1. Se toinen tapa

Toivon, että olisin väärässä.

Mielestäni ihmisiä kohdellaan työpaikoilla sikamaisen huonosti. Toivon, että tämä ei olisi totta, vaan pahaa unta tai väärinkäsitys.

Tapa, jolla nyt tehdään työtä ja johdetaan ihmisiä pitää ja voidaan muuttaa. Se on tämän kirjan teema. Esittelen sekä nykyisen että sen toisen tavan.

Jos et näitä sivuja lukiessasi halua yhtään muuttaa omaa tapaasi tehdä työtäsi, olen epäonnistunut. Jos et halua tehdä parempaa työtä ja kohdella ja kohdata ihmisiä toisin, tämä kirja ei täytä tarkoitustaan. Tahdon, että rohkaistut ja innostut ajattelemaan itsestäsi ihmisenä ja tehtävästäsi maailmassa edes hiukan toisin kuin nyt ajattelet.

Kirjoitin tämän halusta vaikuttaa siihen, millaista arkea elämme, sinä ja minä. Jokaisen ihmisen työ muokkaa maailmaa. Ei ole sama mitä teemme ja miten. Eniten sillä on merkitystä meille itsellemme, mutta emme elä yksin. Työ on yhdessä tekemistä, työ on toisille tekemistä.

Meillä ihmisillä on käsissämme keinot tuhota itsemme tekemällä työtä, joka tekee maapallosta elinkelvottoman asuinpaikan. Uskon kuitenkin, että tulemme järkiimme ja ihminen lajina nousee uudelle evoluutiotasolle.

Meillä on myös keinot tehdä toisten arjesta isompi, täydempi, hauskempi, hohdokkaampi, keveämpi ja kivempi.

Se tapa, jolla työtä tehdään ja johdetaan, tuottaa enemmän ahdistusta, uupumusta ja vieraantumista kuin uskallamme tunnustaa. Ihmisten huonoa kohtelua työpaikoilla perustellaan kiristyvällä kilpailulla ja kasvavilla tehokkuusvaatimuksilla, mutta todellisempi syy on vääristyneet ja aikansa eläneet käsitykset ihmisestä ja heidän johtamisestaan.

On pöyristyttävää, miten ihmisiä nöyryytetään ja alistetaan. Samalla heiltä viedään edellytykset selviytyä hyvin tehtävistä, jotka edellyttävät enemmän sydäntä ja päätä kuin käsiä ja jalkoja.

Kaikissa töissä ihminen on tekemisissä toisen ihmisen kanssa. Tällöin tarvitaan henkisiä kykyjä ja ymmärrystä ihmisestä. Jos tätä ei ole, ihminen harhailee sosiaalisessa erämaassa onneaan etsien, eikä saa syvää täyttymystä tekemisestään. Työstä tulee tuskaista puurtamista elannon eteen ja toisista ihmisistä pelkkiä pelinappuloita oman tuskan ja tyytymättömyyden vähentämisessä.

Moni haluaisi hypätä ulos henkisestä oravanpyörästä, mutta jokin outo voima vetää meitä tavoittelemaan sellaista, jota emme ehkä koskaan saa käsiimme. Olemme vajaasti läsnä omassa elämässämme, lillumme siinä päivästä toiseen menneitä muistellen ja onnesta unelmoiden.

Huonosti johdetut ihmiset kärsivät tehdessään huonoa työtä. He eivät pysty hyvään yhteistyöhön keskenään. He pelaavat samassa joukkueessa, mutta jokainen sohii omaa peliään omaan maaliinsa. Yhteiset tavoitteet ja arvot ovat vain sanoja paperilla; kukaan ei niitä lue, saati noudata.

Luovu kuonasta

Uskon, että vanhan johtamistyylin voi muuttaa. Tiedän, että voi! Olen nähnyt ja kerron tämän kirjan sivuilla, miten upeasti ihmisiä johdetaan silloin, kun työ ja johtajuus nähdään tilaisuutena tehdä työstä ihmisen mittaista.

Ihminen voi oppia ajattelemaan ja toimimaan toisin. Eikä muutos vie koko elämää.

