15 Kun tie kääntyy

Jokaisen elämässä on kohtia, joissa elämä tuntuu muuttavan suuntaa. Itselleni yhden käännekohdan aiheutti tv-ohjelma. Huomion kiinnitti ensin miehen hurja paatos. Jokainen sana putosi päättäväisesti, hiukan pelottavalla saarnamiehen nuotilla. Sitten tulivat sanat, jotka syöpyivät syvälle nuoren miehen mieleen ja muuttivat minussa yhden mieleni omaksuman oletuksen.

Pitkäperjantaina 9.4.1971 esitettiin televisiossa ohjelma, jossa Hilkka Pietilä haastatteli opetusneuvos Yrjö Kallista. Albert Einsteinia siteeraten tämä piirsi uhkakuvan ihmiskunnan tulevaisuudesta.

"Vuonna 1945, jolloin atomipommit pudotettiin Hiroshimassa ja Nagasakissa, kaikki asiat maapallolla muuttuivat toisiksi. Mikään muu ei ole ennallaan kuin ihmisten ajatus- ja arvostustottumukset. Ellei näissä ajatustottumuksissa tapahdu perinpohjainen muutos, me kuljemme vääjäämättömän varmasti kohti totaalista planetaarista tuhoa."

Kallinen sanoi filosofi Bertrand Russellin ennustaneen, että maapallo "tulee kiertämään auringon ympäri vuosisatoja autioituneena, koska ihminen on sammuttanut elämän tältä planeetalta".

Tyrmistyttävän väkevä oli lainaus Erich Frommilta: "Kaikki me olemme enemmän tai vähemmän mielisairaita, jokainen meistä on enemmän tai vähemmän unessa, ajatustottumusten unessa."

Olin etsinyt elämää niin kuin kaikki meistä nuorina tekevät. Haastattelun näkemisen jälkeen Dale Carnegien kirjan neuvot ystävien ja menestyksen saamisesta huvittivat: ehkä elämä ei sittenkään ole vain ystävien saamista, rahan keräämistä ja uralla edistymistä. Onko edes kovin reilua käyttää toisia ihmisiä oman onnensa astinlautana?

Entä jos me todella elämmekin unessa ja tuo kollektiivinen horros johtaa itsepetokseen ja ihmisen tuhoutumiseen? Tuon ohjelman jälkeen on ollut vaikea pitää yhtään omaksumaani ajatusta itsestään selvänä. Alkoi pitkä matka mielen tutkimiseen.

Yhtä vaille valmis

Jokaisella on unelmia. Monista tuntuu, että heidän elämästään puuttuu jokin onnen täyttymyksen ehto ja osa heistä etsii tuota puuttuvaa palasta koko elämänsä. Kun ihmisiltä kysyy, mitä he elämässään haluavat, harvat sanovat sellaista, minkä puolesta haluavat työskennellä vaan asian, mistä haluavat päästä eroon.

Näin on myös organisaatioissa. Yritetään parannella pielessä olevia asioita sen sijaan, että yritettäisiin tuottaa ihmeitä. Ongelmalähtöiset ja negatiiviset visiot johtuvat Sengen mukaan alistuvasta asenteesta, passiivisesta elämäntavasta, joka pohjautuu enemmän toisten matkiminen ja ongelmien ratkomiseen kuin oman tahtotilan toteuttamiseen.

Ihminen, joka elää ongelmia ratkoen, ei lyhytkestoisia hyviä hetkiä lukuun ottamatta ole koskaan onnellinen, koska hän on virittynyt väärin. Häntä ohjaa pelko ja puute.

Kaikki suuri syntyy tarpeesta saada aikaan jotakin. Tarvitsemme syyn lähteä liikkeelle. Se voi olla vuori, jolle haluamme kivuta tai maa, jonka haluamme nähdä. Se voi olla tunne, jonka haluamme kokea tai uni, jonka haluamme toteutuvan.

Aito visio ja tarkoitus syntyvät siitä, että ihmisellä on vahva tunne elämänsä ja tekemisensä tarkoituksesta. Tarkoitus on abstrakti kuvaus halutusta tulevaisuudesta, visio taas unelmien konkreettinen kohde.

