14. Sitä näkee mitä katsoo

Elokuvassa "Kuolleiden runoilijoiden seura" on väkevä kohtaus, jossa omaperäisiä opetusmenetelmiä harjoittava, Robin Williamsin oivallisesti esittämä opettaja John Keating pyytää oppilaita nousemaan luokassa opettajan pöydälle. Yksitellen he nousevat, kuka luvallisesta kurittomuudesta innostuneena, kuka epäluuloisesti ja hätäisesti. Pyynnön tarkoituksena on havainnollistaa, että jo pienellä näkökulman muutoksella maailma näyttää toisenlaiselta.

Monet sanovat, etteivät he usko ennen kuin näkevät. Asia on pikemminkin päinvastoin: me näemme sen, mihin uskomme. Selitämme näkemämme parhain päin niin, että se vastaa omaa ennakkoluuloamme.

Nousemalla pöydälle näkymä muuttuu, mutta palattuaan pulpettiinsa oppilas voi olla sama henkilö kuin ennen pöydälle nousemistaan. Mikään ei muuttunut hänen tavassaan katsoa, koska hän katselee vain omia uskomuksiaan.

Emme hae uusia näkökulmia, jos vanhassa katsannossamme ei mielestämme ole mitään vikaa. Eikä siinä ole mitään vikaa ennen kuin tulee eteen sellainen kriisi, josta ei vanhoilla värkeillä selviä.

Yhteisöjen kehittämiseen liittyvät kaksi haastetta ovat, että totumme epäkohtiin niin, että emme edes huomaa niitä. Toiseksi aliarvioimme kykymme muuttaa asioita. Kun asiat ovat aika hyvin, ei ole tarvetta nousta pöydälle ja vaihtaa päässä olevia oletuksia.

Mieli värjää ja kutistaa kohtaamisen

Kahden ihmisen kohtaaminen työpaikan käytävällä on lyhyt episodi, mutta sitä voi tarkastella pinnalta tai syvältä. Näkökulman muutos saa asian näyttämään toiselta.

Systeeminäkemys tarkoittaa, että kohtaamista ei katso irrallisena tapahtumana vaan systeeminä, jota on vaikea tai mahdoton rajata. Rajausta yrittäessä joutuu ratkaisemaan monta isoa kysymystä ja vaikuttaa myös tapahtuneesta tehtäviin johtopäätöksiin.

Jos olettaa, että kahden kohdatessa kohtaa kaksi erillistä ihmistä ja he vaikuttavat toisiinsa mekaanisesti, tarkasteltava systeemi nähdään yksinkertaisempana kuin se on.

Ulkoisesti kohtaamisessa tapahtuu vähän, mutta mielessä tapahtuu muutamassa sekunnissa paljon enemmän kuin henkilö pystyy tajuamaan. Tarkastelukulma ratkaisee, mitä johtopäätöksiä tapahtumasta tehdään.

Jos kiinnitetään huomio vain siihen, miten kauan tapaaminen kesti, mitä sanottiin tai mitä näytti tapahtuvan, voidaan sanoa, että tapahtui vähän. Jos taas arvioidaan, millaisia havaintoja ja johtopäätöksiä molemmat tekivät itsestään ja toisesta tai mitä ei sanottu tai tehty, saattoi tapahtua paljon.

Jos toinen on huomattavan hyväntuulinen tai erityisen surullinen, tapahtuu myös tunnetason jakamista, jonka vaikutusta ja merkitystä on vaikea arvioida. Jos katsotaan silmiin, kuinka syvälle katsotaan ja mitä katseessa tulkitaan. Jos ei sanota mitään tai toisen kohtaamista vältetään, molemmat tekevät tilanteesta johtopäätöksen, jonka vaikutusta on vaikea arvioida.

Päivän aikana jokainen meistä kulkee tilanteesta toiseen ja olemme huomattavan heikosti tietoisia mielemme liikkeistä. Reagoimme refleksimäisesti tajuamatta, miten mielemme liikkuu ja miten se meitä ohjaa.

Kohtaamiseen toimiston käytävällä vaikuttavat sitä edeltävät tilanteet, elämäntilanteemme kaiken kaikkiaan, siihen päivään liittyvät paineet ja epämääräinen pelko huomisesta, omakuvamme ja lopulta koko maailmankuvamme. Jos systeemi rajataan, siitä leikataan jotakin pois ja tuo leikattu osa saattaa olla niin oleellista, että emme enää ymmärrä itseämme emmekä tilannetta.

Vaikka kohtaamme toisen ihmisen, oman mielemme tila ratkaisee, mitä koemme kohtaavamme. Mieli värjää jokaisen kohtaamisen omilla väreillään.

