10 Ylikuorma kaataa kiltit, herkät, ahneet ja tyhmät

Työn yksilöön kohdistamat paineet ovat viime vuosina räjähdysmäisesti kasvaneet. Kolme samanaikaisesti vaikuttavaa ilmiötä ovat ahdistaneet meidät nurkkaan ja pakottaneet meitä muuttumaan suuntaan, jota emme syvällä sisimmässämme ehkä tahdo.

1. Työt on jaettu pienen pieniin palasiin, ja jokainen palanen edellyttää sellaisen erityisosaamisen hallitsemista, jota muilla ei ole. Tämä on johtanut siihen, että olemme samalla entistä enemmän riippuvaisia toisista, mutta entistä yksinäisempiä omassa työssämme. Eikä kukaan enää hallitse eikä edes näe kokonaisuutta. Ihminen voi tuntea olevansa mitätön ratas jättiläiskoneistossa.

2. Rahan vallan kasvaminen on tehnyt kaiken epävakaaksi ja epävarmaksi ja olemme joutuneet luovuttamaan kohtalomme kasvottomien ja ennakoimattomasti toimivien omistajien ja markkinavoimien käsiin. Puolestamme päätetään jossain muualla.

3. Tekninen kehitys pakottaa jokaisen meistä opettelemaan sellaisia uusia taitoja, joihin meillä ei ole luontaisia valmiuksia, kiinnostusta tai edellytyksiä. Olemme työn yksinkertaisten rutiinien suorittamisessa koneiden armoilla arkoina ja epävarmoina.

Jokainen näistä kehityskuluista yksinkin riittää stressaamaan ja polttamaan pitkänkin pinnan, mutta yhdessä niiden vaikutus on pelottava ja arvaamaton.

Joudumme jatkuvasti elämään kalvavan epävarmuuden, kasvavan epätietoisuuden ja säälimättömän suorituspaineen alaisena. Meidän odotetaan pystyvän vuodesta toiseen ylittämään aikaisempien vuosien saavutukset.

Yli puolet työtä tekevistä ei tätä kestä, vaan alkaa oireilla. Uupumisen ensioireet ovat, että ihminen tympääntyy ja työstä katoaa ilo, mutta tunnollinen ihminen paahtaa urakan loppuun vaikka väkisin.

Pitkään jatkuessaan pakkotyö vaatii veronsa. Ensin tulevat kyyniset kommentit, sitten uni alkaa häiriintyä. Puoli neljältä aamulla työasiat pyörivät mielessä eikä uni tule vaikka väsyttää.

Henkilö väsyy, mutta työt eivät anna armoa. Niin kauan kun pää käy ja kädet tottelevat, homma hoituu jotenkuten. Työt tulevat tehtyä, mutta mikään ei enää tunnu miltään. Keho käy kierroksilla, paperit siirtyvät pinkasta toiseen, mutta tekemättömien töiden kasa kasvaa. Päivät pitenevät, lastut lentävät, mutta valmista ei tule vieläkään.

Yhtenä päivänä keho kieltäytyy yhteistyöstä ja lääkäri määrää henkilön kuukaudeksi sairauslomalle työuupumuksesta johtuvan tilapäisen työkyvyttömyyden takia.

Uupumus tarttuu

Työuupumus on aikamme tauti. Se iskee helpoimmin kiltteihin, herkkiin ja ahneisiin ihmisiin. Kiltteihin siksi, että he eivät sano ei, herkkiin siksi, että he aistivat ja ovat valmiita kantamaan harteillaan koko rykmentin murheet, ahneisiin siksi, että he eivät osaa lopettaa ajoissa vaan haluavat kyltymättömästi enemmän ja enemmän.

Työssään uupuneita on yritetty syyllistää väärin perustein. Burnout ei asiantuntijoiden mukaan ole sairaus, se on mielen ja kehon luonnollinen tapa reagoida tilanteessa, jossa työ ja sen tekijä eivät sovi toisilleen.

