suhteisiin, joissa ihmiset vehkeilevät ja yrittävät vain hyötyä toisistaan. Ihmiset inhoavat pelejä ja erityisesti niitä, jotka pelaavat "väärillä korteilla".

Huonohenkisessä ryhmässä suoruuteen rohkaiseminen voi johtaa siihen, että ihmiset alkavat syytellä toisiaan ja tulehtuneet suhteet menevät entistä pahempaan solmuun. Avoimuuden sijasta suoruus koetaan tällöin vain loukkaavana loanheittona, jossa syyttävä sormi osoittaa kaikkeen muuhun paitsi itseen.

Aito avoimuus edellyttää, että ryhmässä on turvallista olla eri mieltä asioista, eikä ketään loukata eikä vähätellä. Kaikki paheksuvat toistensa pelejä, mutta ovat usein itsekin pelureita – ainakin toisten mielestä. Ihmiset samaistuvat tärkeinä pitämiinsä ja ajamiinsa asioihin ja helposti kokevat eri mieltä olemisen itseensä kohdistuvana uhkana. Puolustamalla asiaamme puolustamme itse asiassa itseämme.

Ryhmän hengestä kertoo parhaiten se, miten sen jäsenet ilmaisevat kokouksissa kantansa ollessaan eri mieltä. Pelottavin on aina tilanne, jossa kukaan ei kommentoi mitään mistään. Silloin ei saa selville, mitä mieltä ihmiset oikeasti ovat. Rakentavin tapa on käyttää kyselevää tyyliä ja pyytää ihmistä perustelemaan kantansa.

Yhdessä tekemisen tunnetta syntyy vain, jos ihmiset kokevat, että heitä kuunnellaan, heitä uskotaan ja heihin luotetaan. Emme halua käyttää kykyjämme yhteisen tahdon toteutumiseen, jos koemme itsemme vain ohjesääntöjen orjuuttamaksi objektiksi, jota ei tarvitse kuulla, jolle päätökset vain kerrotaan perustelematta niitä mitenkään ja ikävistä asioista vaietaan.

Jos epäkohtia esille tuova leimataan hankalaksi henkilöksi, eikä johdon puheista ole turvallista olla eri mieltä, ihmiset valitsevat vaikenemisen.

Yhdessä tekeminen edellyttää, että yhteishenkeä rakennetaan tietoisesti ja järjestelmällisesti. Terveessä yhteisössä jokainen ihminen saa olla sellainen kuin on eikä hänen tarvitse muille kelvatakseen muokata itseään toisten toiveiden mukaiseksi.

Järkevä, tunteva ja henkevä mieli

Englantilainen fyysikko ja filosofi Danah Zohar esittää kirjassaan "Spiritual Capital", että yksilön ja yhteisön tasapainoinen kehittäminen edellyttää kolmen erilaisen ajattelun hallitsemista.

1. Pitää olla järkiälyä pystyäkseen loogiseen ajatteluun ja tajutakseen materiaalisen maailman lainalaisuuksia.

2. Tunneälyä tarvitsemme ymmärtääksemme itseämme ja tullaksemme toimeen toisten kanssa.

3. Henkiälyllä hahmotamme kokonaisuuksia ja koemme merkityksiä. Se arvottaa arkemme ja ilmoittaa meille mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.

Aivoissa on Zoharin mukaan oma alueensa kullekin älykkyyden muodolle. Järjen alue löytyy vasemmalta, tunteet oikealta ja henki keskeltä ja takaa. Vasta aivojen toimiessa yhdessä ja pakettina syntyy kokonainen ihminen. Sellainen on järkevä, tunteva ja henkevä.

Järjen yksiulotteisuus ja tunteiden ailahtelevuus tekevät elämästä kapeaa ja kipeää. Järki antaa olemiselle ja tekemisille syyn tai selityksen, tunne sisällön, mutta henki syvyyden ja tarkoituksen, mielen ja mielekkyyden.

Järjen ja tunteen hallitsemasta elämästä puuttuu pointti. Se on tekemistä tekemisen vuoksi. Jos järki määrää, toimitaan kuin kone. Jos tunne määrää, toimitaan kuin tuuliviiri tunnelmien mukaan. Kun henki määrää, tehdään sitä mikä on tähdellistä tulla tehdyksi.

Henkiälyä tarvitaan aina kun elämä heittää eteemme sellaisen uuden haasteen, johon meillä ei ole valmista toimintamallia. Järki ja tunne riittävät mainiosti silloin, kun arki rullaa rutiinilla ja selviämme tehtävistä eilen opituilla opeilla.

Vaikka oma elämä olisi vakaata ja vaisua, ympärillä tapahtuu asioita, jotka koskevat myös meitä ja tunkevat tajuntaamme. Vaikka vetäytyisi luostariin tai vuorille, maailman muutos ei pysähdy.