Ketään meistä ei ole naulittu elämään typerien ajatusten orjana. Kun huomaan, että tapani ajatella johtaa minut muualle kuin minne haluan, voin vaihtaa ajatukseni. Rakastumme kuitenkin helposti omiin oivalluksiimme niin, ettemme enää suostu tai pysty arvioimaan niitä järkevästi. Itse asiassa emme edes huomaa, että meillä on ajatuksia, jotka eivät toimi. Kun asiat eivät suju, haemme vikaa todellisuudesta olettaen, että se ei toimi.

Uuden oppiminen on helpompaa kuin kuvittelemme. Edes ikä ei ole esteenä. Vaikeinta on vanhoista ajatuksista luopuminen. Kesti monta sukupolvea luopua uskomuksesta, että aurinko kiertää maata ja saattaa kestää kauan ymmärtää, että ihminen ei ole maailmankaikkeuden napa, ei edes maapallon ainoa elävä ja tunteva olento.

Kuonasta luopumista vaikeuttaa se, että ihmiset ympärillämme elävät samassa harhassa. Vahvat kahleet pitävät meitä kiinni nykyisissä käsityksissä työstä ja johtajuudesta. Ne on murrettava. Ne saavat meidät kutistamaan itsemme, koska ne alistavat meidät toteuttamaan sellaista suunnitelmaa, jonka emme todella halua toteutuvan.

Ensimmäinen askel uudessa toimintatavassa on havahtua näkemään, että todella ajattelemme ja toimimme epätarkoituksenmukaisesti ja tuhoavasti. Olemme uskomattoman sokeita paitsi omille tekemisillemme, myös elämän upeuksille, oman arkemme ihmeille. Jos on turtunut omaan työhönsä, ei enää ymmärrä tehtävänsä tärkeyttä.

Toinen askel on kuvitella, miten asiat voisivat olla. Olemme kuitenkin laiskoja pohtimaan, miten voisimme parantaa oman elämämme laatua. Useimmat näyttävät mieluummin elävän olosuhteiden orjina kuin istuisivat silloin tällöin edes muutamaksi minuutiksi miettimään mihin suuntaan tahtoisivat elämäänsä kääntää, ja mikä olisi mahdollista.

On vaikea ymmärtää, miksi annamme elämämme ajelehtia, ja kärsimme mieluummin surullisista seurauksista kuin pysähdymme pohtimaan syitä syviä.

Kolmas askel on keskittyä tekemään sitä mikä toimii.

Tieto ei ihmistä muuta

Arvelen henkisen velttouden johtuvan siitä, että aliarvioimme räikeästi oman mahdollisuutemme vaikuttaa omiin asioihimme. Useimmat näkevät itsensä elämän ajopuuna ja uhrina, eivät omien olosuhteidensa aktiivisena rakentajana. Silloin kun asiat menevät onnettomasti, löydämme helpommin sata syytä ja syyllistä toisista kuin pienenkään puutteen itsestämme tai omista teoistamme.

Tällainen elämänasenne johtaa helposti kyynisyyteen ja sisäiseen kutistumiseen. Näemme itsemme elämän mittaisessa ottelussa "minä vastaan muut" ja asetumme toisten ylivoiman edessä puolustusasemiin. Huomiomme kohdistuu niin kiihkeästi vastustajan peliin, että emme juurikaan ehdi arvioida omaa pelistrategiaa.

Näillä sivuilla tahdon tehdä kunniaa niille sadoille upeille ihmisille, jotka ovat viisailla sanoillaan ja esimerkillään opettaneet minua ymmärtämään, että työtä ei tarvitse tehdä tarkoituksettomasti ja tehottomasti, kompromisseja tehden ja elämää uhraten, sitä voi tehdä myös intohimoisesti rakastaen ja suurella sydämellä.

Olen itse yli 20 vuotta tehnyt työtä, joka on saanut sydämeni roihuamaan. Kärsin nähdessäni ihmisiä, jotka työpaikalle siirtyessään jättävät sielunsa matkan varrelle. Nämä ihmiset tuhlaavat elämäänsä tekemällä työtä henkisessä pakkopaidassa. Heidän työnilonsa tulee eläkkeelle pääsyn tai vapaapäivien aktiivista odottelusta.