Visioista on vaikea puhua. Tämä voi johtua siitä, että tunnistamme, miten syvä kuilu erottaa vision ja todellisuuden, haaveen ja arjen. Tuo kuilu voi innostaa, mutta samalla myös pelottaa meitä ja saa tuntemaan itsemme joko voimattomiksi tai mitättömiksi.

Kaikilla mieleltään terveillä ihmisillä on unelmia, mutta useimpien unelmat eivät koskaan toteudu. Suurin syy on, että niitä ei edes yritetä elää todeksi.

Mielen muotit

Mielen toimintaa ohjaavia rakenteita kutsutaan mentaalimalleiksi, mielen muoteiksi. Ne voivat olla yksinkertaisia yleistyksiä tyyliin "ihmisiin ei voi luottaa" tai monimutkaisia teorioita siitä, miten ihmiset toimivat eri tilanteissa.

Mielen muotit vaikuttavat sekä siihen, miten toimimme, että siihen, millaisen maailman näemme ja koemme. Kaksi ihmistä tulkitsee saman tapahtuman yleensä eri tavalla, koska kiinnittää huomion eri yksityiskohtiin ja tulkitsee havaintoja eri tavalla. Nämä muotit eivät ole oikeita tai vääriä, ne ovat vain erilaisia tapoja hahmottaa todellisuus ja johtavat erilaisiin tapoihin reagoida niihin.

On turha kiistellä, kenen usko ja aate on oikea ja kenen puolella jumala on. Siitä kannattaa puhua, mihin kaikkeen uskomukset ja aatteet ovat ihmisiä villinneet ja miksi emme ole mitään oppineet siitä pahasta, jota hyvän nimissä on toisille aiheutettu.

Ongelmia syntyy, kun alamme kuvitella, että kuvamme todellisuudesta on totta. Näin uskoessamme koemme eri tavalla ajattelevien uhkaavan itseämme ja katsomme asiaksemme puolustaa omaa kantaamme.

Ongelmaa ei syntyisi, jos molemmat tajuaisivat puolustelevansa oletuksiaan eivätkä totuutta, ja haluaisivat oppia toisiltaan ja löytää keskustellen yhteisen ja jalostuneemman näkökannan. Tämä onnistuu vain silloin, kun osapuolet eivät lukitse itseään puolustusasemiin, vaan haluavat tutkia asioita yhdessä.

Yhdessä tutkiminen käynnistää dialogin, jonka tarkoituksena on löytää syvempi ja yhteinen ymmärrys. Vuoropuhelu estyy, jos osapuolet eivät suostu kyseenalaistamaan omia oletuksiaan, vaan yrittävät vain jyrätä oman näkökantansa läpi.

Dialogi tarkoittaa toisiaan arvostavien ihmisten tapaa tutkia yhdessä ja oppia ymmärtämään asioita syvemmin. Keskustelun ei tarvitse päätyä yhteiseen päätökseen. Vaikka mitään ei lyödä lukkoon, onnistuneen dialogin jälkeen kaikki tietävät, miten tulee toimia.

Politiikan maailma on erinomainen esimerkki asetelmasta, jossa ei käydä dialogista keskustelua, vaan rakastetaan ja ruokitaan vastakkainasettelua. Ei yritetä löytää hyvää ratkaisua, vaan saada toiset suostumaan omiin ehtoihin. Tuloksena on kaikille kelpaava kompromissi. Kun valtaa käytetään omien etujen ajamiseen ja kaverin kampittamiseen, päädytään tympeään nokitteluun ja koston kierteeseen.

Sukellus sokeisiin pisteisiin

Oletukset ovat välttämättömiä, emme voi toimia ilman niitä. Ne paikkaavat aukon, jonka tiedon ja ymmärryksen puute jättävät. Niiden ikävä piirre on, että ne johtavat itsepetokseen ja reaktiiviseen käytökseen.

Ennakkoluulot ovat oletuksia, joita kasvatus tai menneet kokemukset ovat jättäneet päähämme. Kun vanhan vamman kanssa menee uuteen tilanteeseen, ei elä todellisuudessa, vaan kuvittelee sellaista, mitä ei ole. Emme kohtaa ihmistä, vaan hänestä muodostamamme kuvan.