Ajatus henkiälystä pohjautuu uuteen aivotutkimukseen ja kaaosteoriaan. Sen mukaan ihminen on erottamaton osa monimutkaista ja herkkäviritteistä vuorovaikutusta, jonka ominaisuuksia ovat itseohjautuvuus, epävakaus, osien monimuotoinen vaikutus toisiinsa (emergenssi) ja kyky sopeutua. Osia ei voi erottaa toisistaan, mutta yhdessä ne muodostavat jotakin mikä on enemmän kuin osat yhdessä.

Zohar esitti henkiälyn käsitteen 1997 kirjassaan "Rewiring the Corporate Brain" ja jatkoi kehittelyä kirjassaan "Spiritual Intelligence – the Ultimate Intelligence" vuonna 2000. Neljä vuotta myöhemmin 2004 hän heittäytyi tutkimaan henkiälykkään yhteisön olemusta.

Kapitalismin kupla tulee hänen mukaansa puhkeamaan siksi, että sen ihmiskäsitys on kapea, vähättelevä ja väärä. Ihmisen näkeminen vain omaa etuaan ajavana ja itsestään huolehtivana olentona on johtanut kulttuuriin, jossa itsekkyyttä pidetään oikeutettuna. Tämä on johtanut ahneutta ja pelkoa ruokkivien toimintamallien leviämiseen.

Jos ihmistä ohjaavat alhaiset ja itsekkäät motiivit tai tuntemukset, hän arvioi kaikkea vain omalta kannaltaan eikä piittaa toimiensa toisille aiheuttamista seurauksista. Toisten hyväksikäyttöön perustuva maailmankuva on kestämätön pienellä planeetalla, jossa asuu kuusi miljardia muuta ihmistä.

Katsomalla kokonaisuutta tajuaa uudella tavalla oman roolinsa tässä sopassa. Onneksi aivoissa on jo olemassa valmius ymmärtää toisia ja tulla toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.

Henkiälykäs ihminen katsoo asioita kokonaisvaltaisesti, kysyy mielellään miksi ja mitä jos. Häntä ohjaavat arvot ja tarkoitus, hän innostuu helposti, mutta tarkistaa kernaasti kantojaan. Hän ei halua aiheuttaa teoillaan vahinkoa toisille.

Zoharin mukaan henkiälykkäillä ihmisillä ja yhteisöillä on 12 yhteistä ominaisuutta: tietoisuus itsestä, tilanneherkkyys ja omatoimisuus, tarkoitus- ja arvo-ohjautuvuus, asioita osataan katsoa etäisyyden päästä, myötätunto, monimuotoisuuden arvostus, halu päättää omista asioista, kyseenalaistamisen kulttuuri ja rohkeus muuttaa vanhoja kantoja, vastoinkäymisistä oppiminen, nöyryys ja kutsumuslähtöisesti toimiminen.

Alla olevassa taulukossa esitetään, miten kukin ominaisuus ilmenee ja miten sen puute näkyy tai voi johtaa sekä esitetään kysymyksiä, joilla voi testata oman henkiälynsä tasoa.

Henkiäly näkyy yhteisöissä tarkoituksen määrittelyssä, tavoitteissa ja mistä siinä kokee olevansa vastuussa. Kapeus kaikilla osa-alueilla johtaa henkiseen näivettymiseen ja se näkyy nopeasti aikaansaannoksissa.

Kun laskevia käyriä yritetään väkisin vääntää yläviistoon ymmärtämättä kunnolla syiden ja seurauksien suhdetta, johto päätyy pakottamaan ihmisiä toimimaan toisin. Tästä vallan väärinkäytöstä seuraa pelkoa, ja se vie porukasta lopunkin innon ja luovuuden.

Henkiäly toimii vain silloin, kun järki ja tunteet eivät liikaa hallitse ihmisen ajattelua. Halu selittää kaikki numeroilla tai käsitteillä tai tunnepitoinen suhtautuminen asioihin estää meitä ymmärtämästä asioiden todellista arvoa.

Henkiäly kartuttaa henkistä pääomaa. Henkisesti rikas yhteisö pystyy joustavasti muuttamaan tavoitteitaan ja sopeutumaan nopeasti ympäristönsä muutoksiin. Tämä johtuu vahvasta arvopohjasta ja itsetuntemuksesta. Niissä uskalletaan uskoa omaan tekemiseen, mutta samalla - ja ehkä juuri siksi - kyseenalaistetaan koko ajan vanhat toimintamallit. Kun tavoite on selkeä ja yhteinen, voi luottavaisesti etsiä parempia keinoja päästä tavoitteeseen.