Kirjoitan niille, jotka haluavat elämältä enemmän ja ovat valmiita siihen muutokseen, jota tämä saattaa edellyttää omassa ajattelussa ja toiminnassa.

En asetu ohjeiden antajaksi enkä opettajaksi. Uskon esimerkkiin enemmän kuin ohjeisiin ja opettamiseen. Olen saanut ja antanut niin paljon neuvoja, että tiedän niiden todellisen tehon. Ihmistä ei muuta tieto hyvästä ja oikeasta, me muutumme oivaltaessamme syvällä sisimmässämme jonkin asian todeksi.

Pulmana on, että aivomme on täynnä hyvää tarkoittavia, mutta vääriä ja harhaisia ohjeita (valheiksikin niitä voisi sanoa), emmekä aina erota totta tarusta. Uskomme sen minkä haluamme uskoa todeksi. Ohjeissa ja neuvoissa ei lue päällä laatuluokitusta eikä käyttöohjetta, ei edes sovellutusaluetta. Joku onkin (näsä)viisaasti sanonut, että jos erotat hyvän neuvon huonosta, et tarvitse ohjeita.

Harhat tekevät tuhoaan

Työn ja johtajuuden teemat ovat pitkään kuumasti kiehtoneet minua. Erityisesti olen halunnut tietää, millaisia ovat ne ajatukset, joilla hyvin menestyneitä yrityksiä johdetaan. Mihin niissä uskotaan, mitä ne arvostavat, miten kohdellaan ihmisiä, miten suhtaudutaan asiakkaisiin?

Olen lukenut satoja kirjoja ja lehtiartikkeleita, tutkimuksia ja selontekoja, haastatellut johtajia ja heidän alaisiaan, valmistellut luentoja ja luennoinut, istunut seminaareissa, ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa yrityskulttuuria sekä pienissä että isoissa yrityksissä.

Välillä tuntuu, että olen jotain oppinut. Yhtä usein olen huomannut, miten paljon on vielä ymmärtämättä. Tunnen olevani enemmän utelias lapsi kiehtovalla seikkailuretkellä kuin kaikentietävä totuudentorvi, jolla on vastaus valmiina kaikkiin kysymyksiin.

Inhoan viisastelua ja säälin niitä, jotka elämän yhtä kolkkaa koluttuaan alkavat tietää ja lakkaavat kyselemästä. He eivät enää kuule elämän jyskettä, eikä minkäänlainen mannerjäristys saa heitä havahtumaan hereille. En tahdo sellainen olla, enkä sellaiseksi tulla.

Itse uskon, että käsitykset työstä ja johtamisesta ovat lujaa vauhtia mullistumassa, mutta voin olla väärässä. Pyydänkin, ettet usko minua, vaan selvität itsellesi miten tilanne on. Älä kuitenkaan vastaa ennen kuin olet lukenut tässä kertomani tarinat. Ne ovat puhutelleet, ravistaneet, vakuuttaneet ja herkistäneet minua ja toivon, että ne vaikuttavat lukijaan kuin raikas sade tai aamuaurinko muuttaen maiseman toiseksi, saaden työtodellisuuden tuntumaan tuoreelta ja innostavalta.

Yli kaksi vuotta olen kerännyt materiaalia tätä kirjaa varten. Tästä piti alun perin tulla kirja huippuyritysten toimintatavoista, mutta pian sain huomata, että jokainen yritys on vain ihana illuusio, kuvitteellinen käsite, joka elää lähinnä kaupparekisterissä ja teoreetikkojen pohdinnoissa. Yritystoiminta on pohjimmiltaan ihmisten toimintaa ihmisille ja yrityskulttuurin ydin on siinä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan.

Yritysten muuttaminen on aina yritystä muuttaa ihmistä, eikä onnistu rukkaamalla rakenteita ja kikkailemalla käsitteillä. Täytyy ymmärtää ihmistä.

Ole hiljaa ja tottele

Vanha johtaminen uskoo enemmän järjestelmiin kuin ihmisiin. Se perustuu ihmisiä nöyryyttävään eriarvoisuuteen, asemaan kytkeytyvään alistamisoikeuteen, yksiarvoiseen rahan ylikorostamiseen, kateutta ja ahneutta ruokkivan kilpailuasenteen lietsomiseen, heikompien hyväksikäyttämiseen ja vallan ihannoimiseen. Se edellytti yksipuolista kuuliaisuutta ja sitoutumista, ylhäältä tulevien ohjeiden hiljaista hyväksyntää.