Joskus tämä voi olla viisasta, mutta usein ei. Olipa käsitys huono tai hyvä, se vastaa todellisuutta vain pieneltä osin.

Peter Senge esittää C Otto Scharmerin, Joseph Jaworskin ja Betty Sue Flowersin kanssa kirjoittamassaan kirjassa "Presence" U-teoriaksi (Theory U) kutsutun toimintamallin. Sen mukaan liian hätäinen siirtyminen havainnoista reagointiin johtaa siihen, että emme koskaan ratkaise syviä ongelmiamme, vaan sama ongelma toistuu pienellä tai pitkällä viiveellä.

Inhimillisten ongelmien näkeminen vain teknisinä ja mekaanisina syy-seurausprosesseina on heidän mukaansa naiivi yksinkertaistus ja väärinkäsitys, joka johtaa ikäviin seurauksiin. Syvällinen perehtyminen ongelmien syihin edellyttää seitsemän vaihetta käsittävää, U-kirjainta muistuttavaa prosessia. Nämä vaiheet ovat:

Vaihe 1: Havahtuminen (suspending) tarkoittaen havainnon jälkeistä pysähtymistä, tosiasioiden tarkastelua ja kiihkottoman kokonaisarvion tekemistä tilanteesta, hiljaa kuuntelemista.

Vaihe 2: Suunnan tarkistaminen (redirecting) on erilaisten vaihtoehtojen puntaroimista ja uuden tien valitsemista.

Vaihe 3: Tehdä tilaa uudelle (letting go) tarkoittaa luopumista vääristä oletuksista ja huonosti toimivista malleista.

Vaihe 4: Antaa uuden tulla (letting come) merkitsee toiminnan uudelleen suuntaamista, uusien ajatusitujen istuttamista mieleen.

Vaihe 5: Muutoksen kiteyttäminen (crystallizing) on uuden hahmotuksen kirkastamista ja konkretisoimista toimenpiteiksi, päättämistä mitä tehdään.

Vaihe 6: Vaihtoehtojen testaaminen (prototyping) tarkoittaa uusien oivallusten toimivuuden kokeilemista käytännössä.

Vaihe 7: Omaksuminen ja vakiinnuttaminen (institutionalizing) tarkoittaa testin läpäisseiden ajatusten toteuttamista ja vakiinnuttamista.

Mitä perusteellisempaa pohdinta on, sitä enemmän ryhmän tapa toimia muuttuu. Pelkästään erilaisten tulkintojen kuunteleminen paljastaa, miten monimutkaisia yksinkertaisetkin asiat ovat.

Kolmen sekunnin kohtaamiset

U-prosessissa yritetään ymmärtää ja avata mieltä ja saada se toimimaan tilanteen edellyttämällä tavalla, tarkoituksenmukaisesti. Tämä edellyttää tahtoa ja taitoa nähdä asiat niin kuin ne todella ovat. Ei saa tukeutua pelkkiin omiin tai toisten tarjoamiin oletuksiin, pitää pystyä yhdessä tunnustelemaan tulevaisuuden vaihtoehtoja.

U-prosessin voima on vanhasta irtautumisessa. Ryntäämällä hätäisesti havainnosta tekemiseen junnaamme vanhassa uomassa, toistamme samoja virheitä päivästä ja vuodesta toiseen, eikä synny mitään uutta. Huomionarvoista on, että tarkastelu kohdistuu mielen hokemiin eikä niinkään teknisiin prosesseihin. Kun oletukset muuttuvat, teotkin muuttuvat.

Otto Scharmer esittää omassa kirjassaan "Theory U" neljä tekijää, jotka estävät ihmisiä ja organisaatioita oppimasta ja muuttamasta toimintaa. Esteet liittyvät verbeihin ajatella, sanoa, tehdä ja nähdä.

Muutoksen toteutumiseksi on ylitettävä neljä estettä: (1) tunnistettava mitä näkee, (2) uskallettava sanoa mitä ajattelee,
(3) tehtävä niin kuin sanoo ja lopuksi (4) tajuttava mitä tekee.

