12. Roolipelejä työpaikkateatterissa

Keith Johnstonen kuvaa kirjassaan Impro kolmea opettajaa, joista yksi on pidetty, mutta ei pysty pitämään luokassa minkään sortin kuria, toinen ei koskaan anna rangaistuksia, mutta täyttää kaikki oppilaat kauhulla ja kolmas saa kaikki helposti tekemään ihan mitä tahtoo.

Nämä kolme erilaista opettajan arkkityyppiä käyttävät oppilaisiin erilaista statusta, mutta tuskin tietoisesti. Ensin kuvattu, epäpätevyytensä takia epävarma opettaja käyttää alastatusta. Hän ei saa oppilaiden luottamusta käytöksellään, hän vapisee, tekee paljon turhia liikkeitä, punastelee ja näyttää luokassa lähinnä tunkeilijalta. Oppilaat vastaavat tähän riehumalla.

Toisesta opesta ei yhtään pidetä, mutta hänen tunneillaan kukaan ei uskalla hiiskuakaan. Hän on pakonomainen ylästatuksen käyttäjä, joka kulkee käytävillä etäisen oloisena, mutta määrätietoisen näköisenä keihästellen ihmisiä katsellaan. Häntä herjataan ja panetellaan, mutta vain selän takana ja kaikki kiittävät onneaan, etteivät ole hänen lapsiaan.

Kolmas opettaja vitsailee oppilaiden kanssa, mutta saa myös syntymään taianomaisen hiljaisuuden. Kadulla hän kulkee suorana, mutta rentona ja hänen hymynsä on herkässä. Hän ei koskaan rankaise, mutta siihen ei ole tarvettakaan. Hän osaa Johnstonen mukaan nostaa ja laskea statustaan niin, että saa muut toimimaan tahtonsa mukaisesti.

Eri tilanteissa omaksumamme status riippuu siitä, millaiseksi koemme oman asemamme ja mitä tahdomme saada aikaan. Valitsemme käyttämämme statuksen usein tiedostamattomasti ja saatamme vaihtaa sitä edestakaisin monta kertaa lyhyen keskustelun aikana.

On tärkeää ymmärtää ero toisaalta sosiaalisen statuksen ja esitetyn statuksen välillä, toisaalta lähetetyn ja vastaanotetun statuksen välillä. Jokainen liike, jokainen ele, jokainen äänensävy ilmaisee statusta ja tulkitaan.

Voimme helposti arvioida käyttämämme statuksen vaikutuksen väärin. Kun kehumme itseämme, saatamme herättää juuri päinvastaisen vaikutuksen kuin on tarkoituksemme. Alastatuksen taiturit levittävät mielellään tarinoita omista mokistaan huvittaakseen ja rauhoittaakseen toisia. Häpäistessään itseään vapaaehtoisesti he itse asiassa nostavat itseään muiden silmissä.

Korkean statuksen omaavan henkilön poistuminen porukasta synnyttää mielihyvää siksi, että muut tietävät siirtyvänsä yhden askeleen ylöspäin.

Katse viestii valtaa ja välittämistä

Eläimillä on usein tarkka nokkimisjärjestys ja säännöt, joiden mukaan yhdessä eletään. Se on ihmisillä yhtä lailla kuin kanoilla ja apinoilla, mutta niin ilmeinen, että emme yleensä kiinnitä siihen mitään huomiota

Tämä hierarkkinen järjestys on voimassa kunnes joku haastaa sen halutessaan nousta ylöspäin. Tällöin taistellaan kunnes uusi asetelma on kaikille selvä.

Eläimillä valta-aseman tiedetään näkyvän mm. katsekontakteissa. Tuijottaminen tulkitaan helposti aggressiivisuuden muotona, taisteluhuutona. Se voi olla myös arvostuksen osoitus, huomion antamista toiselle, välittämistä.

Katsekontaktin välttäminen on yleensä korkean statuksen merkki. Jos jättää toisen huomiotta, oma status nousee. Tästä syystä tummat lasit saattavat nostaa kantajansa statusta.

Periaate on, että valtahierarkiassa ylempänä oleva kääntää katseensa pois ensin. Ratkaisevaa on kuitenkin, miten toinen tämän kokee. Jos katseen välttely tulkitaan peloksi ja pakoiluksi, valta-asema on vaakalaudalla.