Jotenkin huomiota täytyy toki kohdistaa ja rajata, mutta se on paikallaan tehdä tietoisena siitä, että jotakin oleellista saatetaan sulkea tarkastelun ulkopuolelle. Jotta näin ei kävisi, johtopäätöksiä tehdessä tulee muistaa tehdyt reunaehdot.

Aivojen välissä on toivomme

Yhteistyössä mielellä on kaksoisrooli: se sekä tulkitsee että muokkaa todellisuutta. Jokainen hahmottaa todellisuuden omalla tavallaan ja toimii niin kuin toimii. Silti on perusteltua nähdä tekeminen ja kokeminen kollektiivisena ilmiönä. Tämän näkemyksen puolesta puhuvat ihmisten uskonnolliset kokemukset, kykymme empatiaan ja fysiikan havainnot.

Jos mielen näkee ja kokee yhteisenä ilmiönä, jonka ihmiset jakavat eikä tarkkoja rajaviivoja ole, on mahdoton löytää aidosti omaperäisiä ajatuksia. Imemme koko ajan vaikutteita ja muodostamme käsityksiä yhdistelemällä uutta ja vanhaa.

Jokin oma oivallus voi tuntua itse keksityltä. Kutsumme ajatuksia omiksemme lähinnä siksi, että olemme omaksuneet ne ja tyydymme niitä arvioidessamme pinnalliseen tarkasteluun. Arvio kohdistuu tällöin enemmän ilmentyneeseen muotoon kuin ajatuksen kehittymiseen.

Vanhassa maailmassa systeemit olivat jähmeitä ja jäykkiä. Niissä oli tarkat rajat. Yllätyksiin saattoi varautua, koska kaikki tiesivät uhkat ja unelmatkin olivat yhteisiä. Vihollinen tuli Venäjältä ja pelastus pastorilta.

Jos mielen näkee systeeminä, jossa syy ja seuraus eivät aina ole ennustettavissa eivätkä tapahtumat aina ole toistensa jatkumoa, muutokset voivat tapahtua ilman näkyvää syytä eivätkä ne edellytä tahtoa tai erityistä päätöstä.

Ihmisellä on kyky ja voima muuttaa mielen systeemiä ja pysäyttää sellainen toiminta, joka ei ole fiksua ja perusteltavissa. Toivo on siinä, että systeemi voi oppia omista virheistään. Tämä voi tapahtua niin, että ihminen tajuaa tekojensa seuraukset joko ennen kuin tekee virheet tai heti tehtyään.

Ihmislajiin liittyvä erityispiirre on, että voimme kuvitella todellisuuden ja muuttaa käyttäytymistämme niin, että paha ei toteudu.

Malka omassa silmässä ei näy peilissä

Mitä monimutkaisempi systeemi, sitä vaikeampi on paikantaa toiminnan todelliset ongelmakohdat. Kun syy ja seuraus ovat kaukana toisistaan, asioiden yhteyttä on vaikea nähdä saati puuttua niihin. Näin on kolmesta syystä.

Ensiksikin jokainen havaitsee epäkohdat helpommin toisten toimissa kuin omassaan. Malka omassa silmässä ei näy edes peilissä.

Toiseksi, pitkä ja yksipuolinen kokemus omalta toimisaralta estää oman toiminnan kriittisen tarkastelun. Muutoksia ympäristössä eikä oman toiminnan jämähtämistä ei kerta kaikkiaan havaita, erityisesti silloin kun muutokset ovat hitaita.

Kolmanneksi, mennyt menestys sokaisee uskomaan, että omassa toiminnassa ei loppujen lopuksi ole mikään niin pahasti pielessä, että systeemiä olisi perusteltua syvästi muuttaa. Itseään voi rauhoitella vakuuttamalla, että "on meillä paljon hyvääkin" tai "ei ne muutkaan täydellisiä ole", mutta nämä ovat aikamoista itsepetosta ja ongelman kiertelyä.

Systeemiymmärrys edellyttää halua ja rohkeutta tunnustaa tosiasiat. Sellaisissa toimintakulttuureissa, joissa systeemin epäkohtien tunnustaminen käynnistää syyllisten etsimisen, on taipumus vaieta vaikeuksista, ainakin omista.

Puolinopeudella tuplateho

Toiminnallisten ongelmien syyllinen ei ole aina ihmisissä, usein se on systeemissä. Toyotalla pyritään poistamaan kaikki turha työ ja säästämään ihmisten touhottamista. Ihmisiä rohkaistaan aloitteellisuuteen mm. lupaamalla, että tehostamisen takia toimettomaksi jääneitä ihmisiä ei irtisanota, vaan heille etsitään työtä yrityksen toisilta osastoilta.