Muuttamalla näkemistä muuttuu ensin ajatteleminen, sitten puhe ja lopulta tekeminen.

U-teorialla pyritään muuttamaan tapaa katsoa asioita, hahmottaa syy-seuraus-suhteet ja lopulta muuttaa toiminnan suuntaa. Kaikki muutoksen esteenä olevat kynnykset ovat korkeita ja niiden ylittäminen edellyttää syvällistä henkisten prosessien ymmärtämistä. Kyse on tietoisuudesta, läsnäolemisesta omassa elämässä. Suuri este muutoksen tapahtumiselle on kyvyttömyytemme tajuta, mitä seurauksia teoillamme on. Muutos toteutuu, kun muutamme tapaamme ajatella.

Äly tukkii aivot

Ryhmässä toimimista on tutkittu paljon, mutta kerätyllä tiedolla ei ole paljon pystytty paljon muuttamaan ihmisten käyttäytymistä. Daniel N Stern kuvaa kirjassaan "The Present Moment" tuloksia, joita on saatu tutkimalla ns. kohtaamisen hetkiä, läsnäolemisen kokemuksia kahden ihmisen välillä. Yleensä nämä kestävät vain muutaman sekunnin, keskimäärin 3-4 sekuntia.

Tällainen kohtaaminen edellyttää intensiivistä ja kokonaisvaltaista kiinnostusta toisesta. Lyhyen hetken henkilöt jakavat saman tunteen. Usein nämä ovat Sternin mukaan rikastavia elämyksiä, ne muistetaan ja muuttavat ihmistä.

Robert K Cooper tarjoilee mielenkiintoisen selityksen sille, että ihmisten kohtaamiset eivät mene kovin syvälle. Kirjassaan "The Other 90 %" hän esittää, että esteenä on hillitön aivojen ylikorostaminen. Hänen mukaansa ajattelu hallitsee havaintoamme, kaappaa aivot niin, ettemme tunnista kehon vastaanottamia ja aivoille viestittämiä tuntemuksia.

Aistien kautta välittyvä tieto todellisuudesta on ohut ja rajoittunut. Koko kehomme "skannaa" ympärillämme sinkoilevia signaaleja aivot tulkitsee niitä. Kestää aina hetken ennen kuin tieto tulee aivoihin. Jos pää on täynnä ajatuksia, viestejä ei tunnisteta. Usein keho reagoi omia aikojaan, emme edes huomaa sydämen pamppailevan, verenpaineen nousevan tai käsien hikoilevat.

Cooper esittää, että meillä on yhden sijasta kolmet aivot: yksi päässä, yksi sydämessä ja yksi koko kehon alueella. Päässä olevan tiedämme, mutta sydämessä olevista aivoista on puhuttu lähinnä runollisin kielikuvin eikä tieteellisin termein.

Sydän reagoi eri tavalla kuin aivot, mutta Cooperin mukaan nopeammin ja todenmukaisemmin kuin muistojen ehdollistamat aivot ja se on kaikkea uutta vastustavia aivoja avoimempi oppimaan. Se myös osaa arvostaa sitä, mikä on todella arvokasta, ja erottaa aidon ja todellisen valheellisesta.

Älyä palvova kulttuuri torjuu puheet kehon viisaudesta. Monet kuitenkin kokevat vapauttavana ajatuksen kolmista aivoista. Kaikkia tuntemuksia ei voi selittää, ne vain tuntee. Joistakin tykkää, toisia ei voi sietää tietämättä miksi.

Tulkintamme toisista eivät perustu tarkasti analysoituun tietoon eivätkä heistä saamiimme kokemuksiin, vaan vaikeasti tunnistettaviin ja määritettäviin tuntemuksiin. Kehomme ottaa vastaan viestejä, joita aivomme pukevat sanoiksi.

Muutoksen jarru ei ole aina aivoissa, joskus se voi olla koko kehossa. Sama koskee yhteyttä toisiin. Suoran kohtaamisen hetkissä kehotkin myötäilevät toisiaan ja ihmiset liikkuvat samassa rytmissä.