Monet tuntevat itsensä voimakkaiksi pystyessään pitämään katsekontaktia yllä pitkään. He myös näyttävät voimakkailta.

Arvovaltaa saa, jos osaa olla liikuttamatta päätään puhuessaan. Upseereja kuulemma jopa koulutetaan tähän antaessaan käskyjä.

Johnstone uskoo, että ihmisillä yleensä on mieleisensä status. Me tahdomme olla alhaisia tai korkeita ja yritämme ohjata itsemme mieleisiin asemiin. Ehdollistumme esittämään sitä statusta, jonka olemme huomanneet toimivan tehokkaasti ja tuovan meille haluamamme aseman.

Korkean statuksen eleitä ovat pään liikkumattomana pitämisen lisäksi sulava ja määrätietoinen liikkuminen, huoliteltu puhe, katsekontaktin viljely ja oman tilan haltuunotto.

Alhaiseen statukseen liittyviä näkyviä eleitä ovat hapuileva ja nykivä liikkuminen, jalkaterien kääntyminen sisäänpäin, hengästyneen oloinen puhe, sanojen tapailu ja lauseen aloittaminen öö-ääntelyllä, alahuulten peittäminen ylähampailla ja katsekontaktien välttely.

Ihmisten välillä kulkee virtaa

Meillä on oletus omasta statuksestamme ja toteutamme sitä paitsi eri tilanteissa, myös erilaisissa tiloissa eri tavalla.

Karismaattisen, vahvan ihmisen sanotaan ottavan ympäröivän tilan haltuunsa. Tällä tarkoitetaan, että hän osaa luontaisesti sopeuttaa käytöksensä erilaisissa tilanteissa.

Johnstone sanoo, että korkean statuksen esittäjät antavat oman mielensä tilan virrata toisiin ihmisiin. Alastatuksen esittäjä puolestaan sulkee itsensä, käpertyy kuoreensa, koska se on hänen tapansa puolustautua mahdollista häpäisyä vastaan.

Nöyryyttävin on tilanne, jossa ihminen pakotetaan paljastamaan itsensä kaikkien edessä niin, että hän ei voi paeta eikä puolustaa itseään. Tästä johtuu Johnstonen mukaan se, että ristiinnaulitsemisella on niin vahva symbolinen merkitys verrattuna esimerkiksi ihmiseen keittämiseen öljyssä.

Tutumpi alistamistilanne monille miehille on vääpeli karjumassa asennossa seisovalle alokkaalle kahden sentin päässä hänen kasvoistaan.

Kun kaksi ihmistä seisoo kasvot vastakkain 30 sentin päässä toisistaan, he todennäköisesti kiusaantuvat ja tuntevat tarvetta vaihtaa asentoaan. Jos tämä kielletään, he alkavat pian tuntea vihaa tai rakkautta toisiaan kohtaan, koska heidän tilansa sekoittuvat.

Vaikka tieteellinen näyttö henkilökemioiden todenperäisyydestä puuttuu, tiedämme kokemuksesta, että vaikka mitään ei sanota tai tehdä, toisten kanssa on helppo ja hyvä olla yhdessä, toisten kanssa ei. Tunnemme vetoa toisiin, toiset herättävät meissä ärtymystä ja inhoa.

Ihmisten välillä kulkee virtaa, eri asia on, kuinka tietoisia siitä olemme. Toiset saavat meidät varuilleen, toiset herättävät luottamusta ja tuntuvat kuin pitäisivät meille peukkuja.

Pelokas ihminen käpertyy kyyryyn, olkapäät nousevat suojaamaan kaulavaltimoa ja selkä menee notkolle alavatsan peittääkseen. Tämän vastakohta on kerubiasento, jossa pää kallistuu taakse paljastaen kaulan ja rinnan. Korkean statuksen ihmiset esiintyvät mielellään jossakin kerubiasennon versiossa, mutta eivät mene pelkokyyryyn, koska se veisi heiltä aseman.

Johnstone arvelee, että ihmisten matkustavat pitkiä matkoja nähdäkseen jonkin näköalan vain voidakseen olla tilanteessa, jossa oma tila saa virrata ulos esteettömästi. Seisoessamme kukkulalla tai katsoessamme merellä edessämme aukeavaa tyhjää tilaa ryhtimme kohenee ja hengitämme syvään, vaikka ilma on ihan samaa kuin laaksossa ja mantereella.