Työuupumus EI ole yksilön syytä. Työuupumus ei iske siksi, että työtä on liikaa tai se on tylsää ja tyhmää. Työuupumus iskee, jos työn paineet pitkän aikaa ylittävät yksilön kyvyn selvitä niistä. Muuttujia on siis kaksi: työn paineet ja yksilön kyvyt. Ongelmat eivät synny kummastakaan tekijästä yksin vaan tekijöiden yhdistelmästä.

Syy voi olla ja usein onkin molemmissa. Liika työ aiheuttaa ylikuorman, joka jatkuessaan johtaa ylirasitukseen. Ihminen kestää molempia niin kauan, kun työ tuntuu mielekkäältä.

Kun ihminen ei enää usko selviävänsä työstään, hän turhautuu ja työstä menee mielekkyys. Työuupumusta on verrattu taisteluväsymykseen. Sinä päivänä kun sotilaat alkavat uskoa hävinneensä sodan heitä on vaikea saada taistelemaan.

Työuupumus on helppo ajatella kilttien ihmisen kyvyttömyydeksi selvitä töistään. Jos asia olisi näin yksinkertainen, esimiesten ei tarvitsisi burnout-tapauksissa muuta tehdä kuin järjestää uupuneelle ammattiapua ja palkata uusi puurtaja hänen tilalleen.

Tosiasiassa uupumisen syyt ovat syvällä työyhteisön tavoissa toimia ja kaikki yhteisön jäsenet ovat "tartunnan saaneita" ja alttiita menettämään työkykynsä. Syiden jäljet johtavat kiistattoman selvästi huonoon johtamiseen. Kun tavoitteet ovat epäselvät, organisaatiota muutellaan liian usein, vaatimukset ovat kohtuuttomat ja resurssit täysin riittämättömät, yksilön mahdollisuudet selviytyä ovat heikot.

Naurutesti

Selvitä oman uupumuksesi taso. Yksinkertainen tapa testata työkuntosi on seurata tunnetilojasi muutaman päivän. Uupumus on ottamassa sinusta otetta, jos mikään ei oikein tunnu miltään, jos nukut huonosti tai et osaa enää irrota työstä (ilman alkoholia).

Yksinkertainen testi on kuunnella omaa nauruasi. Jos et enää kuule sitä, olet vaaravyöhykkeessä. Hymysi hyytyminen tarkoittaa, että vitsit ovat vähissä…

Äkkivilkaisulla näyttää siltä, että työuupumukseen voi reagoida vain kahdella tavalla: heittäytymällä hankalaksi, polkea jalkaa, kieltäytyä töistä ja kärsiä seuraukset nahoissasi tai tottelemalla ja tekemällä kiltisti kaikki mitä pyydetään, sinnitellä sitkeästi, ja hitaasti tuhota itsensä työllä.

Mutta on kolmaskin tie. Sen kulkeminen tarkoittaa, että työyhteisössä yhdessä todetaan ongelmat ja muutetaan toimintatapoja niin, että työt tulevat tehdyksi, mutta ihmiset säilyvät ihmisinä.

Jos tämä päätetään tehdä, paljastuu, kuinka paljon ihmisten aikaa ja energiaa menee sellaiseen, millä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä asiakkaat työyhteisöltä odottavat. Suomennettuna: tuhottomasti aikaa menee tarpeettomaan puuhasteluun ja voimia säästyy kun sovitaan, että jätetään turhat ja tyhmät työt tekemättä ja keskitytään siihen mitä varten todella ollaan olemassa.

Helposti sanottu, hikistä tehdä. Mutta ei mahdotonta. Työyhteisöt unohtavat helposti varsinaisen tehtävänsä ytimen ja keskittyvät pitämään pyörät pyörimässä. Monet ovat niin kiinnikasvaneita omiin kaavoihinsa ja rutiineihinsa, etteivät kovin helposti erota sitä mikä on todella tarpeellista ja mikä pelkkää puuhastelua.