Henkiälykäs yhteisö löytää luontevan tasapainon yksilön ja yhteisön välillä, koska erilaisuutta oikeasti arvostetaan, vaalitaan ja jopa vaaditaan. Halutaan kuulla, jos jokin asia ei tunnu hyvältä, koska eriävät näkemykset saattavat osoittaa epäkohdan ja antavat mahdollisuuden löytää vielä parempi ratkaisu.

Arvon mekin antaisimme

Kun tajuaa, että ihmiset toimivat aina lopulta kokemiensa arvojen mukaan, heitä haluaa lähestyä kunnioittavasti ja kuunnellen eikä jyrällä yli ajaen. Ihmisiä voi yrittää houkutella toteuttamaan yhteistä tahtoa, mutta he päättävät ihan itse, kenen arvojen mukaan elävät.

Sana kunnioitus esiintyy monien yritysten arvojulistuksissa. Ei se silti aina tarkoita, että niissä kunnioitettaisiin ihmisiä.

Tämänkin sanan kohdalla ajattelu on lopetettu ajat sitten, koska kuvitellaan ymmärrettävän, mitä se tarkoittaa. Sanakirjan mukaan kunnioitus tarkoittaa arvonantoa – siis toiselle antamista, ja arvossapitoa, jonkin pitämistä arvokkaana. Se ei siis tarkoita - niin kuin monet tuntuvat sen tulkitsevan, että jää passiivisena odottamaan muiden antavan arvoa hänen tekemisilleen.

Arvostaminen pitää ansaita. Pitää tehdä jotakin sellaista, mitä muut pitävät arvossa.

Arvonanto on valtava voima, joka on epäilemättä vajaakäytössä. Arvostuksen puute voi olla yhtä satuttavaa ja loukkaavaa kuin fyysinen väkivalta. Kun ihminen ei tule nähdyksi ihmisenä, häneltä riistetään olemassaolon oikeutus.

Richard Sennett esittää kirjassaan "Kunnioitus eriarvoisuuden maailmassa", että kunnioitusvajetta syntyy, kun ihmiset jätetään vaille huomiota. Syyksi hän arvelee sen, että meiltä puuttuvat myönteiset tavat ilmaista kunnioitusta ja arvostaa toisia. En ole samaa mieltä. Jos todella arvostaa, varmasti keksii keinot!

Useimmat eivät tajua, että arvostuksen odottaminen toisilta johtuu usein – tosin vain osin - siitä, että ihminen vähättelee itse itseään.

Tilannetta tukaloittaa, että työpaikoilla on alettu arvostaa tuloksia enemmän kuin tekemistä. Työtä ei aidosti arvosteta - hyvin tekemistä vielä vähemmän, koska se aiheuttaa kustannuksen, joka pienentää tulosriviä. Oleellista ei ole kuka tekee ja miten, vaan miltä toimintaa kuvaavat numerot näyttävät.

Mitä huonommin tuloslaskelman tulkitsija ymmärtää toimintaa, josta luvut tulevat, sitä vähemmän hän arvostaa hikeä, joka lukujen eteen on eritetty.

Arvostuksen odottaminen on turhaa touhua. Kukaan ei saa ansaitsemaansa arvostusta. Jotkut harvat ovat yliarvostettuja, mutta me loput auttamattoman aliarvostettuja. Syy on päivänselvä: kyse ei ole siitä, ettemmekö olisi ansainneet enemmän arvostusta vaan siitä, että emme osaa osoittaa sitä toisille.

Reiluus on arvossa

Kunnioitus edellyttää halua tehdä sitä, mitä ihmiset pitävät arvossa. Olen kysynyt tuhansilta ihmisiltä, mitä he arvostavat. Lista on pitkä, mutta ei yllätä: rehellisyys, luotettavuus, toisten huomioiminen, ahkeruus, sitkeys, myönteisyys, positiivinen asenne, huumorintaju, avoimuus, lojaalisuus, tasa-arvo, kuuntelu, erilaisuuden hyväksyminen, sisu, ammattiylpeys, siisteys, lupausten pitäminen, vastuuntunto, oma-aloitteisuus, siviilirohkeus, aitous, vilpitön ystävyys, hyvä kasvatus, nöyryys, itsetuntemus.

Kun ihmisiltä kysyy, ketä he arvostavat, listan yläpäässä eivät ole maailmanhistorian merkkihahmot, vaan läheiset ihmiset: omat vanhemmat, puoliso, sisarukset, sukulaiset, ystävät, osaajat, inhimilliset ihmiset. Lisäksi arvostetaan ihmisiä, jotka auttavat toisia kuten lääkärit, hoitajat, palomiehet ja poliisit. Eikä kunnioitusta osoiteta aseman, vaan osaamisen, henkilökohtaisten ominaisuuksien ja asenteen perusteella. Reiluutta ja rehellisyyttä arvostetaan yli kaiken.