Statuksen käyttö ja niiden vaihtelut luovat tilanteisiin jännitteen, jota ilman esittävässä taiteessa ei saada katsojan huomiota. Erityisen mielenkiintoisia ja suosittuja ovat näyttämöllä herra ja hänen palvelijansa -asetelmat.

Asetelma ei suinkaan aina automaattisesti ole se, että palvelija esittää matalaa ja isäntä korkeaa statusta. Moni palvelija ei alistu vallankäytön kohteeksi, vaan pikemminkin käyttää isäntänsä asemaa omien etujen ajamiseen ja oman statuksensa astinlautana.

Tärkeätä on, että molemmat kuitenkin käyttäytyvät kuin kaikki tila kuuluisi herralle. Palvelija asettuu yleensä isäntänsä tilakaaren reunalle, koska herra voi minä hetkenä hyvänsä uhata tai hallita häntä. Lakeija ei saa nojata herralleen kuuluviin seiniin eikä aiheuttaa ylimääräistä ääntä, koska hän liikkuu toisen omistamassa tilassa.

Matto vedetään kukkojen alta

Statusten käytöstä on hyvä ymmärtää kolme asiaa. Ensiksikin se, että niitä ylipäätään on. Joko käytämme toisiimme valtaa tai olemme vallan käytön kohteena.

Toiseksi, status ei liity asemaan, se on eri tilanteissa omaksumamme toimintatapa. Toimimme tietyllä tavalla, koska oletamme sen johtavan haluamaamme lopputulokseen. Joskus sanelemme, joskus suostuttelemme.

Kolmas ja tärkein asia on, että tunnistaa ja osaa vaihtaa käyttämäänsä statusta tilanteeseen sopivaksi.

Korkean statuksen käyttäjä yrittää muiden mielestä vain nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Tietyissä tilanteissa se sallitaan, mutta pilkkaamista ylimielisen leimaa ei voi välttää, jos käyttää samaa tyyliä kaikissa tilanteissa.

Johtaja saa esiintyä päättäväisenä ja peräänantamattomana, mutta hänen on ymmärrettävä milloin pitää joustaa, olla nöyrä ja "syödä ihmisten kädestä".

Meillä on kyky ja taipumus vetäistä matto niiden kukkojen alta, jotka itse ylentävät itsensä kukkulan kuninkaaksi. Emme halua pönkittää pöyhkeyttä, mutta toisaalta yhdessä elämisen sovittuihin sääntöihin kuuluu, että lyötyä ei kuulu lyödä. Pahat tekonsa voi saada anteeksi katumalla niitä, mutta ei sääliä kerjäämällä eikä itseään surkuttelemalla, vaan osoittamalla, että aikoo vastedes elää ihmisiksi.

Työpaikoilla tämä tarkoittaa sitä, että arvostusta ei saa ottamalla vaan ansaitsemalla. Aseman voi saada, mutta ei arvostusta. Ihmiset osaavat kyllä käyttäytyä muodollisen arvostavasti korkeassa asemassa olevia kohtaan, mutta todellinen kunnioitus ja luottamus edellyttävät enemmän.

Ulkoista asemaansa voi pönkittää ulkoisilla asioilla, mutta ihmisten sydämien valloittamiseen tarvitaan sellaista sydämen sivistystä, jota ei opita kauppakorkeassa tai yliopiston kursseilla vaan elämän kiertokoulussa ja antamalla ihmisten opettaa.

Menemällä samassa roolikaavussa kaikkiin tilanteisiin törmäämme takuuvarmasti seinään. Vika ei kuitenkaan ole seinässä. Jos oman lapsensa kasvattamisessa omaksuu vain viisaan vanhemman roolin, saa viimeistään murrosiässä kuulla, miten hyvin on tehtävässään onnistunut. Jos ihmisten johtamisessa käyttää oppaanaan vain Pomottajan käsikirjaa, ei pidä ihmetellä, jos ihmiset ovat alistuneita ja apaattisia.

Yhden tyylin imu on ilmeisen suuri, mutta kokeilemalla jokainen löytää itsestään muitakin tapoja toimia ihmisten kanssa.