Uusi johtaminen lähtee siitä, että ihmiset ovat asemaansa katsomatta tasavertaisia työyhteisön jäseniä, ja paras tapa saada heidät tekemään työnsä hyvin on antaa heidän itse määritellä oman työnsä tarkoitus, tavoitteet ja toteutustapa.

Ihmiset eivät syty parhaimpaansa käskemällä, vaan saadessaan mahdollisuuden ja oikeuden tehdä sen mihin he pystyvät.

Esteenä tiellä ei usein ole ihminen itse, vaan hänen esimiehensä. Yksikään esimies ei voi yksin saada yksikössään aikaan ihmeitä, eikä synnyttää ällistyttäviä asioita, mutta hän voi yksin estää niiden syntymisen kahlitsemalla ihmisten osaamisen, innon ja aloitteellisuuden.

Vallankipeät, itsekeskeiset, itseriittoiset, pätemisen tarpeensa riivaamat pomot eivät osaa eivätkä usein edes halua muuttua. He takertuvat asemaansa ja valtaansa, vanhoihin tapoihin ja menneisyyteen. Heidän kohtalokseen tulee saada haluttomia, apaattisia ja ahdistuneita alaisia, jotka tottelevat, mutta eivät ole ylpeitä ja innostuneita työstään.

Tällaiset työyhteisöt saavat jatkaa toimintaansa niin kauan kun kukaan samalla alalla ei ala toimia toisin eikä asiakkailla ole parempaa vaihtoehtoa.

Uusi johtajuus tekee työstä toisenlaista. Vastuu siirtyy pomolta niille, jotka tekevät varsinaisen työn. Jokaisesta tulee oman työnsä johtaja.

Kaikista tämä ei ole kivaa. Ne, jotka ovat tehneet työtään vastuutaan vältellen ja aivojaan säästellen, saaden tyydytystä marisemalla ja narisemalla epämääräisesti työn epäkohdista, tuntevat olonsa epämukaviksi, kun vastuun palloa ei voi enää potkaista pois omalta ruudulta.

Uusi työkoodi rakastaa kritiikkiä ja kanavoi siihen sisältyvän energian muutoksiksi. Se edellyttää jokaisen tekevän konkreettisia ehdotuksia työtehon ja -olojen parantamiseksi. Kenenkään ei enää tarvitse odotella ylennystä saadakseen vallan voidakseen poistaa työhönsä liittyvät epäkohdat; hän vain päättää poistaa ne.

Piiri pieni pyörii

Todellisempia syitä vallan keskittämiseen hierarkian huipulle on kaksi.

Ensimmäinen on se, että johto ei vastoin vakuuttelujaan todella luota ihmisiin, vaan pelkää heidän hullaantuvan vallasta ja käyttävän sitä väärin ja tehden näin tyhmyyksissään kalliita virheitä. Ihmisiltä pihdataan vallan ja hallinnan menettämisen pelossa tietoa, jonka perusteella he voisivat kasvaa tekemään päätöksiä omassa työssään.

Toinen syy on se, että vallan haltijat eivät näe ihmisten piileviä voimavaroja ja todellisia kykyjä, koska ovat aina johtaneet vanhalla tavalla.

Ihmisiä kyttäävä käskyttäjä ei ehkä yhdessä yössä muutu kuuntelevaksi kannustajaksi, ei ainakaan vastoin omaa tahtoaan. Muutos voi kuitenkin olla ällistyttävän nopea sen jälkeen, kun perusasiat ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä ovat kolahtaneet perille.

Oppimista kiihdyttää, jos markkinoiden myllerrys pakottaa pysähtymään perusasioiden äärelle, tai jos vanha tyyli äkkiä lakkaa tuottamasta tuloksia. Ulkoinen paine tai pakko ei kuitenkaan yksin riitä tuottamaan todellista ja pysyvää muutosta.