Toyotan kulttuurissa jokainen velvoitetaan huolehtimaan laadusta. Kun ilmenee ongelma, pitää puuttua asiaan heti. David Magee sanoo kirjassaan "How Toyota became #1", että yhtiön tehtaissa ihmisille annetaan vain kaksi ohjetta: tulla töihin ja "vetää piuhasta kun tulee ongelma". Piuhasta vetäminen tarkoittaa, että jokaisella on oikeus pysäyttää tuotantolinja, jos hän havaitsee laatuongelman. Vain puuttumalla asiaan virhe voidaan korjata.

Mielenkiintoinen piirre Toyotalla on hitauden korostaminen. Tehokkuuden hakeminen työskentelynopeutta lisäämällä johtaa yhtiön kokemuksen mukaan laadun alenemiseen ja säästynyt aika menee moninkertaisesti hosumisen takia tehtyjen virheiden korjaamiseen. Hitaasti tekemällä syntyy paras laatu, koska mieli ehtii tekemiseen mukaan.

Systeemiälykäs organisaatio ei etsi helppoja pikavoittoja eikä alistu osaoptimointiin, vaan katselee kokonaisuutta ja sitäkin pitkällä tähtäimellä. Tämä on haasteellista, koska tekojen ja siitä aiheutuvien seurausten välillä voi olla vuosienkin viive.

Tuloksen tekeminen mainontaa, koulutusta tai tuotekehittelyä vähentämällä näkyy heti ja hetken, mutta seuraukset näkyvät vasta tulevien vuosien laskelmissa. Tasetta tuijottamalla asiayhteyttä ei voi havaita. Kun toimintaa arvioidaan yksipuolisesti tilikaudelle tai kvartaalille aiheutuneiden tuottojen ja kustannusten perusteella, johtopäätös on usein täysin erilainen kuin silloin kun tarkastellaan pitkää kehityskaarta.

Systeemiäly edellyttää kykyä nähdä syvemmälle kuin helposti havaittaviin ja mitattavissa oleviin ilmiöihin. Ihmissysteemeissä on paljon piileviä tekijöitä, joiden voiman viisaat johtajat ihmisissä tunnistavat ja osaavat hyödyntää.

Yksi haasteista on havaita ja vahvistaa näitä voimia. Yhdessä toimiminen on ihmiselle luontaista, mutta lisäksi pitää olla ymmärrystä systeemin vaikutuksesta ihmisiin hyvässä ja pahassa.

Apu löytyy itseltä

Soveliain tapa synnyttää ja ylläpitää systeemiälyä on rohkaista ihmisiä itse oivaltamaan ja määrittämään roolinsa yhteistyössä. Orgaanisesti muotoutuneessa yhteisössä ihmiset sopeutuvat omiin rooleihinsa, mukautuvat muutoksiin ja rohkaistuvat monipuolisemmin käyttämään kykyjään yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Systeemiälykäs organisaatio on aidosti asiakaslähtöinen ja johtaa olemassaolonsa tarkoituksen toisten tarpeista ja toimintaansa kohdistuvista odotuksista. Perinteisessä organisaatioajattelussa asiakkaat sijoitetaan organisaation ulkopuoliseksi sidosryhmäksi, mutta modernissa älykkäässä organisaatioajattelussa asiakas on systeemin sisäpuolella, osapuolena eikä pelkkänä markkinoinnin kohteena tai tuloksenteon välineenä. Systeemiälykäs organisaatio kohtelee asiakastakin ihmisenä.

Tämä tuo ihan uuden näkökulman ja painotuksen organisaatioiden johtamiseen, markkinointiin ja vastuuseen. Jos ihmisiä arvioidaan vain talouden mittareilla, tämä voi johtaa vääristymiin tavoiteasetannassa ja vakaviin vaurioihin ihmissuhteissa. Siksi on tärkeätä korostaa systeemiälyn soveltamisessa arvopohjaa ja periaatteita, jolle inhimillinen systeemi rakentuu. Erityisen tärkeätä on tinkimättömästi tutkia kaikkia systeemin synnyttämiä vaikutuksia, eikä vain yhden tai muutaman tavoitteen toteutumista.

Systeemiälyn käsite sisältää oletuksen yhdessä tekemisestä, liittoutumisesta toisten kanssa. Tämä on haaste, mutta myös huikea mahdollisuus. Tavoite hyvän elämän luomiseksi sisältää ison vastuun omien toimien kaikista seurauksista, mutta siihen sisältyy myös näkemys, että on olemassa keinoja toimia vastuullisesti ja viisaasti.