Kysyin myös tekijöitä, jotka lisäävät ja vähentävät koetun kunnioituksen määrää. Vastaajat valitsivat 30 tekijän joukosta kolme tärkeintä. Vastausten johtopäätöksissä ei ole väärin tulkitsemisen vaaraa: ihmiset haluavat tulla huomatuksi.

Jos haluaa ihmisten tuntevan olevan arvostettuja ja kunnioitettuja,

1. heiltä pitää kysyä,
2. heidän vastauksensa pitää todella kuunnella ja
3. heihin pitää luottaa, antaa tehdä.

Dialogi on vuorokuuntelua

Kyky yhdessä ajattelemiseen on tärkeä taito yhteistyössä, sanoo William Isaacs kirjassaan "Dialogi". Kyse on vuoropuhelusta, jonka tavoitteena ei ole vaihtaa ajatuksia, vaan nousta uudelle ymmärryksen tasolle.

Dialogi paljastaa yksilön ja ryhmän oletuksia, käsityksiä, uskomuksia ja tuntemuksia, ryhmän piileviä arvoja ja niitä sisäisiä jännitteitä, joiden takia ryhmä välttelee, ei mielellään käsittele tiettyjä aiheita ollenkaan tai jää kiinni joihinkin vakaumuksiin.

Perinteisissä keskusteluissa, palavereissa, kokouksissa ja ryhmätöissä syntyy helposti asetelma, jossa väännetään kättä siitä, kenen idea voittaa. Dialogi on keskustelua, jossa ei valita puolta eikä pyritä puolustamaan omaa näkökantaa, vaan tutkimaan sitä uteliaasti. Dialogissa kenenkään kanta ei voita, siinä yritetään löytää yhteinen näkemys tavoitteista ja keinoista.

Dialogi ei onnistu, jos ihmiset eivät suostu tarkastelemaan omia uskomuksiaan, vaan tarrautuvat niihin tiukasti. Yksikin jääräpää riittää estämään yhteisen ymmärryksen syntyminen.

Kyse ei ole vain siitä, että jokainen joustaa, vaan paljon syvemmästä prosessista. Dialogi toimii vain, jos ihmiset todella kuuntelevat ja yrittävät ymmärtää toisiaan. Monissa yhteisöissä ihmiset ovat niin kauan pelanneet ja vehkeilleet toisiaan vastaan, että luottamusta ja kunnioitusta ei ole.

Dialogi onnistuu vain, jos kukaan ei käytä saneluvaltaa eikä yritä runnoa omaa kantaansa läpi. Toinen ehto on, että ihmiset rohkaistuvat esittämään oman kantansa, vaikka ovatkin vähän epävarmoja siitä.

Tämän ehdon olen kiertänyt käyttämällä dialogista versiota, jossa jokainen kirjoittaa ensin oman näkemyksensä paperille ja vasta sen jälkeen joko kertoo sen muille tai kortit luetaan ääneen.

Näin toimimalla saadaan esiin paljon erilaisia näkökantoja. Muiden näkemyksiä kuunnellessa on helppo havaita oman kantansa rajoitteet ja valmius muuttaa sitä kasvaa.

Kuten sanottu, dialogissa ei pyritä tekemään päätöstä, vaan lisäämään ymmärrystä. Ymmärrys helpottaa päätöksen tekemistä, kun on saatu tuntuma mitä ihmiset ajattelevat. Joskus keskustelu tekee päättämisen vaikeammaksi, mutta loputon jahkailu on tuskallisempaa kuin valita viisaista vaihtoehdoista yksi toteutettavaksi.

Yhdessä ajattelemisen tavoitteena ei missään nimessä ole, että kaikki alkaisivat ajatella samalla tavalla. Lopullisena tavoitteena on lisätä kykyä toimia yhdessä, oppia purkamaan ryhmän sisäisiä jännitteitä.

Työporukan olisi normaalien palaverien lisäksi hyvä pitää dialogikeskusteluja, joissa tuuletetaan ajatuksia. Dialogissa ei opeteta toisia, vaan opitaan heiltä. Ennen kaikkea jokainen oppii näkemään omat ajatuksensa kirkkaammin.

On tärkeätä, että asetelma ei ole jäykkä ja hierarkkinen vaan tasavertainen. Kukaan ei saa jyrätä. Kiteytyskortin käyttö nopeuttaa oman ajatuksen löytämistä, lisää rohkeutta sen ilmaisemiseen ja helpottaa siitä luopumista.

Dialogi epäonnistuu, jos ryhmässä alkaa taistelu vallasta, ei kuunnella eikä kunnioiteta toisten mielipiteitä tai pidetään kynsin ja hampain kiinni omista oivalluksista.

Toisaalta yhteentörmäyksiä ei pidä pelätä. Kasvamisessa niitä ei yksinkertaisesti voi välttää. Se mikä syvästi koskettaa, saattaa syvästi satuttaa.