Organisaatiot käyttävät miljoonia markkoja saadakseen ihmiset muuttamaan käyttäytymistään, mutta suurin osa kouluttamisesta vaikuttaa pinnallisesti ja väliaikaisesti.

Tyypillinen tapaus on, että ylin johto laatii ja siunaa organisaation muutosohjelman, joka taotaan ihmisten päähän olettaen heidän innosta puhkuen sitoutuvan siihen. Kun näin ei tapahdukaan, johto pettyy kutsuen ihmisten penseyttä muutosvastarinnaksi. Vuoden päästä kokeillaan uudella julistuksella, yhtä turhaan.

Toisin kuin sitkeästi halutaan ymmärtää, todelliset muutokset eivät ala organisaatioiden ylimmästä johdosta. Ne alkavat niistä ihmisistä, jotka muuttuvat ja alkavat todella toimia toisin. Tällaisia ihmisiä on organisaation joka tasoilla, eikä heitä yhdistä asema hierarkiassa, vaan rohkeus ja kyky henkiseen johtajuuteen.

Ihmiset eivät vastusta muutoksia. He vastustavat sitä, että heitä yritetään muuttaa.

Monet muutokset todellisuudessa heikentävät ihmisten mahdollisuutta tehdä hyvää työtä ja palvella asiakkaita hyvin.

Johdolle muutosohjelma on liian usein vain lapsellista laatikkoleikkiä organisaatiokaavion palikoilla ja sitä seuraava nimityskierros, jossa ihmisiä heitellään vakanssilta toiselle. Henkilöstölle muutokset ovat nimityspäätösten odottelemista, kahden työn tekemistä, epätietoisuutta tulevaisuudesta, ylimääräisiä projekteja, spekulaatioita, poliittista pelaamista, epävarmuutta omasta työpaikasta.

Pelissä koko olemisesi

Kukaan meistä ei pääse pakoon muutoksia. Epävarmuus ja epätietoisuus tulevaisuudesta lisääntyvät. Uutta tietoa tulee enemmän kuin kukaan ehtii omaksua.

Selviytyäkseen työstään jokaisen on osattava ja uskallettava katsoa sitä uusin silmin. Olet pelaajana pelissä, jossa laudalla ei ole vain työurasi, sillä on koko olemisesi.

Joudut päättämään mitä haluat ja mihin et suostu. Joudut uudessa mittakaavassa ottamaan vastuun itsestäsi ja tavastasi tehdä työtä ja elää oman elämäsi. Et kuitenkaan ole maailmassa yksin. Tarvitset toisia ihmisiä enemmän kuin he tarvitsevat sinua.

On helpompaa hengittää, kun ymmärtää, että maailmaa ei luotu vain sinun tai minun turhamaisuuden temmellyskentäksi. Ymmärryksemme ei riitä selittämään olemisen ihmettä, mutta on innostavampaa elää ihmetellen, kokeillen, oppien uutta, haastaa itsensä, tehden työtä ja rakastaen intohimoisesti, syttyä ja saada toiset syttymään tekemään omassa arjessaan pieniä ja suuria ihmeitä kuin naulita itsensä kitumaan ja kutistumaan, lannistua omista ankeista ajatuksistaan.

Innon ja onnen tähden

Tämä kirja tempasi minut tekovaiheessa monenlaisiin tunnelmiin. Kiitän lämpimästi kaikkia niitä, jotka ovat minua matkani varrella opastaneet, ohjanneet, innostaneet ja näin rakastaneet. Iso joukko ihmisiä tulee nimeltä mainittua, mutta valtava on se tässä nimeämättömien, ihanien ihmisten joukko, jonka kanssa olen saanut näihin teemoihin vuosien varrella sukeltaa.

Lähtökohtani on, että jokainen ihminen voi syttyä omalle työlleen ja tehdä sitä innosta ja onnesta hehkuen. Jokainen voi ja jokaisen tulisi yrittää sytyttää toiset ja näin vaalia elämän liekkiä ja leikkiä niin, että suomalainen työelämä tuntuisi vähemmän työltä ja enemmän elämältä.

Tämä kirja on yritys saada arkeen hikeä ja hurmosta. Arki on hikeä, mutta ilman hurmosta se on pelkkää arkea.